Alakerta

Kajaanin Lehti 66/16.6.1920

Sisälläpito: Ei lähde Ahvenanmaa! - Omat ruotsalaisemme. -

Ei meiltä viedä Ahvenanmaata, se on sitten päivänselvä seikka. Ei lähde Ahvenanmaa Ruotsille enempi kuin Suursaarikaan ryssille, vaikka molemmat hiovat hampaitaan makean suupalan ahmastakseen. Mutta turhaan puuhaavat ja hosuvat anastusaikeiset, Suomi-neito ei niin vain luovutakaan sitä mikä sille ammoisista ajoista asti kuulunut on. Eihän toki.

Vallan kiukkuisa on ote, jolla ruotsalaiset koettavat saada maailman valtijoiden huomion puolelleen kääntymään. Vertatihkuvia kirjotuksia on Suomea ja suomalaisia vastaan Ruotsissa julkaistu. Kaikesta päättäen on siellä pantu kaikki voimat liikkeelle, että turvattomassa tilassa olevalta naapurilta saataisi riistetyksi osa valtioruumiista pois. Yksin tätä varten mobilisoitiin kuningas viides Kustukin liikkeelle, lähetettiin kumarrusmatkalle tasavaltaisen Ranskan mahtimiesten luo, mutta mitenhän lienee onnistunut reissu. Laihanlaisin tuloksin lienee valtakunnan edustaja matkaltaan palannut.

Agitatsiooni on ulkomailla ankara, että mielipiteet Ahvenanmaan kysymyksessä saataisi ruotsalaisille edullisiksi. Paljon on kruunuja uhrattu, paljon pantu mammonaa liikkeelle, että anastushankkeet paremmin luistaisivat, mutta kaikkeen tähän touhuun ja siellä esiintyneeseen sapelikalisteluun a la Kaarle XII, tyydymme me virkkamaan: "Turhaan raivoaa Herodias, turhaan pyytää hän Johanneksen päätä vadissa."

Kun tämä on kierolle ja kelmille naapurille sanottu, niin lieneepä tarpeen antaa ahvenanmaalaisille maankavaltajille ja isänmaanpettureille mitä kuuluu. Muistan minäkin sen ajan, jolloin ensikerran kuulin puhuttavan, että eräät Suomen hallitukselle uskollisuudenvalan vannoneet silakanpyytäjät Ahvenanmaalta ovat puuhissa saada saariryhmänsä Ruotsiin liitetyksi. Puuhan pääjehuna jo silloin oli Sundblom. Tunnustan suoraan, etten hanketta kovinkaan vaarallisena pitänyt. Kuten kerrottiin, oli tyytymättömyys emämaahan johtunut vain siitä, että Suomen lakien mukaan katsotaan juopottelu rikolliseksi ja viinan käyttö kielletyksi, mikä nostatti pahaa verta viinamiehissä Ahvenanmaalla. Koska salmen toisella puolen, Ruotsissa oli jonkinlainen Brattin juontijärjestelmä vallalla pitivät herrat sitä Matin järjestelmää etevämpänä ja halusivat päästä yhtymään Ruotsiin. Tämän minä pidin hölyn pohjana ja perustana, ja arvelin itse tykönäni, josta kyllä miehet viisastuvat, konsa aikaa kuluu, ja ensi viinahimot heltiävät.

Mutta toivoin turhaa. Kenen jumalat tyhmyydellä sokaisevat ja itsepäisyydellä lastittavat, turha sitä on totuuden tuntoon koettaa saada. Nyt kävivät Sundblom & kump. Ruotsin rahoilla Pariisissa kansojenliiton pakeilla ja kaiken kunniaksi seilasivat he silakkapaatilla Tukkisaareen itsensä Kustu viidennen tarinoille, esilletoivat syvimmän kunnioituksensa ja puhuivat, jotta hyvin on tähän asti käynyt, ei ole hukkaan humalat menneet. Ja Kustu innostui ja puhkesi sanoiksi julki, kiittäen isänmaataan pettäviä "ålänningareja".

Silloin sanoin minä, jotta se on jo liikaa. Ja hallitus sanoi samaan aikaan, että ottakaapa Sundblom ja toiset junkkarit kiinni ja tuokaa pois vahingollisesta meri-ilmastosta nauttimaan Helsingin ensiluokkaisen läänin vankilan eduista. Nyt ovat pokot telkien takana.

Ruotsi otti asian omakseen, sekaantui meidän sisäpolitiikkaamme. Toitotti vääryyden tapahtuneen. Onpa tuo sama Ruotsi ennenkin sotkeutunut asioihimme ja sangen tuhoisilla seurauksilla. Riisuihan se Ahvenanmaalle ennättäneen Uudenkaupungin suojeluskunnan aseista talvella 1918 ja ohjasi Haaparannan kautta kotimaahan. Se oli näpäys joka tuntui. Ja nyt taas aikoo ottaa koko Ahvenanmaan, josta sai lujat linnotukset hävitetyksi. Se on jo liikaa naapurimaasta. Tulisipa maksaa korkojen kanssa roistolle sen kolttoset.

Ahvenalaisille annettiin itsehallituslaki. Se taisi olla liikaa. Pakkoluovutetaan koko saari, ajetaan "ålänningarit" Svea-mamman helmaan ja lähetetään uutisasutus Suomen kamaralta.

Se pulman selvitys ja Salomonin tuomio.

*

Ahvenanmaalaisten maanpetturien asian yhteydessä ovat maamme ruotsinkielellä "praataavat" näyttäneet oikean karvansa. Monissa lehdissään ovat he räikeästi nousseet moittimaan hallituksen toimenpidettä Ahvenanmaan pyrkimysten esitaistelijoiden pidättämisestä. Eikä sillä hyvä, ovatpa he nousseet antamaan siunauksensakin eräiden isänmaanpettureiden puuhille, koska ne muka ovat oikeutetut. Yleensä katsovat tuota kysymystä vain kansallisesta näkökulmasta, väittäen, että koko irrottautumispuuha on johtunut suomalaisten painostuksesta, millä ruotsalaisia koetetaan saada vaikeaan asemaan ja että se sen vuoksi on oikeutettu. He eivät aseta isänmaallisuuden ja yhteisyyden aatetta kielikysymyksen yläpuolelle ja siksi voimme sanoa, ettei heistä meille isosti etua ole. Ei ihme, jos suomalaisten mieliala ruotsinkielisiä kohtaan tulee myrkylliseksi, kun he näin epäisänmaallisia polkuja vaeltavat.

Erasmus