4.11.1961 radiossa

JEAN SIBELIUKSEN MUISTO

Joutuessani näin välittömästi Amerikan-matkan jälkeen mikrofonin ja televisiokameran eteen olen iloinen siitä, että aiheena on monumentin pystyttäminen kulttuurielämämme nimekkäimmälle edustajalle Jean Sibeliukselle. Hän oli oman aikamme suurin suomalainen ja vei Suomen nimen kauemmas kuin kukaan toinen. Matkallani sain kuulla ja kokea, että Sibelius oli ja on jatkuvasti kulttuurielämämme todellinen suurlähettiläs.

Oli liikuttavaa kuulla, kun alkuasukaskuoro Havaijilla Kanain saarella esitti meille Finlandian kuoro-osan suomen kielellä.

Kun New York Times -lehden kuuluisa musiikkiarvostelija Olin Downes aikanaan kirjoitti Sibeliuksesta ja siitä sävellyksestä, jonka me tunnemme nimellä `Vapautettu kuningatar`, oli hänen arviointinsa seuraava:

"Sibelius, hän, jonka säveltämät sinfoniat sisältävät syvintä ja omalaatuisinta musiikkia, mitä nykyajan säveltaide on synnyttänyt, näyttää tässä, missä hänen juurensa ovat, ne juuret, jotka tunkeutuvat syvälle hänen voimanlähteisiinsä."

Myös suomalaiset siirtolaiset Amerikan mantereella ovat osoittaneet ymmärtävänsä tämän.

Kenties on niin, että aikakautemme suurimmaksi arvostetun sinfonikon elämäntyön koko mittavuus näkyy vasta silloin, kun se suuren taiteen omalla voimalla on kulkenut toisten kansojen kuultavaksi ja myös sieltä löytänyt vastaanottajansa, kun se on ulottanut vaikutuksensa kansallisten rajojen ylitse ja tullut yleismaailmalliseksi omaisuudeksi. Sitä todistaa amerikkalainen, välittömästi toisen maailmansodan jälkeen Sibeliuksen 80-vuotispäivän aattona esitetty lausunto:

"Sibeliuksen taide on ollut eräs niitä tuiki harvoja luovia ja ylläpitäviä voimia, jotka ovat maailmassa vaikuttaneet viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana."

Kun me suomalaiset Sibeliuksen musiikissa kuulemme oman kohtalomme äänen, lienee se osoitus siitä, että luovan säveltäjän ja hartaan kuulijan ajatusten lähtökohta on silloin sama, tämä maa ja sen luonto, tämä kansa ja sen kohtalot, meidän elämämme ja meitä edeltäneiden sukupolvien elämä. Jotain vavahduttavan yhdenmukaista on siinä, että meidän kansalliseepoksessamme puhutaan Sammon taonnasta ja Sibelius itse oman työnsä kohdalla puhuu usein aineiden ja sävellysten takomisesta. Päiväkirjassaan hän mm. sanoo: "Taon lakkaamatta huolimatta epäuskosta ja pelosta." Ymmärrämme hyvin, että työ tällöin on vaatinut aikaa, sitkeyttä, uskoa ja uskollisuutta, aivan niin kuin jokainen merkittävä elämäntyö vaatii. Kuten vain harvoilla, meillä tämän miespolven suomalaisilla on ilo lukea aikalaiseksemme tämä hengen mahtimies, oman taiteensa nerokas edustaja. Hänen elämänkaarensa oli pitkä. Se soi hänelle itselleenkin ilon, joka vain harvoille on suotu, ilon nähdä taiteensa valloittava kulku toisiin maihin ja maanosiin. Moni hänen sävellyksistään on saattanut olla ensimmäinen suomalainen tuote jossakin maanäärellä, vieläpä niistä kaikkein arvokkain, luovan hengen tuote, joka kulumatta, arvoaan menettämättä uhmaa aikaa. Sibeliuksen taiteesta on sanottu, että se kulki sitä syventymistä ja yksinkertaistumista, sitä kaikkea asenteellisuutta ja ulkonaisia tehokeinoja karttavaa mestaruutta kohti, jossa hän ojentaa kättään klassikoille vuosisatojen taakse. Hänellä oli kyky viedä teoksensa päätökseen, joka suurenmoisessa väkevyydessään, kuten eräs arvostelija sanoi, on kokonaan vailla komeilua tai itsekeskeisyyttä.

Mestarin omista lausunnoista on juuri tässä yhteydessä tullut esille eräs lyhyt ja ytimekäs totuus, jonka hän lausui talvella 1941 - kuten kaikki muistamme, se oli vaikea talvi tässä maassa. Helmikuun 27. päivänä Sibelius silloin sanoi: "Maailma pysyy pystyssä vain sellaisten ihmisten varassa, jotka pystyvät unohtamaan itsensä."

Mutta meillä tämän polven suomalaisilla ei ole varaa unohtaa häntä. Säveltäjänä hän on luonut vuosisatamme suurimman sinfonisen monumentin. Me voimme katsoa tehtäväksemme monumentin pystyttämisen hänelle itselleen ja hänen musiikilleen. Sibelius-Seura on ryhtynyt tähän tehtävään luottaen siihen, että mukaan tulevat kaikki kansalaispiirit. Kansankeräyksen, joka ulottuu jokaiseen kuntaan, jokaiseen kylään ja taloon, suorittaa nuori polvi, koululaiset opettajiensa johdolla ja ylioppilaat. Kun he tällä ja seuraavilla viikoilla tulevat esittämään teille keräyslistansa, joka liitetään monumentin perustamiskirjaan, toivon, että he saavat vedetyksi tämän hankkeen ympärille meidät kaikki. Toivon myös, kuten kansankeräyksen järjestäjät, että Sibeliuksen musiikki tästä syksystä lähtien tulee entistä rakkaammaksi Suomen nuorisolle.

Mielessäni on Sibeliuksen sävellys, johon tavallisesti aivan ensimmäiseksi tutustutaan. Tarkoitan `Ateenalaisten laulua`: Sanansaattaja on tuonut Ateenaan sanoman goottien uhkaavasta lähestymisestä. Vanha historiankirjoittaja nousee silloin rohkaisemaan Ateenan kansaa kohdistaen tulisen vetoomuksensa nuorisoon. Nuorten innostus tarttuu kaikkiin, niin vanha kuin nuorikin lähtee mukaan. Heidän laulunsa on Sibelius säveltänyt. Se on tuttu Suomen pojille ja tytöille. Hänen suuret sävellyksensä ovat aarre koko Suomen kansalle. Innostakoot ne meidät kaikki mukaan yhteiseen kunnianosoitukseen aikakautemme suurimmalle suomalaiselle. Olen iloinen, että on ryhdytty tähän suurkeräykseen, ja toivon, että koko Suomen kansa siihen osallistumalla yhdessä pystyttää monumentin säveltäjämestarillemme.