Siirtoväen asunto-olot kaupungeissa.

Moskovan rauhanteossa Neuvostoliitolle luovutetulla alueella sijaitsevien kaupunkien ja kauppalain asukasluku kohosi v. 1938 lopussa n. 93.000 henkilöön. Sanotun alueen teollisuuskeskuksissa ja esikaupunkialueilla asuneiden henkilöiden lukumäärän voidaan arvioida kohonneen useampaan kymmeneen tuhanteen. Kaupunki- ja teollisuusväestö muodostaa näin ollen runsaasti neljännen osan siirtoväen kokonaismäärästä, minkä lasketaan nousevan 460.000 paikkeille.

On ollut varsin luonnollista, että kaupunkilaisväestö, jouduttuaan jättämään kotinsa, suuressa määrin hakeutui kaupunkeihin. Siitä huolimatta, että keväällä mahdollisuuksien mukaan estettiin siirtoväen sijoittuminen kaupunkeihin, joista on kesän mittaan lisäksi pyritty lähettämään huollon varassa olevat henkilöt maaseudulle, on kaupungeissamme tätä nykyä huomattava määrä siirtoväkeä. Viimeksi toimitettujen laskelmien mukaan oli siirtoväen lukumäärä Tampereella 7.195. Lahdessa 4.739. Kuopiossa 4.578 ja Joensuussa 1.300. Helsingissä oli huollon varassa olevaa siirtoväkeä 6.200 henkilöä, mutta siirtoväen kokonaismäärän täällä lasketaan olevan koko joukon yli 20.000 henkilöä.

Näistä muutamista luvuista saamme kuvan, kuinka runsaasti siirtoväkeä on sijoittunut kaupunkeihimme. Siirtoväkeä tavataan jo nykyään kaiketi jokaisessa Suomen kaupungissa. Luotettavien tietojen puutteessa ei voida tarkalleen sanoa, kuinka paljon kaupungeissamme kaikkiaan asuu siirtoväkeä, mutta sen lukumäärä on huomattavasti korkeampi kuin edellä mainittujen 5 suurimman sijoituskaupungin yhteenlaskettu määrä, joka sekin lähentelee 40.000 henkilöä.

Siirtoväen huomattavampi sijoittuminen kaupunkeihin on aiheuttanut niissä vakavan asuntopulan. Kun tiedetään, että monessakin kaupungissa sota tuhosi runsaasti asuntoja ja että meillä ei yleensä ollut asuntoreservejä, voidaan oivaltaa, minkä ahtauden aina lähelle neljäsosaan kaupungin entisestä asukasluvusta nouseva siirtoväki on eräissä kaupungeissa aiheuttanut. Äskettäin Kuopiossa toimitetun asuntolaskennan tulokset puhuvat siitä selvää kieltä. Kuopiossa todettiin keittiön käsittävissä huoneistoissa asuvan yli 1/4 kaupungin asukkaista, yhteensä 5.552 henkilöä. Näistä 2.080 asui keittiöissä, joissa asukkaiden lukumäärä oli 5-12. Eikä tilanne esim. Tampereella tätä nykyä ole paljonkaan valoisampi, mistä todistukseksi voidaan mainita, että siellä on useampi tuhat ennen sotaa kaupungissa asunutta henkilöä joutunut hankkimaan asunnon kaupungin ulkopuolelta.

Voitaneen sanoa, että siirtoväki on siirrettävä kaupungeista maaseudulle, jossa on enemmän asuntotiloja käytettävissä. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Ensiksikin: maaseudun käytettävissä olevat asuntotilat eivät suinkaan ole varsin runsaat siitä ovat sekä siirtoväen huoltoviranomaiset että siirtoväki itse saaneet havainnollisen todistuksen. Ja toiseksi: on huomattava, että suurin osa kaupungeissa asuvaa siirtoväkeä ei ole valtion huollon varassa. Kaupungeissa on näet tähän saakka ollut tarjolla runsaasti työmahdollisuuksia, joitten turvin siirtoväki on elänyt omilla ansioillaan. Työssä olevan siirtoväen siirtämiseen pois paikkakunnalta ei ole syytä - eikä mahdollisuuttakaan - ryhtyä. Sitä mukaa kuin kaupungeissa asuvat siirtoväkeen kuuluvat henkilöt joutuvat valtion huollon varaan esim. ansiotyön loppumisen takia, voitaisiin heidät kyllä siirtää pois kaupungista, mutta siihen keinoon, johon tosin on ollut ja edelleenkin on pakko turvautua, on syytä sittenkin suhtautua tietyllä varovaisuudella, sillä ammattitaitoinen siirtoväki voi kaupungeissa helpommin kuin maaseudulla saada työtä ja huollosta vapaan toimeentulon. Asuntojen puute ei yleensä kykene karkoittamaan työväkeä kaupungeista. Elämisen välttämättömyys aiheuttaa varsinkin nykyaikana näet sen, että työhön päässyttä henkilöä eivät suuretkaan vaikeudet saa luopumaan työpaikastaan, ja sen vuoksi hän pakottautuu tyytymään perheineen kehnoonkin asumukseen, kunhan työpaikka säilyy. Tämä on asianlaita eritoten siirtoväen kohdalta. Jollei uusia asuntoja siirtoväen sijoituskaupungeissa rakenneta, jatkuvat epätyydyttävät asunto-olot, suureksi vaaraksi nimenomaan lapsille.

Yksityisen yritteliäisyyden varassa ei voida selviytyä siitä suorastaan jättiläistehtävästä, minkä siirtoväen kaupunkeihin asuttaminen aiheuttaa. Kaikkein vähiten pystyy siirtoväki itse rakentamaan itselleen asunnot kaupungeissa. Yleishyödyllinen rakennustoiminta on välttämätön. Kaupunkien taloudellinen asema on kuitenkin suhteellisen vaikea ja useat niistä ovat käyttäneet luottomahdollisuutensa loppuun. Valtion tuki on tarpeen, jotta kaupungit selviytyisivät siitä velvollisuudesta, minkä siirtoväen siirtyminen niille on tuottanut, velvollisuudesta, joka ei tältä osalta edes ulotu sen kauemmas kuin asuntojen varaamiseen niistä suoritettavaa vuokraa vastaan.

Valtio on kiinnittänyt miljoonia ja tulee kiinnittämään satoja miljoonia maataloudesta elävän siirtoväen asuttamiseen. Nyt kun tämä ensisijaisesti hoidettava tärkeä työ on saatu ainakin lainsäädännön osalta ratkaistuksi, on aika kiinnittää huomio kaupunkilaissiirtoväen asuttamiseen. Valtion on kyettävä antamaan maan kaupungeille sellainen taloudellinen tuki, että ne voivat valmistaa kaupunkeihin asettuvalle siirtoväelle normaalisia olosuhteita vastaavat asunnot. Se on yksi rengas siirtoväkeen kohdistuvien toimenpiteiden sarjassa, ehkä vähemmän erikoislaatuinen kuin useimmat muut ja sen vuoksi kenties tähän saakka sivuutettu, mutta merkitykseltään tärkeä, koska se on suorastaan edellytys siirtoväkeen kuuluvan kaupunkilais- ja teollisuusväestön sijoittumiselle tuottavaan työhön.