Yleisurheilumme uusi nousu.

Sotien tuottamat ihmishenkien menetykset ovat meillä olleet niin suuret, että yksikään sodassa mukana ollut maa, Neuvostoliittoa lukuunottamatta, ei ole kaatuneina menettänyt suhteellisesti niin paljon miehiä kuin me. Kun tappiot ovat kohdistuneet ensi sijassa parhaassa iässä oleviin miehiin, on helposti ymmärrettävää, että erityisesti urheilulle ovat sotamme antaneet kovan iskun. Niinpä arveltiinkin, että meillä kestäisi ainakin neljä, viisi vuotta, ennen kuin urheilumma nousisi sekä tulostasossa että harrastajien lukumäärän puolesta sille erittäin korkealle tasolle, missä se oli ennen sotia.

Mutta samaten kuin Suomi talvisodan jälkeen kykeni kesällä 1940 tasaväkiseen otteluun yleisurheilussa Euroopan johtavien urheilumaiden Ruotsin ja Saksan kanssa, samaten urheilumme nousu viimeisen sodan jälkeen on ollut yllättävän nopea. Kun vertailemme esim. kesällä 1947 saavutettuja yleisurheilutuloksia, on jo monessa lajissa tulostaso kohonnut sotia korkeammalle tasolle. Ja nekin lajit, joissa taso ei vielä ole parhaitten vuosien veroinen, ovat nopeasti nousemassa. Sitä paitsi voidaan todeta, että monessa lajissa on huippumiesten lukumäärä jo huomattavasti suurempi kuin ennen sotia, jolloin eräissä kansainvälisesti vahvoissa lajeissamme jouduimme vuodesta toiseen toimimaan muutaman harvan miehen varassa. Yleisurheilua harrastavien lukumäärä sellaisenaan taas on jo nyt suurempi kuin koskaan ennen.

Kuva, jonka yleisurheilumme kehityksestä sotavuosien jälkeen saamme, on näin ollen varsin valoisa. Nähdäkseni Suomen Urheiluliiton herätys- ja koulutustyö on kantanut hyvää hedelmää. Mutta siihen onkin uhrattu runsaasti varoja. Se on entistä enemmän kohdistettu nimenomaan maaseudulle, mihin on eräältä osalta vaikuttanut se, että maaseudulla on sotien jälkeen alettu taasen entistä enemmän harrastaa juuri yleisurheilua. Monelle paikkakunnalle on urheiluseurojen toiminta muodostunut virkeän yhdistyselämän kaikkein elävimmäksi osaksi. On luonnollista, että keskusjärjestöjen taholta tähän kiinnitetään vakavaa huomiota ja kaikin käytettävissä olevin keinoin tuetaan tätä toimintaa.

Tulokset ovatkin olleet nähtävissä. Kuten jo edellä mainittiin, on urheilua harrastava nuorisomäärä nyt suurempi kuin koskaan ennen. Selvää myös on, että urheilutaso jo yksin tämän ansiosta nousee. Paljon on vaikuttanut asiaan Suomen Urheiluliiton omaksuma luokkajako, jonka perusteella urheilijat saavutustensa mukaan jaetaan mestari-, A-, B- ja C-luokan urheilijoiksi. Se on innostanut ja piristänyt nuorukaisia harjoitteluun ja kilpailemiseen. Aivan varmaa on, että luokkaurheilijoiden lukumäärä ensi kesänä tulee entisestään suuresti nousemaan. Siihen vaikuttaa tärkeältä osalta olympiakisat Lontoossa 1948 ynnä tiedossa olevat omat olympiakisat vuonna 1952.

Lontoon olympiakisat tulevat olemaan sodanjälkeisen urheiluelämän ensimmäinen suuri katselmus ja lähtökohta uudistuneelle urheilutoiminnalle. Suomi tulee Lontooseen lähettämään tiiviin, mutta edustavan joukkueen. On vaikeaa sanoa Suomen menestyksestä siellä, mutta ei ole syytä tuuditella itseään millään erikoisilla menestymisen toiveilla. Esim. yleisurheilussa emme koskaan ole lähteneet kisoihin ilman jotakin aivan varmaa voittoa, tällä kertaa, mikäli Heinon juttu ei selviä, me saamme luvan tehdä sen.

*

Kainuun osalta yleisurheilussa eletään murroskautta. Harrastus on valtavassa mitassa kasvanut, mutta taso ei vielä ole niin korkealla kuin mihin harrastuksen voimaperäisyys edellyttäisi. On toivottavaa, että se tarmo, jota urheiluun Kainuun maaseudulla osoitetaan, säilyisi ja kasvaisi. Urheilu palvelee sekä yksilöitä että yhteistä hyvää, siinä sen voima ja arvo.