Ed. Kekkonen: Herra puhemies! Samana päivänä kuin hallitus vastaa SKDL:n metsätöitä ja metsäpalkkoja koskevaan välikysymykseen, siis tänään, olen erikoislaatuisen sattuman vuoksi tullut lähettäneeksi maalaisliittolaisille lehdille artikkelin, jonka otsikkona oli "Metsätyöläisten palkat on korotettava". Se oli tarkoitus julkaista ensi lauantaina. Kun hallitus nyt vastaa välikysymykseen, joka on koskenut osaltaan myös samaa asiaa kuin artikkelini, on maalaisliiton eduskuntaryhmä päättänyt, että sen kannanottona välikysymyksen vastaukseen esitetään tämä artikkeli. Se on syntytapansa perusteella varsin henkilökohtainen, mutta siitä käy selville maalaisliiton kannanotto metsätyöpalkkoja koskevaan kysymykseen:

Viime tammikuun 21 päivänä sain Saarijärven Lannevedeltä kotoisin olevalta maanviljelijältä Eeti Hänniseltä kirjeen, joka oli poikkeuksellisen mielenkiintoinen. Siinä käsiteltiin metsätyöpalkkoja koskevaa kysymystä ja asetuttiin sille kannalle, että metsätyöpalkkojen tuntuva korottaminen olisi välttämätöntä. Kirjeen lähettäjä, maanviljelijä Hänninen on eräs Keski-Suomen tunnetuimpia maanviljelijöitä. Hän on Keski-Suomen metsänhoitolautakunnan puheenjohtaja, joten hän tuntee asian, mistä hän on kirjoittanut.

Metsätöillä on jatkuvasti keskeinen merkitys maaseutuväestön toimeentulolle suurimmassa osassa maatamme. Sen vuoksi maan talouspolitiikkaa on pyrittävä johtamaan niin, että puunjalostusteollisuus voisi toimia täydellä teholla. Silloin on luotu edellytykset raakapuutavaran hyvälle menekille, ja metsätöitä riittää kautta maan. Se ohjelma kustannustason alentamiseksi ja verohelpotusten aikaansaamiseksi, jonka maalaisliitto esitti viime kesänä, tarkoitti mm. juuri puunjalostusteollisuuden käyttämän raaka-aineen menekin turvaamista ja työllisyyden palauttamista metsäseuduilla.

Kun maalaisliiton tehtävänä on huolehtia maaseutuväestön eduista yleisesti, ei huomio saa rajoittua ainoastaan metsänomistajiin ja kantohintaan, vaan sen tulee ulottua käsittämään myös metsätyömiehet.

Tämä on välttämätöntä sitäkin suuremmalla syyllä, kun metsätyömiehistä, joiden lukumäärä normaalisena vuotena voi kohota aina puoliväliin neljättäsataatuhatta, arvion mukaan noin 80 % kuuluu viljelijäväestöön ja loputkin ovat maaseudun asukkaita.

Maanviljelijä Hännisen kirjeen johdosta olen hankkinut eräitä tietoja metsätyöpalkkojen tasosta. Nämä tiedot puhuvat voimakkaasti sen käsityksen puolesta, että vallitseviin metsätyöpalkkoihin on saatava tuntuvia korjauksia. Jos vuoden 1948 toisen vuosineljänneksen päiväansiotaso eri ammateissa merkitään luvulla 100, havaitaan ensiksikin, että vuoden 1949 neljännen neljänneksen aikana metsä- ja uittotöissä päiväansiot olivat alentuneet tasoon 92, kun taas teollisuuden ansiotaso oli vastaavasti noussut tasoon 112. Tämä kehitys oli tapahtunut sosialidemokraattisen hallituksen aikana. Vuoden 1950 neljännen neljänneksen aikana olivat metsä- ja uittotyöläisten päiväansiot kohonneet edellisestä vuodesta 30 pisteellä, joten ne olivat silloin tasossa 122. Teollisuuden päiväansiotason nousu saman ajan kuluessa oli prosenttisesti ollut suunnilleen yhtä suuri. Tämä oli tapahtunut maalaisliittolaisvoittoisen Kekkosen I hallituksen aikana. Kun sitten tarkastelemme, miten metsä- ja uittotyöläisten ansiotaso oli noussut vuoden 1951 neljänteen neljännekseen mennessä, havaitsemme, että nousu tänä aikana oli 31 pistettä, mikä tietää 153 pisteen tasoa. Vuoden 1951 aikana olivat sosialidemokraatit hoitamassa hallituksessa palkka-asioita, ja sen seuraus näkyy siinä, että teollisuuden päiväansiotason nousu, samaan aikaan kun metsä- ja uittotöissä ansiotaso nousi 31 pisteellä, oli 39 pistettä ja saavutti tason 184 vuoden 1951 neljännellä neljänneksellä.

Nämä tilastonumerot osoittavat, että metsä- ja uittotyöläisten palkat ovat jääneet vajaan 30 % alemmiksi kuin teollisuustyöväestön palkat, kun tarkastellaan kehitystä vuodesta 1948 vuoden 1951 loppuun. Myös voidaan todeta, että metsä- ja uittotyöläisten palkat ovat maalaisliittolaisten hoitaessa palkka-asioita hallituksessa seuranneet suunnilleen palkkojen kehitystä muilla aloilla ja että jälkeenjääminen on tapahtunut sosialidemokraattien vastatessa palkkakehityksestä. Vuosien 1952 ja 1953 ajalta on todettavissa edelleen teollisuustyöväestön päiväansiotason nousu, kun taas metsä- ja uittotyöläisten päiväansiotaso on laskenut. Vuoden 1953 kolmas neljännes antaa seuraavat luvut: koko teollisuus - päiväansiotaso 193 pistettä, metsä- ja uittotyöt - päiväansiotaso 144 pistettä. Havaitsemme siis, että kun teollisuustyöläisten ansiotaso on näiden kahden vuoden aikana, joina on vallinnut taloudellinen lamakausi, noussut 9 pistettä, niin metsä- ja uittotyöläisten osalta se on vastaavana aikana laskenut 9 pistettä (Eduskunnasta: Kuka oli pääministerinä!).

Marraskuussa 1953 päiväansiot olivat metsätöissä 7 % alemmat kuin marraskuussa 1952, kun taas ansioiden nousu samana aikana koko teollisuudessa oli 3.5 %, puu- ja paperiteollisuudessa 3.4 % ja metalliteollisuudessa peräti 6 %. On merkille pantavaa, että teollisuuspalkat ovat nousseet ohi valtiovallan tekemien virallisten palkkapäätösten, kun taas metsätyöpalkat ovat todellisuudessa alentuneet, vaikka valtiovallan päätökset eivät sitä ole edellyttäneet.

Tämä tilastollinen selvitys todistaa vastaansanomattomasti, että metsä- ja uittotyöläiset ovat viime vuosien palkkakehityksessä jääneet pahasti kuoppaan. Kun vuoden 1948 toinen neljännes otetaan lähtökohdaksi, ovat esim. metallityöläisten päiväansiot kohonneet täsmälleen kaksinkertaisiksi vuoden 1953 kolmannella neljänneksellä, mutta metsä- ja uittotyöläisten päiväansioissa esiintyy vastaavasti vain 44 %:n nousu.

Minun täytyy henkilökohtaisesti sanoa, että vaikka olen jollakin tavoin ollut tietoinen metsä- ja uittotyöläisten ansiotason epätyydyttävästä kehityksestä muihin palkansaajiin verrattuna, ovat nämä tilastonumerot sittenkin olleet minulle suuri yllätys. Näin huonosti en toki ole luullut asioiden olevan. Monien suurten kysymysten askarruttaessa mieltä ja vaatiessa huomion en valitettavasti ole ehtinyt riittävästi syventyä metsä- ja uittotyöläisten palkkausolojen kehitykseen, vaikka niin olisi pitänyt tehdä, siksi tärkeä asia on. Kun nyt maanviljelijä Hännisen kirjeen johdosta ryhdyin ottamaan asioista selkoa, pääsin perille, kuinka odottamattoman nurjalla tavalla palkkausolot metsä- ja uittotyöläisten keskuudessa ovat kehittyneet. Voin täydellä syyllä syyttää itseäni, että en ole huolellisemmin seurannut näitä asioita, ja ainoa puolustukseni - sekin epätyydyttävä - on, että hallituksessa nämä asiat olivat uskotut toisten miesten huoleksi (Eduskunnasta: Olisi pitänyt maanviljelijä Hänninen ottaa sihteeriksi!).

Pelkästään palkkausolojen kehittyminen muilla aloilla viiden viime vuoden aikana edellyttää siis metsä- ja uittotöissä maksettavien palkkojen korottamista. Edes jonkinlaiseen tasapainoon on päästävä, mutta lienee syytä esittää muitakin asian ratkaisussa tärkeitä näkökohtia.

Metsätyö on kausiluontoista, joten ansiotulot vuoden mittaan jäävät yleensä alhaisiksi. Se on ammattityötä, jota pitäisi palkkojen luokittelussa käsitelläkin ammattityönä eikä sekatyönä, kuten nykyisin menetellään. Se on raskasta, se vaatii rautaisen terveyden, se kuluttaa enemmän kuin tehdastyö ruokaa ja vaatetusta ja se vaatii hyviä työkaluja. Asunto-olot työmailla ovat usein huonot ja epäterveelliset. Kun tällaista työtä tekevä saa urakkatyössä palkkaa 800-1 000 mk päivässä, kertyy siitä kuukausipalkaksi (keskimäärin 18 täysitehoista työpäivää kuukaudessa), ehkä 15 000-18 000 mk. Jokaiselle on selvää, että tuo ansiotaso työn erikoiseen raskauteen verrattuna on hyvin alhainen. Huomioon on lisäksi otettava, että metsätyöläinen vain harvoissa poikkeustapauksissa voi tehdä työtä kotoaan käsin, joten elämiskustannukset ovat hänellä huomattavasti korkeammat kuin esim. tehdastyöläisellä. Tästä syystä olisi perusteltua saada määräosa metsätöissä hankituista ansiotuloista verovapaaksi.

Milloin tahansa joutuu puhumaan puunjalostusteollisuuden edustajien kanssa metsätyöpalkkojen korottamisesta, saa vastaukseksi, että siitä on seurauksena kantohintojen aleneminen. Tämä väite pitää ilmeisesti ainakin osittain paikkansa, jollei mm. työn rationalisoinnilla saada aikaan tässä sitä lopputulosta, että kantohintojen alentamiseen ei tarvitse ryhtyä. Työpalkkojen nostamisen aiheuttama kustannusten kohoaminen yritetään tietenkin panna kantohintojen kestettäväksi. Suurien metsäalueiden omistajille, valtiolle, kunnille, seurakunnille, yhtiöille ja esim. yli 100 ha suurempien metsäalueiden omistajille, saattaa kantohintojen alentamiseksi aiheutua todellista tulojen vähenemistä, mikä siirtyy tältä osalta tulojen lisäyksenä metsätöitä tekeville pienviljelijöile. Sitä vastoin metsätöitä tekevien pienviljelijöiden kokonaistuloihin oman metsän osalta ei kantohintojen lasku vaikuta, sillä sen korvaa työpalkkojen korotus. Lisäksi on pidettävä mielessä, että työpalkkojen nousu on omiaan lisäämään hankintakauppoja, jota kauppamuotoa pidetään metsätalouden kannalta edullisena ja tavoiteltavana.

Havaitsemme siis, että työpalkkojen korotus metsätöissä saattaa aiheuttaa tietynlaisen tulonsiirron suuremmilta metsänomistajilta metsätöitä tekevien pienviljelijöiden hyväksi. Asetun empimättä puoltamaan tällaista tulonsiirtoa, jollei teollisuutta saada tähän tulonsiirtoon ottamaan osaa, kuten ehdottomasti pitäisi. Paremmassa asemassa olevan ei luulisi vastustavankaan tämäntapaista yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edellyttämää toimenpidettä. Metsätulojen nykyistä tasaisempi jakautuminen on lisäksi yhteiskunnan edun mukaista.

Kaiken edellä esitetyn nojalla on sekä oikeudenmukaisuuden että sosiaalisen tarkoituksenmukaisuuden nimessä vaadittava voimassa olevien metsätyöpalkkojen korottamista, vaikka muu palkkataso pidettäisiinkin nykyisellään. Maalaisliiton taholta on viime vuosien mittaan kiinnitetty usein huomiota metsä- ja uittotyöläisten palkkojen alhaisuuteen muihin palkansaajiin verrattuna. Esitetyt vaatimukset metsätyöläisten palkkojen oikeudenmukaiseksi korottamiseksi eivät kuitenkaan ole tavanneet myönteistä mieltä niissä piireissä, joiden kiinnostus on yksipuolisesti kohdistunut teollisuuspalkkojen nostamiseen.

Kun tarkastellaan niitä keinoja, joilla puunjalostusteollisuutemme selviytyy tämän talven yli ilman niin pahoja häiriöitä, joita vielä viime keväänä oli odotettavissa, havaitaan, että - paitsi valtion antamaa 4 miljardiin nousevaa vienti- ja tuotantotukea - teollisuus on turvautunut sekä kantohintojen laskemiseen huippuhinnoista lukien että metsätyöpalkkojen alentamiseen. Tämän yksipuolisesti maatalous- ja maaseutuväestöön kohdistuvan "pulaohjelman" me maalaisliittolaiset halusimme korvata sellaisille toimenpiteillä, jotka olisivat kohdistuneet tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti kaikkiin kansalaisiin. Siinä tarkoituksessa me esitimme kustannustason alentamisen ohjelman. Se olisi toteutettuna tietänyt kaikkien yhteiskuntapiirien asettamista tasa-arvoiseen asemaan lamakauden vahingollisia vaikutuksia torjuttaessa. Me tiesimme, että jollei tällaista talouselämän yleistä pohjaa lujittavaa oikeudenmukaista ohjelmaa hyväksytä, ns. vapaa talouselämä panee kuorman heikomman osapuolen, so. maaseutuväestön kannettavaksi. Vasemmiston ja oikeiston poliittinen yhteenliittyminen johti siihen, että maalaisliiton ohjelma talouselämän tervehdyttämiseksi ja verotaakan alentamiseksi tuli hylätyksi. Seurauksena on ollut, että vaikeuksissa oleva teollisuus on parantanut asemaansa maaseutuväestön kustannuksella, kantohinnat on alennettu ja metsätyöläisten ansioita on kavennettu. Näitähän ei mikään indeksisuoja ole turvaamassa, sen vuoksi ne joutuvat maksamaan teollisuuden tappiot. Tämä oli moninkertaisesta kokemuksesta tiedossa viime kesänäkin. Tiedettiin, että jos koko yhteiskuntaa ei saada mukaan kantamaan kaikkien kuormana talouselämän kohtaamat vaikeudet, kuorma joutuu yksipuolisesti maaseutuväestön kannettavaksi. Sen estämiseksi valmistettiin ns. K-ohjelma. Sitä ei saatu lievennettynäkään läpi. Seurauksena on, että metsänomistajat ja metsätyöläiset joutuvat maksamaan viulut, kuten oli pelättävissä.

On syytä palauttaa mieliin: vuoden 1953 aikana ovat päiväansiot metsätöissä alentuneet 7 %, mutta teollisuudessa ne ovat nousseet 3.5 %. Sosialidemokraatit sanovat, että kustannuskriisi on voitettu, kiitos heidän esittämiensä toimenpiteiden. Tässä mainitut luvut palkkojen kehittymisestä osoittavat, kenen nahka on pantu parkkiin, jotta kustannuskriisi olisi voitettu (Eduskunnasta: Oliko tuo entisen pääministerin puhe? - tosiasiahan se on!).