Maailman uutislähteet.

Nykyaikaisen demokratian vaatimuksiin kuuluu, että kansalaisten kaikkialla tulee saada oikeat tiedot ja todelliset tiedot siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Uutisten anto ja jakelu yli koko maapallomme on elintärkeä edellytys yhteiskunnalliselle kehitykselle ja kansainväliselle kanssakäymiselle.

On sen vuoksi varsin mielenkiintoista luoda silmäys siihen tutkimusaineistoon, jonka Zürichissä sijaitseva Kansainvälinen Lehdistöinstituutti yhteistoiminnassa eräiden Yhdistyneiden Kansakuntien virastoelinten kanssa on laatinut suurten uutistoimistojen laajalta työmaalta sekä siitä, miten eri maissa luetaan uutisia ja paljonko todella tavallinen `kadun mies` maailmanmenosta yleensä tietää. Tämän tutkimusaineiston avulla suoritettu kartoitus antaa monessa suhteessa varsin yllättäviä tuloksia.

Tutkimuksen kohteena on ollut kolme suurinta amerikkalaista New Yorkissa sijaitsevaa toimistoa ja kolme eurooppalaista. Edelliset ovat A.P. (Associated Press), I.N.S. (International News Service) ja U.P. (United Press) ja jälkimmäisiä Reuter (Lontoo), Agence France Press (Pariisi) ja Tass (Moskova). Nämä kuusi `suurta` vastaavat lähinnä siitä, mitä maailmamme asukkaat saavat tietoonsa maapallonsa tapahtumista ja millä tavalla uutiset on laadittu. Kaikilla näillä toimistoilla on omat valtavat toimialueensa, jotka osaksi peittävät toisensa.

Tutkimuksen mukaan kolme suurta amerikkalaista toimistoa palvelee 65 % maapallon väestöstä uutisillaan, Reuterin vastatessa 55 %:sta, France Pressin 54 %:sta ja Tassin 40 %:sta. Ne toimivat siis osaksi toistensa alueilla, mutta miten nämä alueet ovat jakaantuneet?

Maita, joissa kaikki kuusi suurtoimistoa toimii vapaasti rinnan, on vähän. Niinpä Euroopassa on sellaisia vain yksi, nimittäin Suomi. Muut alueet ovat Japani, Indoneesia, Afganistan, Persia (Iran) ja Libanon. Tämän mukaan on siis maamme ainoa valtio Euroopassa, joka saa uutisaineistonsa kaikilta kuudelta taholta. Tämä on varsin merkittävä havainto maamme omalaatuisesta asemasta ja suomalainen lukija voi siis saada tietonsa molempien osapuolten `värittämänä`.

Tass on sitävastoin yksinvaltias hyvin laajalla alueella, josta muut toimistot ovat poissuljettuja. Sen toimialue käsittää ensinnäkin koko Neuvostoliiton ja lisäksi kaikki ns. satelliittivaltiot Euroopassa sekä Aasian puolella Kiinan, Tiibetin ja Vietminhin. Viidellä jäljellä olevalla suurtoimistolla on valta-alueensa Euroopassa satelliittivaltioita lukuunottamatta kaikkialla paitsi Irlannissa ja Norjassa, missä France Press ei ole edustettu. Lisäksi nämä viisi toimivat Kanadassa, Meksikossa, Brasiliassa, Argentiinassa, Chilessä ja Uruguayssa sekä Aasian puolella Turkissa, Syyriassa, Pakistanissa, Intiassa, Burmassa ja Malakalla sekä Ranskan Indokiinassa ja Filippiineillä. Afrikassa ovat vain Egypti ja Sudan kaikkien viiden toimialueena. Uudessa Seelannissa ei vuorostaan France Press toimi. Sama on laita Afrikan puolella sellaisissa maissa kuin Abessinia, Angola, Etelä-Afrikan liittotasavalta, Etelä-Rhodesia ja Mosambiki. Mutta France Press on vuorostaan yksinvaltias Tunisiassa, Ranskan Länsi-Afrikassa ja Ranskan Ekvatoriossa sekä Vähä-Intian ranskalaisilla alueilla (Laos ja Kambodja).

Reuterin yksinvaltius puolestaan rajoittuu Nigeriaan, Kultarannikolle, Kenyaan, Tanganjikaan, Ugandaan ja Pohjois-Rhodesiaan sekä Aasiassa Adeniin ja Ceylonille. Muualla se jakaa markkinat muiden suurten kanssa.

Kolme suurta amerikkalaista ovat yksinvaltiaita paitsi Yhdysvalloissa vain eräissä Keski-Amerikan pikkuvaltioissa kuten Honduras, Nicaragua ja Panama sekä Venezuelassa, Ecuadorissa, Boliviassa, Paraguayssa ja Irakin, Jordanian ja Saudiarabian erämaavaltioissa, joissa merkillistä kyllä eurooppalaiset toimistot Reuter ja France Press eivät toimi.

Tutkimus käsittää vielä suuren joukon mielenkiintoisia tietoja päivälehtien painosmääristä asukaslukuun verrattuna eri maissa sekä selvityksiä väestön ulkopoliittisesta tietoudesta yleensä. Näiden mukaan on Englanti päivälehtiä eniten lukeva maa. Päivälehtien painosmäärä on siellä kokonaista 59,6 % väestöstä Skandinavian ollessa hyvä kakkonen prosenttiluvulla 46,1. Australia on kuitenkin luja kolmonen luvulla 43,8 % Sveitsin ja Yhdysvaltojen kilpaillessa seuraavasta sijasta vastaavasti luvuilla 35,2 ja 35,8. Ranskalaiset taas lyövät Suomen prosenttiluvulla 28,4 maamme 27,5:ttä vastaan mutta pieni Belgia (31,6 %) lyö Ranskan ja Hollanti (27,9 %) kiilautuu sen ja Suomen väliin.

Nämä luvut ovat mielenkiintoisella tavalla verrannollisia eri maiden ikään vapaina demokratioina. Mitä aikaisemmin jokin kansa on saavuttanut demokraattisen itsemääräämisoikeuden ja poliittisen vapauden, sitä suurempi on päivälehtien painosmäärä verrattuna väestön suuruuteen. Koska kaikissa yllämainituissa maissa lukutaitoa voidaan pitää sataprosenttisena, ei lukutaidottomuus voi vaikuttaa näihin lukuihin. Toisin on tietysti laajoilla alueilla Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Luvut esim. Brasilian kohdalta ovat 3,1 %, Marokossa 2,3 %, Intiassa 0,4 % ja Kiinassa 1 %.

Päivälehtien huomattavasta levikistä huolimatta Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Australiassa ei poliittinen tietous näytä olevan varsin korkealla. Englannissa esim. 76 % lehdenlukijoista ei tiennyt, kuka John Foster Dulles on, eikä 82 % voinut sanoa, mitä merkitsee NATO. Yhdysvalloissa ei 40 % tiedä, kuka on Stalinin seuraaja, eikä 56 % voinut sanoa, kuka on presidentti Rhee. Ranskassa ei 92 % osannut sanoa, montako asukasta on Yhdysvalloissa, eikä 64 % tiennyt, mikä mies on Tshiangkaishek.

Tutkimusaineistoa on rajattomiin. Tässä on vain rajoituttu käsittelemään valistuneimpien maiden lehdenlukijoiden tietoutta ja kansainvälisen uutisaineiston leviämistä näissä maissa. Kokonaan valkoisia läikkiä kartalla uutisvälityksen kannalta ovat Afrikassa Libya, Betsuanmaa, Lounais-Afrikka, Rio de Oro, Sierra Leone ja Liberia. Itä-Intian saaristossa `Uusi Guinea ja Länsi-Intiassa Haiti ovat vailla uutistoimistojen `siunausta`. Myös Nepalin ruhtinaskunta ja Grönlannin eskimot saavat tulla toimeen ilman kuuden suuren uutisvälitystä - onnekseen tai onnettomuudekseen, vaikea sanoa.