Hentulassa ensi joukkueen mukana.

Muistelmia sissien viimetalvisilta retkiltä kirj. Känä.

Kerran kauniina iltapuhteena, kun aurinko oli vaipumassa metsien syliin lännessä ja punasi viimeillä säteillään taivaan kantta, ja niin punikki kuin lahtarikin olivat vaipuneet haaveisiinsa, vallitsi täysi hiljaisuus koko rintamalla. Eivät paukkuneet tykit, eivät siellä enää kuularuiskut pauhanneet ja kaikki oli tyyntä ja rauhaisaa. Toisen ryhmän siivelläkin, nelosessa, oltiin hiljaa, vaikka heitä ei tällainen rauhallisuus yleensä miellyttänyt. Tavallisesti kuului heidän suunnaltaan aina kovaa kiväärinpauketta, silloin kun muualla oltiin jokseenkin vaiti. Alussa luultiin, ennenkuin heidän kirjeisiinsä totuttiin, että siellä on ankarakin hyökkäys torjuttavana ja lähetettiin Hentulasta kysymään tarvitaan siellä apuväkeä, mutta aina oli ylpeä vastaus että pärjätäänpä täällä ominkin neuvoin. Ja miksi ei pärjättäisi. Ryhmä näet harjotteli pilkkaanampumista. Ennen on mainittu, että nelosen edessä oli avoin suo, joka kasvoi pientä räkämäntyä. Kun seutuvilla alkoi olla hiljaista, nousi Lehikoisen Antti jota myös Luttiseksi kutsutaan, ylös luolastaan elikkä kuusenhavuilla hyvin vuoratusta ampumahaudastaan, repi paperossilaatikoista kannet ja lähti ne käsissään vaeltamaan suolle. Siellä hän syvässä lumessa kahlasi alapuolella polvien ulottuvassa lumipaidassaan kuin haamu ja kiinnitti pilkaksi puuhun käsissään olleet kannet. Samaa tietä hän köhmi takaisinkin, mutta kielsi kuoleman uhalla ampumasta, ennenkuin hänkin oli päässyt hautaansa. Mutta heti kun hän hiukankin etääntyi pilkasta, alkoi kiivas tuli ohi hänen laihan olemuksensa kohti pilkkaa ja kiirenvilkkaa juosta köntysti paikoilleen ehtiäkseen ampumaan. Ja kiivas tuli jatkui, kunnes pilkka pois haettiin. Eikä siinä varaväkeä tarvittu.

Se ilta oli kaunis ja toinen ryhmäkin oli rauhottunut. Pojat makailivat havupohjaisissa ampumahaudoissaan vilttiin kääriytyneenä ja lumivallin takaa katselivat eteensä. Joku seisoskeli, joku käveli edestakaisin lämpimikseen, vaikka ei ilma kylmä ollut. Numero kahdessa olevat seurailivat punaisten liikkeitä läheisessä kylässä.

Kun ilta oli niin ihanaa, eikä tunnustanut isompaa vaaraa olevan aivan lähitulevaisuudessa havaittavissa, numero kolmen seutua suojelevan ensimäisen ryhmän päällikkö Huttusen Jussi, otti pari kolme miestä mukaansa ja lähti tutustumaan tarkemmin kakkosessa olevan ryhmän asemiin, jossa "lahtari" Veikko Vuoristo oli ryhmän johtajana. Kun sinne saavuttiin, oli Veikko parhaillaan kiikaroimassa punaisten kylään ja hän selitti siellä saunan lämpiävän. Katsottiin paljaalla silmällä ja katsottiin kiikarilla ja molemmilla näkyi selvästi sama seikka. Alhaalla laaksossa ei kilometrin päässä näkyi talo ja siitä erillään oli saunarakennus, josta nousi savu ylös tyynessä ilmassa. Pian olimme punoneet kavalan suunnitelman. Odotamme näet hetkisen, kunnes saunaan alkaa mennä ihmisiä ja annamme heidän riisuutua, vieläpä ottaa pienen hiottelulöylynkin. Vasta sitten kun kylpy heistä tuntuu parahimmalta, kun he sydämen ilolla ja sielun syvällä nautinnolla iskevät syöpäläisten kovin vaivaamaa ruumisraukkaa, silloin alamme me kiivaan tulen saunaa kohti. Ja varmasti kylpy katkeaa silloin. Salakavala ja julma suunnitelma, joka hyvin kuvaa "vastavallankumouksellista ja epäinhimillistä sodankäyntiä", kuten vallankumoukselliseen [vallankumouksellisten] "Työmies" kirjotti useasti.

Odoteltiin kärsivällisesti ja kerättiin harjulle toistakymmentä tarkka-ampujaa, jotka kaikki jo edeltäkäsin valmistivat itselleen sopivat asemat, joista näki selvästi saunan ja joista oli mukava ampua. Heti kun talosta lähti juosten, josta näki, etteivät he olleet varmoja turvallisuudestaan saunalle miehiä, joita laskettiin olevan seitsemän, määrättiin joka mies paikoilleen ja nostamaan tähtäimen säädetylle korkeudelle. Vuotettiin hetkinen ja kun oli vihdoin lausuttu olettamus, että on nyt jo toinenkin kerta kerjetty löylyä lyödä, komensi Vuoristo tähtäämään ja laukasemaan. Toinen yhteislaukaus ammuttiin heti perään ja vielä kolmaskin, mutta senjälkeen heitettiin ja ryhdyttiin katselemaan seurauksia. Kohta juoksikin saunasta neljä miestä perätysten alasti, kantaen vaatteitaan sykkyrässä edessään. Odotimme turhaan toisia kotvan, mutta niitä vain ei tullut. Talostakaan ei näkynyt tulevaksi miehiä saunalle, mutta kaipa he ovat kiertäneet erään mäen taitse saunalle ettemme heitä nähneet. Pian hajaannuimme omille paikoillemme ja jäimme vatomaan [vartomaan] milloin vahtivuoro loppuisi.

Ei aikaakaan niin alottivat punikit yötä vasten ankaran tykkitulen. Vaikka pimeä oli jo saavuttanut poukuttivat he parin tunnin ajan molemmilla tykeillään niin rapiasti kuin suinkin voivat. Hymyilimme itseksemme, että osasivatpa, kostonkin valita, ja päättelimme itse tykönämme, että kaipa saunaan lie joku öijöläinen kellistynytkin, koska noin pahan metelin nostivat. Ja saimmekin kuulla eräältä rintaman läpi tulleelta, että kolmeen mieheen saunassa oli sattunut, lieneekö sitten kuollut monta, siitä ei ollut kai varmaa puhetta.

Kotvan kesti jumalaton tykinjyske. Eivät mitään sentään punaiset sillä aikaan saaneet, ei pienintäkään naarmua yhteenkään meikäläiseen, saatiinhan vain kuulla juhlallista jyrinää.

Näin onnettomasti päättyi "vallankumouksellisten" saunamatka. Myöhemmin ei heidän huomattu kyyjänsä lämmittävän.

Jatk.