Räiskyävän elämänilon partaalla.

Jos arvoisa kajaanilainen lukija joskus kauniina kesäpäivänä olet joutilas, vapaa työstä ja touhusta ja etsit ajankulua, niin suo itsellesi se rasitus, että kävelet yläkaupungille, sen kallion luo, jota kaupungin asemakaavassa kirjakauppias Vuoren ikkunassa Vesilinnaksi kutsuttin ja astut aukeamalle, jota suurentelevasti "urheilukentäksi" nimitetään, näet omituisen, sinulle käsittämättömän näköisen  puusta valmistetun hökötyksen, jonka päälle toiselta puolen johtavat jyrkät portaat ja toiselta puolen se laskeutuu hiukan loivemmasti kuin portaat, tasaisehkona ja valkeaksi kulutettuna.

Jos olet vasta saapunut Kajaaniin ja olet tietämätöin kaupungin sivistystouhuista, niin et sinä myös tiedä, että hökötys on Kajaanin kaupungin kelkkamäki, rakennettu viinavoittovaroilla ja eräiden asiantuntijain suosiollisella avulla.

Luonnollisesti kysyt joltakin kentällä olevalta pojanvekaralta, mikä rakennus on.

Tämä vastaa:

- Sehän on se "uusi mäki".

- Mitä varten se on rakennettu?, kysyt sinä yhtä viisaana - eli paremmin tyhmänä - kuin ennenkin.

- Se on sitä varten, että siitä lasketaan, selittää poika.

- Millä siitä lasketaan?

- Näkeehän tuon, tuumii poika, osoittaen sormellaan "ain` ylös mäkihin".

Katsot osoitettuun suuntaan ja näet lapsilauman vyöryvän alas "mäen hiukan loivempaa puolta" kuin "laskussa kuohuvan kosken".

Menet lähemmäs tarkastelemaan.

Näet yhden tulevan alas mahallaan, yhden selällään, toisen kyljellään, toisen milloin seisallaan, milloin päällään, milloin istuallaan. Huutoa, naurua, hihitystä, hahatusta ja välistä itkuakin, joka ei kumminkaan häiritse yleistä riemutunnelmaa.

Kiipeät ylös "mäen" päälle. Kiivetessäsi näet edessäsi ja takanasi paikkahousuisia poikia ja - tyttöjä. Päästyäsi "mäen" päälle tunnet todellakin olevasi räiskyävän elämänilon partaalla. Näet innostuksesta hehkuvia poskia, nauravia naamoja, jännittyneitä kasvonpiirteitä laskiessa, kuten koskenlaskijalla ainakin.

Katselet ja katselet elämäniloa. Vähitellen, vähitellen valloittaa se jalansijaa sinussakin. Kohta uit suloisten nuoruusunelmain keskessä ja tunnet olevasi nuori. Menet aivan elämänilon äyräälle ja pudottaudut sinne.

- Katsokaa, Hei! Katso Löntsänä ja Juippi, kun setä laskee!

Olet tullut alas "mäen" päältä ryöppyävässä koskessa. Mielesi on lämmin ja katsot vielä hetken elämäniloa, ennenkuin raskit lähteä kotiin päin. Mutta raskas tunnelma valtaa yht`äkkiä sinut nähdessäsi vaatteesi ja muistaessasi rakasta puolisoasi.

Mennessäsi tunnustat sentään, että ei ollut "hukkareissu" käynti räiskyävän elämänilon partaalla.

Esaijas Kohennuskeppi.

J.M. (Jälestäpäin muistettu.)

Vielä näin syksypuoleenkin voi toisinaan nähdä tätä elämäniloa.