Kirje Martti Haaviolle Berliinistä 8.3.1932

Hyvä Veli!

Sallinet sydämeni kyllyydestä, muutaman rivin.

Sain eilen emäntäni kirjeessä muutamia katkelmallisia tietoja siitä taistelusta, mitä AKS:ssä on taas viime päivinä käyty. Tahdon lausua Sinulle parhaat kiitokset siitä, että vielä kerran olet tahtonut ja voinut ohjata asiat onnelliseen päätökseen. Tätä en tee ylistelläkseni (sitä paitsi "Lautamiehen" kynä on ollut aina suunnattu toisentapaiseen asian esittelyyn), vaan teen sen sisäisestä pakosta tietäessäni ja tuntiessani, kuinka korvaamaton olet ollut viime aikojen taistelussa, jolloin kaikellaiset kaihottelijat ovat pyrkineet johtamaan suuria tehtäviämme umpikujaan. Enemmittä puheitta: hartaat kiitokset Sinulle ja niille pojille, jotka ovat olleet apunasi.

Niin murheellinen kuin koko päätön kapinayritys olikin, on sillä hyvätkin puolensa. Rauhattomuuden pesäke on puhkaistu, kun vain sopivalla käsittelyllä voitaisiin estää haavakuume. Luulisin väkevien lääkkeiden auttavan parhaiten. Ja toinen hyvä puoli: eräät kameleontit on saatu nyt selvästi päivänvaloon. Yrjö Vuorjoen erottaminen S[uomalaisuuden) L[iito]sta oli välttämätön. AKS ja Ylioppilaskunta saavat seurata esimerkkiä. Yrjö Vuorjoki, "mies", jolla ei ole karaktääriä, ei maailmankatsomusta, ei hituistakaan miehuutta, ei ole koskaan kelvollinen mihinkään johtajatehtävään, ei millään alalla. Ja hänen ansiottomasta karriääristänsä on vihdoin tehtävä loppu. Hän on ensiksikin henkinen nappikauppias ja toiseksi täysin vailla persoonallisuutta. Olin yksinäisyydessäni vihainen, kun näin vaalini - vastoin sopimusta - S.L:n puheenjohtajaksi, mutta nyt en voi kieltäytyä, kun Vuorjoki on poissa. Hankkikaa oikean hengen sihteeri. V.J. Sukselainen? J. Koskiluoma?

Eiköhän vihdoinkin olisi aika AKS puhdistaa haihattelijoista. Ostrobotnia perustaisi oman ylioppilasyhdistyksen, mutta ennenpitkää hajaannus on kuitenkin edessä. Fascehistiset virtaukset (joilla ei ole taloudellisessa suhteessa ehkä hyväksyttävänkin fasismin kanssa mitään yhteistä) ja hurraa-isänmaallisuus, ottavat aina edeskinpäin osan nuorisoa käsiinsä, ja AKS:ssä jatkuu ikuinen taistelu, ellei kerran tehdä selvää. Nyt olisi oikea aika. Tärkeätä olisi, että AKS jäisi oikeitten miesten käsiin ja siksi rohkenen ajateltavaksesi esittää: koko programmi toimeen ja epäluotettavat eroon. Epäyhtenäisenä laumana AKS on heikko tekijä, yhtenäisenä, vaikka pienempänäkin, suljettuna järjestettynä joukkiona, se on voimatekijä.

Panepa joku poika, jolla on kirjoituskone ja aikaa, esim. Koskiluoma tai joku muu, minulle lyhykäisesti ja yhtenäisesti kertomaan asioiden kulusta. Sinä elä vaivaudu, tiedän, että Sinulla on tärkeämpää tehtävää.

Siis: parhaat kiitokset ja terveiset Sinulle ja pojille ympärilläsi. Kunnioittavat terveiseni rouvallesi.

Sinun

Urho K.