Muistiinpanoja 11.-17.11.1944

Kun Paasikivi oli saanut 11/11 1944 Tasavallan Presidentiltä tehtäväkseen hallituksen muodostamisen, pyysi hän minut luokseen 12/11 klo 1/2 2. Esitin ilman tiedustelua käsityksenäni, että sisäpoliittisten seikkojen vuoksi kuutosilla ja kommunisteilla tulisi olla edustus hallituksessa. Hän yhtyi tähän. Pyysi minut oikeusministeriksi. Sanoin, että näen 6 + komm. mukaantulossa edellytyksen.

13/11 oli päivällä neuvottelu P:kiven luona. Läsnä: Pekkala, Wuori, Hillilä, minä. Silloin samasta asiasta puhe. Lista oli: Pkivi, Pekkala, Enckell, Svento, Kekkonen, Hillilä, Walden, Helo, Tuomioja, Keto (op.) Luukka, Leino, Gartz, Fagerholm (Sundström), Hiltunen, Vesterinen. Helo oli vaatinut 2 kuutosta ja kommunistin. Myöhemmin Helo oli luopunut vielä Sundströmistä. 14/11 ml. ed.kuntaryhmässä puhuin, että kommunistin ja Helon mukaanotto on tarpeellinen ja että yleensäkin kommunistit on otettava hallitusyhteistoimintaan, niin kuin vastaavasti tapahtui 1937, kun sos.dem. otettiin. Ryhmässä ankara vastatuuli.

Illalla 16/11 Paasikiven luona Walden, Hillilä, Svento, Pekkala, Wuori ja minä. Pkivi kertoi, että marski on nyt vihdoin taipunut ottamaan Helon hallitukseen, mihin hän ei vielä 15/11 suostunut. Nyt oli Pkivi saanut marskilta tehtäväksi tiedustella, mitä mieltä me olemme kommunistin mukaanotosta, jota Pkivi oli ehdottanut. Vuorollamme perustellen minä, Hillilä, Svento, Pekkala, Wuori pidimme sitä välttämättömänä. Walden vastusti. Wuori, Svento, Pekkala ja minä sanoimme, että jollei kommunistia oteta hallitukseen, on Pkiven luovuttava hallituksen muodostamisesta. Samalla tehtiin listaan eräitä muutoksia. 16/11 päivällä oli Vesterinen kieltäytynyt menemästä kansanhuoltoon, jonka vuoksi Pkivi oli pyytänyt häntä maatalouteen ja Jutilaa kans.huoltoon. Hillilä + minä vaadimme, että siirtoväen mies Luukka maatalouteen ja Vesterinen pois. Pkivi soitti V:lle ja peruutti! Siellä ollessamme soitti Kauppi ja ilmoitti, että edistyksen ed.kuntaryhmä oli 3-1 äänellä päättänyt, ettei se osallistu hallitukseen, jossa on kommunisti. Kauppi kieltäytyi. Esitimme, että Takki opetukseen, Törngren sosiaaliin, Leino apu ja Hiltunen apu kulkulaitokseen sekä Tuomioja II valtiovarat. Kokouksen jälkeen soitin Tuomiojalle, joka ilmoitti suostuvansa. Kokoonpano selvä.

16/11 päivällä oli Tanner saanut aikaan sen, että hän antaa suostumuksensa hallitukselle, jos Fagerholmin tilalle tulee Aura. Tämän sai Wuori tietää päivällä. Sos.dem. ryhmäkokous klo 17.30, jossa esiteltiin sos.dem. edustus: Pekkala, Svento, Wuori + Takki, Aura, Hiltunen. Se hyväksyttiin. Niin järjesti Tanner Fagerholmin pois.

Mutta 17/11 klo 11.30 soitti Hella Wuolijoki minulle onnettomana ja kertoi, että Pkivi oli hänelle ilmoittanut, että marski hyväksyy nyt lopuksi listan kommunisteineen, mutta Leinon tilalle Matti Huhta jonka kommunistit kerran, kun vaativat kolmea (Leino, Ryömä, Huhta) olivat esittäneet salkuttomaksi ministeriksi. Hän oli ollut Hertta Kuusisen kanssa yhteydessä ja tämä oli sanonut, että Leino on SKP:n puoluetoimikunnan ehdokas ja Huhta ei suostu näin ollen hallitukseen. Lupasin soittaa Pkivelle, en tavannut.

Hallitus nimitettiin 12.30. Leino!

Ensimmäinen istunto klo 18.00.

Pkivi kertoi, että aamupäivällä 17/11 marski oli yhä kieltäytynyt hyväksymästä kommunistia hallitukseen. Silloin oli Pkivi noussut ylös ja sanonut, että ei hän ole tuukentunut tähän vaan on valmis jättämään puuhan. "Elähän nouse, no, olkoon nyt sitten", oli M. sanonut. Kun Pkivi kertoi tästä, sanoi hän: "Mannerheimkin on kiukkuinen mies". Tämän jälkeen M yritti saada Leinon pois: Kuusisen lanko.

Pkivi soitti 20/11 Postille ja sanoi, että Cay Sundströmin julistuksen hallitusta vastaan saa julkaista. Posti tuntui selittävän jotakin ja Pkivi vastasi puhelimeen: Tyhmähän se on, mutta kyllä sen saa julkaista.