Avauspuhe Kansainvälisen Yleisurheiluliiton kongressissa 18.7.1952

Herra Presidentti. Hyvät herrat.

Kun minulle on suotu Suomen hallituksen puolesta suorittaa Kansainvälisen Yleisurheiluliiton kongressissa avaus, teen sen aivan erityisellä ilolla. Suomella on näet nyt vasta kunnia ensimmäistä kertaa toimia IAAF:n kongressin isäntämaana. Me olemme siitä varsin ylpeitä, mutta emme malta olla toteamatta, että Suomen piti saada olympialaiset tänne, ennen kuin IAAF katsoi aiheelliseksi järjestää kokouksensa Helsinkiin. Me toivomme, että IAAF:n tästä lähtien suvaitsisi tulla tänne ilman, että meidän olisi pakko taas ryhtyä tällaisiin poikkeuksellisiin järjestelyhin.

Henkilökohtaisesti tuottaa minulle suurta mielihyvää toivottaa teidät kaikki tervetulleeksi maahamme. IAAF ei ole minulle täysin tuntematon, sillä olen toiminut 19 elämäni onnellista vuotta IAAF:n suomalaisen jäsenjärjestön Suomen Urheiluliiton puheenjohtajana. Siinä ominaisuudessa olen joutunut mieluisaan yhteistyöhön monen liittonne jäsenjärjestön ja monen yhä edelleen liittonne toimintaan osaaottavan urheilumiehen kanssa. Yhteisissä urheilutehtävissä syntynyt ystävyys ei koskaan lakastu. Ymmärrätte sen vuoksi hyvin, että minulle tuottaa iloa avata kongressinne ja "ulkojäseneksi" siirryttyäni olla mukana neuvotteluissanne.

Suomi on vuosisadan alusta lähtien ollut pienuudestaan huolimatta varsin tunnettu urheilumaana. Nimenomaan yleisurheilulla on Suomessa ollut vankka asema. Niinkuin IAAF on maailman suurin urheilufederaatio, niin yleisurheilun ympärille on Suomessa kokoontunut suurimmat harrastajapiirit. Kun Helsingissä näinä viikkoina järjestetään monia kansainvälisten erikoisliittojen kokouksia, on tällä kongressilla se erikoisasema, että sen neuvottelut ja päätökset kiinnostavat Suomen urheiluväen suurinta ryhmää.

Urheilu on muodostunut sellaiseksi maailmanliikkeeksi, että sen merkitys yhteiskunnalle ja inhimilliselle kehitykselle on tullut tosiasiaksi, jota ei kukaan voi kieltää. Tästä näkökulmasta tarkasteltaessa joutuu pohtimaan eri urheilumuotojen hyödyllisyyttä ihmisen ja yhteiskunnan kannalta. Minulla on joskus ollut epäilyksiä, onko yleisurheilu paras mahdollinen urheilun muoto yksilön kannattajana ja yhteiskunnan terveen kehityksen edistäjänä. Yleisurheilu on mitä suurimmassa määrin yksilöllistä, parhaat urheilusaavutukset ovat ainakin meillä Suomessa suorastaan yksinäisyydessä ja eristäytyneisyydessäkin suoritetun valmennustyön tuloksia. Yhteiskunnan menestys nimenomaan nykyaikana perustuu sitä vastoin kansalaisten väliseen hyvään yhteistyöhön, jossa tulokset edellyttävät kiinteää, järjestettyä yhteistoimintaa, keskinäistä luottamusta ja halua arvostaa toista ynnä ottaa apua vastaan. Kun eri urheilumuotojen arvoa tältä kannalta punnitsee, joutuu kysymään, eivätkö joukkuepelit, joissa henkilökohtaisen suorituskyvyn ohella myös, jopa usein ennenkaikkea, altis yhteistyö ovat ratkaisevat, olisi kasvatuksellisesti tärkeämmät kokonaisuuden kannalta. Vastaus ei liene kuitenkaan löydettävissä näin yksinkertaisesta asetelmasta. Mielestäni yleisurheilu säilyttää aina asemansa ja yhteiskunnan kehitykseen hyödyllisesti nuorisoon vaikuttavana urheilumuotona. Yksilön henkilökohtaisen harrastuksen ja itsenäisesti suoritetun työn arvo säilyy aina myös yhteiskunnan kannalta katsoen arvokkaana tekijänä. Yleisurheilu opettaa nuoren miehen yksikseen, omaan voimaansa turvaten voittamaan vaikeudet, se opettaa kieltäytymään ja rasittamaan itseään, kärsimään ilman että kärsimystä lieventäisi tunne toisen ihmisen kärsimisestä vastassa tai vierellä. Siksi yleisurheilu on eräs parhaita yksilön suoritus- ja kestämiskykyä kohottavia urheilumuotoja. Yhteiskunta voi tulla lujaksi vain ruumiiltaan ja tahdoltaan lujiksi naisiksi ja miehiksi kasvaneiden kansalaistensa avulla.

Hyvät urheilutoverit. Siinä toivossa, että kokouksenne koituisi menestykseksi yleisurheilumme kehittämisessä ja että neuvottelunne edistäisivät kansainvälisen sovinnon asiaa, joka liittyy oleellisesti kansainvälisen urheiluelämän päämääriin, julistan kongressin avatuksi.