"Älkää vastatko hänelle"

Jesajan kirjan 36. luvussa kerrotaan, kuinka Assurin kuningas Sanherib hyökkäsi kuningas Hiskian neljäntenätoista hallitusvuotena Juudan maahan. Assuurilainen sotajoukko saapui Jerusalemin äärelle ja pysähtyi Ylälammikon vesijohdolle, joka on Vanuttajakedon tien varrella. Tänne lähetti Hiskia palatsin päällikön, kanslerinsa ja kirjurin tapaamaan assuurilaisten päällikköä Rabsakea. Kun Rabsake esitti heille suurkuningas Sanheribin vaatimuksen antautumisesta, sanoivat Hiskian luottamusmiehet: "Puhu meille araminkieltä, sillä me ymmärrämme sitä; älä puhu meille juudankieltä kansan kuullen, jota on muurilla." Mutta Rabsake vastasi tähän: "Onko minun herrani lähettänyt minut puhumaan näitä sanoja sinun herrallesi ja sinulle? Eikö juuri niille miehille, jotka istuvat muurilla ja joutuvat teidän kanssanne syömään omaa likaansa ja juomaan omaa vettänsä?" Sitten Rabsake astui esiin ja kovalla äänellä huusi juudankielellä sanomansa Jerusalemin puolustajille. Siinä oli sekaisin pelottelua ja hunajaisia lupauksia ja sen ydin oli: "Tehkää sovinto minun kanssani ja antautukaa minulle, niin saatte syödä kukin viinipuustanne ja juoda kukin kaivostanne." Mutta kansa oli vaiti muureilla eikä vastannut mitään, sillä kuningas Hiskia oli käskenyt niin ja sanonut: "Älkää vastatko hänelle."

Historia saattaa tuntea propagandamiehiä aikaisemmiltakin ajoilta, mutta sadanpäämies Rabsake on tässä esitetty esimerkkinä siitä, kuinka vanha taito tuo sotapropaganda, joka nykypäivinä täyttää koko maanpiirin, todellakin on. Itse perusideassaan ei sotapropaganda sitten Rabsaken aikojen ole sanottavasti, jos lainkaan, kehittynyt. Piiritetyn kaupungin vastarintatahto ei ollut silloin eikä ole nytkään murrettavissa yksin sillä, että sen päälliköt saavat tietää, kuinka pelottava ylivoima hyökkääjällä on muka käytettävissään ja kuinka suurella lempeydellä alistuneita muka kohdeltaisiin. Päinvastoin, kaikki tämä on saatettava kansan tietoon, niiden, jotka "joutuvat syömään omaa likaansa", kuten Rabsake vanhatestamentillisella väkevyydellä asiansa esitti. Jotta tämä saavutettaisiin, on osattava puhua kovalla äänellä ja kansan omalla kielellä, niin vanhan liiton aikana kuin nykypäivinäkin.

Mutta ei siinä kylliksi, että vihollisen propaganda saadaan kansan kuultavaksi ja että se suoritetaan kansan omalla kielellä. Sen lisäksi on välttämätöntä, että propaganda sisällöllisesti täyttää sille asetetun tehtävän: sen on vaikutettava vastaanottajassa tarkoitetulla tavalla. Sen on kyettävä herättämään lamaannuttavaa pelkoa vihollisen voimia kohtaan, epäluottamusta omiin kykyihin sekä toivottomuutta oman aseman suhteen, sen on kyettävä virittämään uskoa vihollisen vilpittömiin tarkoituksiin ja sulaviin lupauksiin sekä epäluuloa omia johtajia kohtaan. Sen on kyettävä saamaan kansan parissa vallalle käsitys, että antautuminen on kaikista vaihtoehdoista paras ja sen parempi kansalle, kuta nopeammin se suoritetaan. Tällaisten päämäärien hyväksi vihollispropaganda työskentelee, tämäntapaiset pyrkimykset ohjaavat niiden yleensä ammattinsa taitavien miesten työskentelyä, joille eri maissa on uskottu viholliseen kohdistetun propagandan hoitaminen.

Syksystä 1939 pitäen on Suomi joutunut varmaankin yhtä ankaran propagandapommituksen kohteeksi kuin mikä muu maa tahansa. Meitä on vertahyytäviksi tarkoitetuin sanoin uhkailtu ei yksin kostolla, vaan jopa koko kansan fyysisellä tuhoamisella. Meille on tarjoiltu onnellista tulevaisuutta, jos taipuisimme vihollisen tahtoon. Lyhyesti sanoen: hyvällä ja pahalla on meidän henkinen taistelutahtomme pyritty musertamaan. Mutta siinä ei ole onnistuttu. Tuo propaganda on tosin käyttänyt meidän omaa kieltämme tunkeutuessaan mm. eetterin läpi meidän kuultavaksemme. Ja se on tavannut täällä verraten runsaasti uteliaita kuuntelijoitakin. Mutta sitä vastakaikua, jonka vihollispropaganda haluaa täällä löytää kansalaisten parissa, se ei ole kyennyt saamaan osakseen. Suomalainen osaa mitä valppaimmalla arvostelukyvyllä kuunnella vieraita propagandaesityksiä, joiden arvo on useinkin siinä huvissa, minkä taitamattomimmat niistä paksuine valheineen meidän sisäisistä oloistamme hänelle tarjoavat. Hän kuuntelee uhkailuja, mutta hän on niihin vuosien mittaan tottunut, hän kuuntelee maanitteluja, mutta hänen tiedossaan olevat tosiasiat saattavat nuo mielevät puheet niiden oikeaan arvoon. Yleensä suomalaisesta voidaan sanoa, että hän ei pelkää vihollisen äänen kuulemista, mutta että sillä on häneen odottamattoman vähäinen vaikutus.

Vihollispropaganda on heikosta tartuntavoimastaan huolimatta kuitenkin vakavampi asia - meillekin - kuin tähänastisten hyvien kokemusten valossa olettaisimme. Meidän on aina muistettava, että vahvaa uskoamme ja tervettä arvostelukykyämme vastassa ovat monet maailmanvallan kouliintuneet propagandamestarit, joille uskottuna tehtävänä on meidän vastarintatahtomme murentaminen. On tietenkin oikein, että me luotamme itseemme, että me uskomme kykenevämme kuuntelemaan vihollisen sanomia saamatta siitä sielullemme vahinkoa. Kuitenkin on aina pidettävä mielessä, että tässäkään asiassa ei tulella ole ajan mittaan leikkimistä. Vihollisen sotapropaganda saattaa tietyssä sodan vaiheessa muodostua monelle suomalaisellekin siksi pulituuriksi, joka vastustamattomalla, kaamealla voimalla polttaa rikki vastarintatahdon kudokset ja tappaa ihmisestä sen elävän hengen, johon kansan kansallinen elämäntahto perustuu.

Viime maailmansodan jälkeen väitettiin saksalaiselta taholta, että nimenomaan englantilaisten häikäilemätön ja tehokas sotapropaganda mursi Saksan kansan vastarintatahdon sekä kotona että rintamilla. Tätä väitettä eivät englantilaiset ole tahtoneet hyväksyä, sillä he haluavat tietenkin pitää kiinni siitä, että entente voitti sodan armeijainsa ja aseittensa avulla. Mutta kuvaavaa kyllä, Englannin sodanaikainen pääministeri Lloyd George on antanut päinvastaisen todistuksen. Kun lordi Northcliffe, joka oli toiminut brittiläisen sotapropagandan kuuluksi tulleena johtajana, jätti paikkansa Saksan luhistumisen jälkeen, kirjoitti Lloyd George hänelle: "Vakuutan kiitollisuuttani Teille suurista palveluksista, jotka olette tehnyt toimiaikananne liittoutuneitten asian hyväksi. Minulla on paljon suoranaisia todistuksia Teidän arvaamattoman arvokkaan työnne tuloksista ja siitä suuresta merkityksestä, mikä työskentelyllänne oli vihollisen voiman dramaattiselle luhistumiselle Itävallassa ja Saksassa."

Tämä on korkea tunnustus propagandan mahtavasta tehosta. Ja kuitenkin: propagandakeinot olivat sittenkin ns. pikku maailmansodan aikana vaatimattomalla asteella siihen verrattuna, mitä propaganda nyt kykenee suorittamaan. Meillä on jo siitä hyviä esimerkkejä. Ranska oli - nyt perästä käsin olemme sen saaneet kuulla - Saksan hyvin suunnitellun ja voimalla toteutetun sotapropagandan myrkyttämä, kun hyökkäys Maginot-linjaa vastaan sitten todella alkoi. Belgia ja Hollanti olivat samoin saksalaisen propagandan lamauttamat. Sodan myöhemmissä vaiheissa olemme taas nähneet Italian luhistumisen, mihin taitava propaganda osaltaan oli vaikuttanut. Koko sodan ajan on propaganda-ase toiminut, joka suunnalla kuumeisella voimalla, emmekä me voi vielä tietää, mitä meriittejä se ennen taistelujen päättymistä saa merkitä tililleen.

Meidän suomalaisten on näiden kokemusten valossa pidettävä silmämme auki vihollispropagandan suhteen. On muistettava, että taitavasta vihollispropagandasta voidaan Leninin tunnettua teesiä hieman muuttaen sanoa, että se on ooppiumia kansalle. Missään nimessä ei vihollispropagandan ole annettava vaikuttaa kannanottoihimme. Olipa sen lähettämä sanoma kuinka suloinen tahansa, on pidettävä mielessä, että sen tarkoituksena on vihollisen asian ajaminen. Sen vuoksi sille ei ole kallistettava korvaa. On muistettava viisaan Hiskian neuvo: "Älkää vastatko hänelle."

Mutta jos valtiovalta aikoo ryhtyä voimatoimenpiteillä torjumaan vieraan propagandan leviämistä, on sen muistettava, että asia on hoidettava varovaisesti ja suomalaisen kansan turkasenmoinen omalaatuisuus huomioonottaen. Valtiovallan toimenpiteistä ei tule saada sitä vaikutelmaa, että valtiovalta haluaisi täällä estää tosiasioitten julkisuuteen tulon, tietenkin - tällöin ensi sijassa sellaisten, jotka ovat meidän kannaltamme epämieluisia. Meillä käsitetään näet, että ei vain hallitus, vaan myöskin varsinainen kansa tarvitsevat oikeita tietoja maailmantapahtumista ja niistä edellytyksistä, joihin asioiden tuleva kehitys perustuu.

20.4.1944