Puhe Kuopiossa 22.1.1951 Onko se ratkaisu, joka t.k. 17 päivänä tehtiin hallituspohjan laajentamiseksi, osoittautuva maalle onnelliseksi? Siinä kysymys, joka näinä päivinä askarruttaa kansalaisten mieliä. Voidaan panna merkille, että sanomalehdistön taholla on hallitusratkaisun vastaanotto ollut suhteellisen laimea. Se on merkki tietynlaisesta epävarmuudesta. (Ja kuitenkin olisi luullut, että ainakin kokoomuslehdistö, joka koko edellisen hallituksen ajan on toiminut maalaisliiton ja sos.demojen pyytämättömänä puhemiehenä, ja kokoomuspuolue joka innoissaan yritti tässä äsken kaataa hallituksen, olisivat nyt vähintään tyytyväisiä. Mutta niin ei asianlaita näytä olevan. Eikö siis uskota hallituksen vakauttamisohjelman tyydyttävän oikeistoa vai eikö yleensä uskota tämän hallituskokoomuksen mahdollisuuksiin? Jos oikeisto näin ajattelee, on siitä tosiaan luonnollinen johtopäätös sen keskuudessa, että enin, mitä nykyiselle hallitukselle voidaan osoittaa, on laimea myötäily.) Mutta toiselta puolen voi panna merkille maassa yleisesti toivottavan, että nykyinen hallitus voisi turvata vakauttamisohjelman toteuttamisen. Ainoan poikkeuksen tekee äärimmäinen vasemmisto, joka väittää, että nykyinen hallitus on maalle ulkopoliittisesti vaarallinen. Tähän on sanottava, että hallituksen ulkopoliittista ohjelmaa vastaan ei ole ollut eikä voi olla muistuttamista. Hallitus tulee myös tuon ohjelman mukaan toimimaan. Mutta minun on tässä syytä sanoa, että jos edellinen hallitus myönnetään kommunistien parissa ulkopoliittisesti hyväksyttäväksi, miksi kommunistit tekivät eduskunnassa ja SAK:n piirissä esitetyillä taloudellisesti järjettömillä vaatimuksillaan tuon hallituksen jatkumisen mahdottomaksi. Kommunistit ovat ajamalla ajaneet asiat siihen, mihin on tultu. Maalaisliiton piirissä näet pidetään tämän hetken tärkeimpänä sisäpoliittisena tavoitteena talouselämän vakauttamista ja maaseutuväestön aseman turvaamista. Kun koko SAK ja äärimmäinen vasemmisto sen mukana asettivat suuria vaikeuksia noiden tavoitteiden toteuttamiselle, jäi jäljelle ainoana keinona yrittää vakauttamisen varmistamista yhdessä sosialidemokraattien kanssa. Aika näyttää, onnistutaanko siinä. Omasta puolestani olen velvollinen sanomaan, että olen itse ollut viimeiseen saakka epäileväinen 17. päivän ratkaisun suhteen, senhän kaikki tietävät. Kun hallituspohjan laajentaminen tuli syksyllä 1950 esille, oli käsitykseni se, että olisi parasta odottaa 1951 vaaleja ja antaa silloisen hallituksen hoitaa asiat siihen saakka. Käsitykseni rakentui sitä taustaa vastaan, jonka kriitillinen maailmanpoliittinen tilanne tarjoaa. Me tiesimme silloisen hallituksen aikana, missä olemme, mutta jos muutoksia tapahtuisi, me emme tietäisi, mihin joutuisimme. Meistä suomalaisista sanotaan, että me olemme rohkeaa kansaa, mutta on syytä muistaa Shakespearen sanat, että rohkeuden parempi puoli on varovaisuus. Minä olisin menetellyt varovaisesti. Kun kuitenkin syksyn mittaan alkoi näyttää, että ruotsalainen puolue ja edistyspuolue eivät halunneet olla silloisessa hallituksessa, vaan vaativat milloin lievemmin milloin jyrkemmin enemmistöhallituksen muodostamista, esitin eduskuntaryhmille laajaa, koko asteikon käsittävää hallitusta. Se olisi mielestäni ollut varmin tae vakauttamispolitiikan toteuttamiselle. Minulla oli myös oikeus ilmoittaa, että tasavallan kunnioitettu presidentti oli samalla kannalla. Tästä suunnitelmasta ei valitettavasti tullut mitään. Ja kuitenkin: historia on lukemattomat kerrat osoittanut todeksi, että vastuuseen vetäminen on paras keino kasvattaa tosiasioiden hyväksymiseen. Ehkä tähän tapaukseen ei sovi etsiä todistuskappaleita Anatole Francen teoksista, mutta saattaa ansaita vaivan muistaa, mitä Kuningatar Hanhenjalan ravintolanisäntä opetti omien kokemustensa nojalla: "Siihen aikaan kun olin oppipoika, en ajatellut muuta kuin vahinkoa mestarini omaisuudelle ja vaimolle. Mutta heti kun itse sain liikkeen ja vaimon, harrastan yhteistä hyvää, josta minunkin menestykseni riippuu." Ralli varsaa opettaa. Se oli mielessäni. Äärimmäisen vasemmiston pitäminen oppositiossa on omiaan sitä vahvistamaan. Viime vaalit sen osoittivat. Kun se oli vastuussa v. 1948 vaaleihin saakka, kärsi se näissä vaaleissa tappion. Ei saa diskriminoida, kuten Heljäs on sanonut. Viime joulukuussa maalaisliiton ja sosialidemokraattien kesken suoritettujen hallitusneuvottelujen jälkeen näytti siltä, että yritys oli epäonnistunut. Tämän vuoden alussa SAK:n ja Virkamiesliiton hallitukselle lähettämät vaatimukset avasivat kuitenkin varsin huolestuttavia näköaloja. Niiden johdosta oli pakko päätellä, että matkalla ensi kesän vaaleihin saattaisi tulla esiin taloudellisia vaikeuksia, joiden voittaminen vähemmistöhallituksen toimesta tulisi olemaan raskas ehkä ylivoimainenkin tehtävä. Samaten näytti, että se taistelu, joka vaaleihin mennessä tultaisiin käymään, joka tapauksessa muodostuisi mitä suurimmassa määrin levottomuutta lietsovaksi ja kansakuntaa hajoittavaksi. Sen estämiseksi maalaisliiton piirissä nähtiin tarpeelliseksi yrittää sen vakauttamisohjelman toteuttamiseksi, joka hallituksen piirissä oli suunniteltu, hallitusyhteistoimintaa sosialidemokraattien kanssa. Kuten sanottu, me toivomme, että nykyinen hallitus onnistuu vaikeassa tehtävässään. Jos se onnistuu, voidaan siitä tehdä se johtopäätös, että ne ovat olleet oikeassa, jotka tätä ratkaisua ovat toivoneet ja innokkaasti ajaneet. Jos se taas epäonnistuu, tavalla tai toisella, on se tietenkin minun vikani. Me näemme hyvin ne vaikeudet, jotka tällä enemmistöhallituksellakin ovat edessään. Kun on useampi vetäjä, voi raskaskin kuorma tulla varmemmin perille. Valtiotaloutemme ei suinkaan ole vankalla pohjalla, mutta pääasiallisin huolen aihe on maailmanmarkkinoiden häiriintyminen. Vielä vuoden 1950 aikana hintatason liikkeet eri maissa olivat verraten lievästi nousevat. Vuoden 1949 joulukuusta vuoden 1950 kesäkuuhun tukkuhinnat USA:ssa nousivat 4 %, Englannissa 6 % ja Ranskassa n. 2 %. Kesäkuusta alkaen nousu muuttui jäykäksi ja joulukuussa 1950 hintataso USA:ssa oli n. 11 % korkeampi kuin kesäkuussa. Englannissa vastaava nousu oli 15 %. Marraskuuhun 1950 mennessä hintataso Ranskassa oli noussut kesäkuusta laskettuna 15 %. Raaka-aineiden hinnat toukokuusta lokakuuhun ovat nousseet Saksassa 11 %, Ranskassa 22 % ja Englannissa 40 %. Suurimpana syynä tähän hintojen nousuun oli kesäkuun lopulla Koreassa puhjennut sota sekä sitä seurannut yleinen varustautumis- ja varastointiaalto, jotka kohottivat kysynnän maailmanmarkkinoilla tarjontaa suuremmaksi, mikä puolestaan aiheutti voimakkaita hintojen nousuja. Kesäkuusta 1950 lähtien amerikkalainen Moodyn raaka-aineiden hintaindeksi on noussut yli 30 % ja englantilainen Reuterin hintaindeksi n. 20 %. Nousu ei kuitenkaan ole jakaantunut tasaisesti eri raaka-aineiden osalle. Voimakkaimmin ovat nousseet ns. strategisten raaka-aineiden hinnat, joita ovat esim. metallit, kumi, villa jne. Niinpä villan hinta on kohonnut joulukuusta 1949 joulukuuhun 1950 135 %:lla, josta v. 1950 viimeisen puoliskon osalle tulee kokonaista 106 %. Kumin hinnannousu vastaavana aikana oli vuoden kuluessa 250 % ja puolen vuoden kuluessa 121 %. On helposti käsitettävää, että entisen hintatason säilyttäminen kotimaassa maailmanmarkkinahintojen huimaavasti noustessa ei ole ollut mahdollista. Toiselta puolen on sanottava, että myös meidän vientituotteittemme hinnat ovat kohonneet. Toistaiseksi epävarmojen arviolukujen mukaan ovat puunjalostustuotteidemme hinnat v. 1951 ensimmäisellä kolmanneksella eräissä tapauksissa jopa 80 % korkeammat kuin viime vuonna. Tämä seikka tarjoaa kenties mahdollisuuden keventää tuontitavaroiden hinnannousun aiheuttamaa painetta kotimaisella hintarintamalla. Viime päivinä on julkisuudessa paljon keskusteltu maamme tavaravarastoista ja syytelty edellistä hallitusta siitä, että se ei ole hankkinut ennen kansainvälisen tilanteen kärjistymistä riittäviä varmuusvarastoja. Tämän johdosta on ensiksikin sanottava, että tavaravarastojemme inventointi on antanut sittenkin varsin lohdullisen kuvan varastoistamme. Tilanne voisi tietenkin olla parempi ja parempi sen tulisi ollakin. Mutta siihen, että se ei ole parempi, ovat omat syynsä. Äskettäin lehtimiehille pidetyssä selostustilaisuudessa esitti ulkoministeriön kauppapoliittisen osaston osastopäällikkö, ministeri Nykopp, että varastojen pienuus on johtunut kolmesta eri syystä. Ensiksikin v. 1950 kauppasopimus Neuvostoliiton kanssa viivästyi yli puolen vuoden. Tänä aikana oli Suomen pakko käyttää viljan, hiilen, juoksevien polttoaineiden, väkirehujen ym. ostoon miltei koko valuuttavarastonsa, joka olisi säästynyt muita ostoja varten lännestä, jos Neuvostoliitosta olisi voitu vaihtaa noita tavaroita, kuten kauppasopimuksen mukaan nyt tapahtuu. Kauppasopimuksen solmiamisen jälkeen alkoi Korean sota, joka vaikeutti tavarain saantia ja nosti hintoja. Kolmas syy varastojen pienuuteen on se, että syksyn lakot suuresti vähensivät valuuttavarojamme. Nämä kolme tekijää ovat johtaneet siihen, että varmuusvarastoja ei ole voitu hankkia, mutta arv. kuulija havaitsee, että yhtäkään näistä syistä ei tavata edellisen hallituksen harteilta. Kun meitä syytetään erityisesti kahvin niukkuudesta, on tarpeen palauttaa mieliin, että syksyn lakot tiesivät 4 a 5 miljaardin markan vähennystä valuuttatuloihimme. Olen jo kerran sanonut, että tuolla summalla olisi jalosti tyydytetty Suomen naisten ja miesten kahvihimo 2 vuoden aikana. Ne ovat juuri lakot, jotka tekivät raskasta jälkeä huoltotilanteeseemme. Käsitän hyvin, että kahvia on hankittava, miltei hinnalla millä hyvänsä, mutta se vähentää muiden välttämättömien tavaroiden ostomahdollisuuksia. Paljon moititaan viranomaisia, että nämä ostavat ulkomailta meille tarpeettomia hedelmiä, ylellisyystarvikkeita jne., mutta on muistettava, että kun kauppa on kaksipuolinen toimi, niin emme me yksin saa määrätä, mitä me otamme, vaan kauppalanko voi myös vaatia meitä ostamaan heille tärkeitä myyntitavaroita. Se on monesti ehtona, jotta saisimme välttämättömyystavaroita. Olen tässä viipynyt pääasiassa vanhan kertaamisessa. Se on ollut nähdäkseni tarpeen, jotta tilanne uudelle tielle lähdettäessä olisi selvillä. Edellinen hallitus pyrki vilpittömästi ajamaan kokonaisuuden etua ja nimenomaan valvomaan maaseutuväestön asioita. Hallitus saa laskea toimintakaudeltaan sekä voittoja että tappioita. Näiden tappioiden lähempi tarkastelu osoittaa, että niiden aiheuttajana ovat olleet ensi kädessä ulkoparlamentaariset tekijät. Se on syytä tässä erityisesti mainita, sillä se on vakava merkki demokraattisen järjestelmämme heikkoudesta. Jos eri intressiryhmät saavat vallan ulkoparlamentaarisen painostuksen tietä pakottaa kansan valitseman eduskunnan ja sen luottamuksen varassa toimivan hallituksen alistumaan ja toimimaan vastoin omaa tahtoaan ja kokonaisuuden etua, on vallalla enää ehdollinen demokratia. Ehdollinen demokratia raivaa tietä länsimaisen demokratian häviölle. Lopuksi sananen maatalouden tulevasta asemasta. Voitaneen todeta, että maatalous on viime vuoden aikana elänyt noususuunnassa ja sen kannattavuuskin lienee parantunut. Maatalousväki on voinut luottaa siihen, että hallitus pyrkii tekemään sille oikeutta. Nimenomaan P-Suomen ja syrjäseutujen maataloudelle hallitus on pyrkinyt antamaan kaiken sen lisätuen, mikä se huonommissa olosuhteissa toimien tarvitsee. I kerta kun vakavasti ja yhtenäisen ohjelman mukaan. Miten asiat kehittyvät vastaisuudessa? Sitä on vielä mahdoton sanoa, mutta kohta alkajaisiksi on syytä avoimesti tunnustaa, että hallituskompromissi on eräältä osalta tehty maatalousväestön kustannuksella. Palkannauttijat saavat 10 % korotuksen palkkoihinsa, mutta vastaavaa tulonlisäystä ei ole voitu turvata maatalousväestölle, jolta on lisäksi saamatta aikaisemmalta ajalta yhtä 5 % korotusta vastaava kompensatio. Miten maatalouden kannattavuus turvataan, se on vielä avoimena, mutta on syytä mainita, että maataloudenharjoittajain ammatillisten järjestöjen edustajat eivät asettuneet vastustamaan sellaisen kompromissin hyväksymistä, johon neuvottelut hallitusasiassa olivat johtaneet. Niiden, jotka ovat syytelleet maalaisliittoa itsekkäiden ryhmäetujen ajamisesta, lienee niiden myönnytysten jälkeen, joita maalaisliitto hallituskysymyksen yhteydessä on tehnyt, muutettava kiireesti levyä. Mutta meille maalaisliittolaisille tuo sovittelu, joka koituu välittömästi vierasta työvoimaa käyttävien suurempien viljelijöiden vahingoksi mutta myöhemmin ja välillisesti myös pienviljelijäin vahingoksi, asettaa entistä velvoittavamman vaatimuksen valppaudesta maaseutu- ja maatalousväestön etujen ajamiseksi. Uuden hallituksen tehtävänä on nyt taloudellisen vakauttamisen turvaaminen. Hallituksen on löydettävä keinot sitä varten, että palkat voitaisiin ainakin tuleviin vaaleihin saakka säilyttää sillä tasolla, mihin ne viime lauantaina myönnetyn kahden 5 % korotuksen jälkeen ovat kohonneet. Tämä edellyttää hintojen kurissapitämistä. Siitä oli edellisellä hallituksella jo valmis suunnielma. Nyt se on pantava lujalla kädellä täytäntöön. |