Tuosta poikki - jukolauta

- Ystäväni kansanedustaja tuli viime kesänä luokseni ja kysyi: sano nyt oikein todella, tuleeko devalvaatio vai ei.

   -  Mitä sillä tiedolla teet?

   - Kerron sen ystävälleni tekstiilikauppiaalle, että hän voi tuoda ennen devalvaatiota ulkomailta tavaraa.

   Tällaisen keskustelun väitti ministeri Koivisto käyneensä.

   Täytyyhän vakaata miestä uskoa. Mutta tämä kansanedustaja? Varmaan hän on suuri humoristi, sillä eihän tosissaan ministeriltä voi moista tiedustella. Tai sitten hän on rajattoman naiivi, jota kansamme edustajasta ei kuitenkaan ja tietenkään saa luulla. Ehkä hän oli vain tekeytynyt hölmömmäksi kuin onkaan, mikäli siihen liikkuma-alaa on sitten ollut olemassa.

   Mutta kuinka on mahdollista, että valtiovarainministeri seurustelee moisen ääliön kanssa, vieläpä pitää häntä ystävänään? Voisiko selitykseksi kelvata seuraava anekdootti:

   Englannin pääministeri William Pitt nuoremmalta kysyttiin kerran, miksi hän keskusteli niin usein herra X:n kanssa. Pitt vastasi: Herra X on parlamentin tyhmin mies. Kun tiedän, mitä herra X ajattelee, tiedän myös, mitä kansa ajattelee.

   Tällaiset synkät ajatukset ovat nousseet mieleen, kun Suomen kansan on viikko devalvaation jälkeen vallannut setelinleikkauspelkohysteria. Kautta maan levisi kuin kulovalkean tavoin huhu - ei vaan varma tieto, että keskiyön aikana suuret setelit on leikattava kahtia, jolloin toinen puoli arvosta menee pakkolainana valtiolle. On turhaa yrittää sanoilla kuvailla sitä kiirettä ja kiihkoa, millä ihmiset pyrkivät pääsemään seteleistään irti. Lienee siinä joku tunnottoman nokkela tai nokkelasti tunnoton pankinjohtaja yllyttänyt heikkohermoisia tuomaan setelit hänen pankkiinsa talletettaviksi, näin ainakin kerrotaan.

   Kun aikoinaan luimme, että Orson Wellesin radio-ohjelma marsilaisten kuvitellusta hyökkäyksestä maapallolle aiheutti jättiläishysterian Amerikassa itsemurhineen, hulluuskohtauksineen yms., me täällä Suomessa nauroimme. Kuinka tuollainen massapsykoosi voi olla mahdollista? Tai, no Amerikassa tietysti voi tapahtua mitä tahansa. Mutta sen jälkeen, mitä Suomessa sattui, kun koko Suomen kansa ryhtyi pää kolmantena jalkana juoksemaan täysin perättömän setelinleikkaushuhun perässä, saamme säilyttää naurut itseämme varten. Opimme tästä, että huhu on kauhistuttava ase, varsinkin kun sillä uhataan ihmisten materiaalisia arvoja. Ei maailmanloppuhuhuissakaan ole pahinta ollut se, että henki menee, vaan kun menee omaisuus. Itse edestään.

   Tietenkin huhu sikiää ja leviää tietämättömyyden avulla. Niin tässä setelisouvissakin. Sille, joka kansalaiskoulun oppimäärän verran tuntee valtiollista järjestystämme, oli tietenkin selvää, että hallituksella ei ole oikeutta määrätä sellaisesta toimenpiteestä, mitä setelien puolittaminen merkitsee. Se voidaan tehdä vain lain perusteella, jonka kiireellisyys vaatii vähintään 5/6 kannatuksen eduskunnassa. Tiedossa piti olla myös, että hallituksen esitystä ei voida antaa salaisesti ja että eduskuntakäsittelyn on tapahduttava julkisesti. Mutta niin kaiketi asianlaita on, että hätääntynyt henki ei muista tosiasioita, vaikka ne tietääkin.

   Tämän traagisen ja koomisen jutun johtopäätökset eivät rajoitu tähän.

   Devalvaatiopäätöksen äkillisyys ja ne epävarmuustekijät, joita sen ympärille on syntynyt, ovat luoneet otollista maaperää levottomuudelle kansalaisten parissa. Ne miehet, joiden kannanotoista rahan arvon muuttaminen ensi kädessä riippuu, olivat kesän mittaan useissa yhteyksissä jyrkästi kumonneet ajatuksenkin devalvaatiosta, jyrkästi ja perustellusti. On uskottavaa, että he niin todistellessaan vielä silloin noin ajattelivatkin. Pienemmät profeetat taas, jotka uskoivat ja joiden tuli uskoa isokenkäisten vakuutteluja, puhuivat vielä devalvointipäivän aattona rahamme arvon huonontamista vastaan. Kun sitten päätös tehtiin kaiken tämän todistelun vastaisesti, joutui suuri yleisö ymmälle. Mihin voi enää luottaa, kun sana ei pidä?

   "Jukolauta - tuosta poikki", olisi ministeri Koivisto oman kertomansa mukaan vastannut, jos häneltä olisi aattopäivänä tiedusteltu, tuleeko devalvaatio. Näin hän varmaan olisi vastannut ja näin hänen olisi pitänyt vastata. Ja hän olisi tehnyt aivan oikein. Devalvaatioon kuuluu, että se suoritetaan odottamatta ja salaisesti valmistellen. Jos siinä ei onnistuta, on hanke surkeasti epäonnistunut jo syntyessään. Kun Suomi 1930-luvun alussa suoritti devalvaation, niinhyvin Suomen Pankin pankkivaltuusmiesten arvossapidetty puheenjohtaja Lavonius kuin pankin pääjohtaja Ryti edellisenä päivänä päättävästi torjuivat huhut, että Suomella olisi aikomus devalvoida. Niin poikkeuksellinen toimenpide tuo devalvaatio on, että siitä päättävien miesten on kirkkain silmin valehdeltava, jos niin onnettomasti käy, että heidän on pakko vastata asiaa koskevaan kysymykseen. Kieltämättä kiero asema, mutta valhe on noissa oloissa valtakunnallinen välttämättömyys.

   Yleisradiota koskevan kinastelun yhteydessä näyttää todetun, että yksityinen ihminen saa valehdella, mutta virkamiehen osalta valhe on virkarikos. Kaikki totuudet ovat suhteellisia, sillä devalvointiaikeista tietäneiden virkamiesten kertoma totuus olisi ollut virkarikos, vieläpä törkeä.

   Mutta niin on, että devalvaatiokeskustelun yhteydessä esitetyillä väärillä vakuutteluilla on omat heijastusvaikutuksensa. Valhe tai totuuden salaaminen, niin hyvä tarkoitus kuin niiden takana on ollutkin, on ollut kuin tyyneen veteen heitetty kivi. Se on nostattanut renkaat veden pintaan, ne ovat yltäneet kauas. Setelinleikkuuhuhu oli yksi rengas ja kieltäytyminen uskomasta todisteluja, ettei seteleitä leikata eikä voida leikata, oli toinen rengas, edellistä pahempi.

   Molemmat renkaat yhdessä olivat kuin spontaani kansanäänestys. On mahdotonta sanoa, mikä oli se täsmällinen kysymys, josta äänestettiin. Varmaan siihen sisältyi aineksia kaikista niistä aiheista, joista maassa on viime kuukausien taloudellisessa keskustelussa puhuttu. Epäluuloja, pettymyksiä, pelkoja, kaunaa yms. yms. Ministeri Koivistolle on luettava suureksi kunniaksi, että hän rohkeni sanoa pitävänsä mahdollisena, "että huhun aikaansaama rahanvaihtovimma oli eräänlainen epäluottamuslause hallitukselle juuri devalvaation luomissa tunnelmissa".

   No, setelinleikkuuta ei tullut, rahanvaihto oli hyödytön ja tarpeeton toimenpide. Kansanäänestys oli tapahtunut olemattoman asian merkeissä. Vähitellen haetaan pankeista kiireellä talletetut setelit takaisin, vähän häpeillen kenties. Mutta herkkäuskoisuuttaan harmitteleville jää jonkinlainen turhauma mieleen.