Maaltapaon varalta.

Äskettäin suoritetun väestönlaskennan alustavat tiedot on saatettu julkisuuteen. Niiden mukaan maan väkiluku on 20 vuodessa (1/1 1931-1/1 1951) lisääntynyt 3,4 miljoonasta 4,1 miljoonaan. Lisäyksen täsmällinen määrä on 650.600 henkeä. Syntyneisyys on jatkuvasti ollut suurin maaseudulla, mutta sisäisen muuttoliikkeen johdosta maaseudun väestö on näiden kahden vuosikymmenen ajalla lisäytynyt ainoastaan 4.400 hengellä, kun taas lisäys kaupungeissa on ollut 454.700 henkeä ja kauppaloissa 191.500 henkeä. Suuret alueliitokset ovat myös osaltaan olleet tähän lopputulokseen vaikuttamassa.

Jos tarkastelemme väestönlaskennan antamia lukuja eri elinkeinojen kehityksen valossa, saamme selville, että kun v. 1940 maa- ja metsätaloudessa oli 2.120.000 henkeä, oli tämä luku kymmenessä vuodessa alentunut 535.000:lla 1.586.000:een. Teollisuudessa ja käsityössä oli v. 1940 775.000 henkeä, mutta kymmentä vuotta myöhemmin vastaava luku oli 1.304.000, joten lisäys oli 529.000 henkeä. Muilla elinkeinoelämän aloilla ei ollut tapahtunut mitään silmiinpistävää muutosta.

Nämä luvut antavat paljon ajattelemisen aihetta sellaisille henkilöille, jotka toimivat maaseudun ja maatalouden asialla. Mutta erityisesti maaseutunuorison on myös täysi aihe kiinnittää näihin lukuihin vakavaa huomiota.

Nähtävissä on, että Suomi on kymmenessä vuodessa läpikäynyt valtavan teollistumisprosessin. On ollut yleisesti tiedossa, että sotakorvausten suorittamisohjelma, joka aiheutti kone- ja laivanrakennusteollisuuden huomattavan laajenemisen, on tietänyt maaseudun nuorison siirtymistä teollisuuden palvelukseen, mutta vasta nämä tilastotiedot, joista edellä on kerrottu, antavat oikean kuvan tämän siirtymisen tavattomasta suuruudesta.

Siihen, että maataloudesta on voinut siirtyä pois yli miljoonaa ihmistä, on osaltaan vaikuttanut maatalouden rationalisointi ja se seikka, että maataloudessa on työvoiman vaikean saannin ja elinkeinon huonon kannattavuuden vuoksi täytynyt omistajan perheenväkineen ryhtyä tekemään entistä pitempiä päiviä. Maatalouden tuotanto viljaa lukuunottamatta on tätä nykyä ennen sotaa vallinneella tasolla, eräin osin edelläkin. Väestön siirtyminen pois maataloudesta ei siis ole vaikuttanut tuotantoa heikentävästi, sillä ihmistyövoiman tappio on voitu korvata koneilla ja jäljellejääneiden uutterammalla työllä.

Voiko maaseutu vielä menettää paljon väestöään ilman että se vaikuttaa maatalouden tuloksiin? Ilmeistä on, että maataloutemme koneistuminen tulee jatkuvasti kasvamaan mm. maaseudun sähköistymisen ansiosta. Tehokkuuden lisääntyminen maataloudessa merkitsee ihmistyövoiman vapautumista. Lisäksi on otettava varteen, että maaseudulla, nimenomaan pohjois- ja keski-Suomessa, on runsaasti maatonta väestöä, joka siirtyy teollisuuden palvelukseen, jollei sitä saada tarkoituksenmukaisilla asutustoimenpiteillä sidotuksi maatalouteen. Teollisuuden jatkuva laajentuminen tietenkin tarvitsee lisää työväkeä, mutta maattoman väestön muuttaminen asutuskeskuksiin tapahtuu helposti ilman turvattua jatkuvan toimeentulon mahdollisuutta.

Viime vuosina on paljon puhuttu maaltapaosta, mutta monellakaan ei ole ollut oikeaa kuvaa sen yllättävästä laajuudesta. Nousee kysymys, onko tuo maaltapako vastustettavissa, onko sitä syytä vastustaa ja miten silloin on meneteltävä.

Mielestäni maaltapako suomalaisessa yhteiskunnassa sen valtavan talouselämän muuntumisen vuoksi, mikä yhä vielä jatkuu, ei ole kokonaan vastustettavissa. Teollistuva yhteiskunta saa laajenevalle teollisuudelleen tarpeellisen työvoiman ja yhteiskunnan kehityksen vuoksi ansaitseekin saada. Mutta luonnollisen kehityksen aiheuttaman sisäisen siirtoliikkeen rinnalla tapahtuu epätervettä asutuskeskuksiin muuttamista, jota on vastustettava ei vain maaseudun kannalta vaan koko yhteiskunnan edun nimessä. Maaseudun väestölle tulee taata tyydyttävä aineellinen toimeentulo sekä tilaisuus sivistykselliseen kehittymiseen ynnä tasavertainen asema sosiaalisten etujen suhteen. Jos tällaiset toimenpiteet suoritetaan tehokkaasti ja ennakkoluulottomasti, on pidettävä varmana, että epäterve maaltapako on pidettävissä kurissa ja maaseudun terve pohja säilytettävissä.

Meidän on kuitenkin pakko todeta, että nuorison siirtyminen maaseudulta teollisuuden palvelukseen ja asutuskeskuksiin tulee jatkumaan. Mitä toimenpiteitä se aiheuttaa maaseudun nuorison ja maaseudun nuorison järjestöjen taholta? Eikö järjestöjen pitäisi ottaa aivan erityiseksi työmuodokseen aatteellinen kasvatustyö sen mahdollisuuden varalta, että järjestön jäsen joutuu luopumaan maaseudulta ja tähänastisesta elämänympäristöstään sekä siirtymään kaupunkeihin. Voidaan lähteä siitä, että ainakin joka kymmenes, ehkä joka viideskin esim. MNL:n tai nuorisoseuran jäsenistä siirtyy elämänsä myöhemmissä vaiheissa pois maaseudulta. Ovatko nämä siirtyneet menetetyt siltä aatteellisuudelta, jonka parissa he ovat kasvu- ja nuoruusvuotensa eläneet? Muuttuvatko he automaattisesti sosialisteiksi, kun astuvat tehtaan portista sisälle? Näin ei saa käydä. MNL:n on otettava toimintaohjelmaansa maaltapaon vastustamisen lisäksi kasvatustyö aatteellista luopumusta vastaan, jos MNL:n jäsen on joutunut uuteen ammattiin ja uuteen ympäristöön. Siinä on tärkeä ja hedelmällinen työmaa.