"Buudjet"

Matka Stalingradiin.

Suomen Moskovan lähetystössä heinäkuun 6. päivänä järjestetyn vastaanoton aikana varapääministeri Mikojan tiedusteli minulta, enkö haluaisi kauppaneuvottelujen kestäessä tehdä matkaa Volgan-Donin kanavalle. Vastasin tähän tietenkin myöntävästi, mikäli vain sopivaa aikaa matkustelua varten ilmaantuisi. Ja niin sain kutsun. Kun sitten neuvottelut olivat saaneet sen vaiheen, että parin päivän vapaa-aika lopullista ratkaisua odoteltaessa oli edessä, tuli tuumasta tosi. Heinäkuun 15. päivänä oli herätys aamuyöstä 2.30, sillä klo 4 lähti neuvostohallituksen tarkoitukseen varaama lentokone viemään meitä Stalingradiin. Neljän tunnin lentomatkan jälkeen laskeuduimme Stalingradin lentokentälle. Jollei pieni rakennus radiolaitteineen olisi ollut osoittamassa, että lentokentälle oli tultu, olisi voinut luulla, että kone laskeutui keskelle autiota, auringon kovettamaa ja kuivuuden vaoille halkomaa aroa.

Stalingradin kaupunginneuvoston puheenjohtaja Serger Ivanovitsh Shapurov, pitkä, vaalea, hiljainen, ikäänkuin surumielinen mies, oli meitä vastaanottamassa. Hirvittävän helteen vallitessa ajoimme autoilla kaupunkiin läpi kulon polttamien kenttien. Lämpöä oli aamusta alkaen enemmän kuin riittävästi, päivällä se mitattiin 34§C. Elopellot olivat surkean näköiset, sillä kuivuus oli vallinnut jo pitkät ajat. Kun kysyin Shapurovilta, onko täällä lainkaan satanut, hän vastasi, että sadetta on saatu 10 minuuttia puolentoista kuukauden aikana, mutta hellettä on ollut sitä runsaammin.

Mehän kaikki tunnemme Stalingradin kaupungin historian sotavuosilta ja sodan jälkeen. Täysin hävitetty kaupunki on ollut systemaattisen, tekisi mieli sanoa intomielisen jälleenrakennustyön kohteena, ja tulokset ovat todella kunnioitettavat. Hotellissa virkistäydyttyämme teimme kiertomatkan keskikaupungille, joka aivan muutamaa harvaa korttelia lukuunottamatta on jo uudessa asussa ja varmasti entistä ehompana. Oheinen kuva antaa käsityksen ei vain Stalingradin keskuksesta vaan uudesta neuvostoliittolaisesta rakennustaiteesta yleensä. Se on, miten sanoisin, vanhan kansan upeaa rakennustaidetta, koristeellista, hieman raskasta ja varmasti kallista, mutta vaikuttavaa ja sen parhaiden tuotteiden sopusuhtaista kauneutta ei voida kieltää. Kiertomatkan aikana kävimme Mamajevin kukkulalla, johon näkyy koko kaupunki ja jossa saa havainnollisen käsityksen Stalingradin taisteluista. Kukkula on n. 800 metriä Volgasta, joka kilometrin, ehkä parin levyisenä virtaa ohi kaupungin. Mamajevin kukkula on kuin kaksikyttyräinen kameli. Läntisellä pääkukkulalla olivat saksalaisten asemat, itäisellä kukkulalla venäläisten. Kukkuloiden väli on kenties 50-100 metriä. Tänne saakka olivat päässeet saksalaisten hyökkäysjoukot, mutta tässä ne oli pysäytetty. Nyt on neuvostolainen panssarivaunu osoittamassa, missä neuvostoarmeijan joukot katkaisivat maailmanvalloittajien voittokulun. Missään muuallakaan eivät saksalaiset saavuttaneet Volgan rantaa, vaikka kaukana siitä ei ollut sekään hotellimme vieressä sijaitseva talo, jonka kellarikerroksessa marsalkka Paulus esikuntineen otettiin vangiksi.

Stalingradin kaupungin asema on erikoislaatuinen. Kaupunki on nimittäin 70 kilometriä pitkä ja vain muutaman kilometrin levyinen. Kaupunkia ympäröi kuiva hedelmätön aro, step, kuten se venäjäksi sanotaan. Ilman ihmisen kättä tuo aro ei kasva kuin heinää, vain jokien laaksoissa ja syvänteissä näkyy metsää. Kun sota hävitti kaikki puut ja istutukset keskikaupungilta, vaikuttaa se uusine taloineen vielä tässä vaiheessa oudoksuttavan asialliselta, ikäänkuin se ei olisi ihmisten asuttavaksi tehty. Mutta runsaat puuistutukset ovat todistamassa, että tässäkin suhteessa tulee kaupunki paljon muuttumaan lähivuosina ja saamaan voimakkaan vihreän panoksen uutuuttaan kiiltävien talorivien vaiheille.

Kiertokäyntimme jatkui laivamatkana Volgaa alaspäin. Virta on suhteellisen voimakas ja pian oli kolme peninkulmaa taitettu. Kun ilma vettenkin päällä oli tukahduttavan kuuma, pyysimme, että kapteeni ohjaisi laivan rantaan ja sallisi meidän uida. Ja niin tapahtui, että laivan nokka ajettiin kiinni Volgan asumattomaan itärantaan ja matkustajat uivat Volgan lähes 30 asteisessa vedessä. Ei se nyt niin sanottavasti virkistänyt, mutta veden tuoma märkyys oli tervetulleena vaihteluna hien aiheuttamalle märkyydelle.

Laivamatka johti meidät Volgan-Donin kanavan suulle ja kanavaa pitkin kolmannelle sululle. Muutamia tietoja tästä valtavasta kanavarakennuksesta.

Kanavan koko pituus on 101 kilometriä. Sen korkein kohta Volgan pinnasta on 88 metriä ja Donin pinnasta 44 metriä. Sulkuja on kanavassa 13.

Kanavan yhteydessä rakennettiin myös Tsimljanskin voimalaitos, joka tuottaa vuodessa sähköä 460 miljoonaa kilowattituntia. Minulla ei ole käytettävissäni lukuja maansiirtotöiden suuruudesta koko kanavarakennuksella, mutta yksin Tsimljanskin voimalaitosta varten poistettiin 80 miljoonaa m (3) [eksponentti] maata ja betonia ynnä rautabetonia käytettiin siihen n. 2 miljoonaa m (3) [eksponentti], tiedon mukaan, joka sisältyy kanavarakennusta selostavaan kirjaseen.

Kolmannella sululla jätimme hyvästit laivan avuliaalle kapteenille ja nousimme autoihin, joilla ajoimme Stalingradin keskukseen. Siellä oli lounas meitä odottamassa. Esitin vieraiden kiitokset ja Stalingradin maljan seuraavalla lyhyenpuoleisella puheella:

"Kiitän ystävällisestä vastaanotosta ja toivon, että Stalingradin kaupunki tulisi yhtä kauniiksi kuin se on ollut sankarillinen."

Shapurov kohotti maljansa ja vastasi matkan lyhyimmällä puheella. Se kuului venäjäksi:

"Buudjet."

Ja se merkitsee: tapahtuva on.

Tämä "buudjet" on mielestäni tunnuslause koko Stalingradin kaupungille. Kymmenen vuoden aikana on tässä puolimiljoonaisessa kaupungissa jo tehty jättiläistyöt: raunioista on noussut teollisuuskaupunki, joka asemakaavansa tarkoituksenmukaisuuden ja rakennustensa nykyaikaisuuden puolesta lienee Neuvostoliiton parhaita, minkä aseman kaupunki maineensa nojalla ansaitseekin. Mutta sittenkin se, mikä on vielä tekemättä, tulee kaupungille antamaan sen lopullisen asun. Kaupungin laitaosissa on paljon sodan jälkeen kiireessä kyhättyä hökkeliasutusta, jonka tilalle on tarkoitus rakentaa uutta kaupunkia. Keskikaupungin puistot ja puuistutukset ovat vasta alullaan ja juuri puistojen puute sai minut esittämään toivomuksen kaupungin kaunistumisesta.

Jokainen Stalingradissa käynyt varmaan saa voimakkaan vaikutelman kaupungin hengestä: se on herkeämättömän työn ja uhrautuvaisuuden henki. Kun seuraavana päivänä olimme Rostovissa, niin silloin vasta Stalingradin kaupungin ja sen väestön erikoisluonne tuli rinnastuksen korostamana täysin selville. Rostovissa oli tunnelma iloisen välitön, keveä, Stalingradissa se oli velvoittavan työn ja karun asiallisuuden tihentämä. Stalingradilla on historiallinen perintö vaalittavanaan, mutta kaupungin viranomaisista ja asukkaista sai sen vaikutelman, että he tulevat tämän tehtävän menestyksellä täyttämään.