Sisäasiainministeri Kekkonen: Herra puhemies! - Ed. Salmiala täällä teki eräitä syytöksiä sen tavan johdosta, jolla hallitus on hoitanut meidän rajaolojamme ja hänen puheensa oli tavallaan säestyksenä sille lausunnolle, jonka ed. Simojoki täällä eräässä aikaisemmassa istunnossa esitti. Jo silloin teki mieleni vastata ed. Simojoen eräisiin väitteisiin, mutta kun muutamat tutkimukset eivät olleet silloin vielä päättyneet, katsoin asianmukaisemmaksi, että asia otetaan täällä myöhemmin käsittelynalaiseksi, tämä erityisesti senkin vuoksi, että ed. Simojoki ilmoitti myöhemmin näihin rajakysymyksiin haluavansa vielä palata. Minusta tuntuu, niinkuin ed. Salmialan samaten kuin ed. Simojoenkin esittämä käsitys siitä, että me olemme suuressa määrin sallineet rajojemme loukkausta Venäjän taholta, perustuu ainakin eräiltä osin virheellisiin tietoihin (Ed. Kares: Tähtitieteen tuntemattomuutta!). Sanomalehtiä lukeva yleisö yleensäkin lienee perustanut käsityksensä ainakin joiltakin osilta muutaman lappeenrantalaisen pappismiehen julkaisemaan kirjoitukseen, joka viime elokuun puolivälissä on kierrellyt maamme oikeistolehdissä, eräissä niistä varustettuna otsakkeella "Vaarallista heikkoutta". Kun tämä kirjoitus on herättänyt suurta huomiota sanomalehdistössämme ja, niinkuin käsitän, tämä kirjoitus on antanut eräältä osalta aiheen ed. Salmialalle siihen lausuntoon, jonka hän tässä äsken esitti, niin minä olen velvollinen käsittelemään paria yksityiskohtaa, jotka tähän kirjoitukseen sisältyvät ja joiden perusteella kirjoittajakin tekee voimakkaita vaatimuksia Suomen hallitukselle ja esittää ankaraa arvostelua meidän rajavartio-oloistamme.

Kirjoittaja mainitsee m.m.: "Kuluneena kesänä esimerkiksi ovat venäläiset laivoillaan ainakin kaksi kertaa tulleet Suomen puolelle ja huolimatta siitä, että Seiskarin merivartiovene on ajanut laivan kylkeen ja kehoittanut sitä poistumaan Suomen vesiltä, venäläinen on pysynyt haluamansa ajan paikallaan Suomen puolella. Näistä rajanloukkauksista ei ole näkynyt mitään tietoa julkisuudessa. Heikkouttako, vai ovatko ne niin tavallisia ilmiöitä, ettei niihin enää kiinnitetä mitään huomiota?" Kun tätä kirjoituksen kohtaa tarkastellaan, niin siinä on totta sikäli, että 3 päivänä viime heinäkuuta ankkuroi venäläinen vartiovene Seiskarin eteläpuolelle Suomen alueelle. Tästä asiasta on merivartiolaitos ilmoittanut sisäasiainministerille, joka saattoi tapahtuman ulkoministeriön tietoon, ja mikäli minulla on tiedossa, on tästä asiasta tehty vastalause Moskovan lähettiläämme toimesta. Mutta tässähän puhutaankin kahdesta rajaloukkauksesta. Merivartioviranomaisemme kieltävät mitään muuta rajan ylitystä tapahtuneen, kuin minkä tässä olen esittänyt. Asiasta on tiedusteltu kirjoituksen laatijalta ja hän on selittänyt kuulleensa Seiskarissa kerrottavan, että jokin venäläinen laiva olisi laskenut merkkipoijuja Suomen puolelle. Tämän tiedon perusteella on voitu todeta, että tällaista todellakin on sattunut, mutta ei tänä kesänä, vaan vuonna 1934, siis neljä vuotta sitten. Kirjoitus tältä osalta on siis, lievimmin sanoen, epätarkka.

Kirjoittaja jatkaa: "Edelleen. Kun viime heinäkuussa eräänä kirkkaana päivänä, jolloin näkyväisyys oli erinomaisen hyvä, venäläinen laivasto-osasto suoritti harjoitusammuntaa noin 7-7.5 km päässä Seiskarin itärannassa, ja maali oli etelässä ammunnan suuntautuessa Seiskarin eteläkärjen ohi, ampui harjoituksiin osallistunut panssarilaiva "Marat" keskijäreän harjoituskranaatin veteen noin 20 m:n päähän Seiskarin etelärannasta. Tapahtuman totesi m.m. eräs rannalla ollut insinööri. Tästä tapauksesta ei erinäisistä syistä liene tehty virallista ilmoitusta merivartiolaitokselle, mutta on sekin kuvaavaa venäläisten menettelylle."

Tätäkin asiaa on nyt tutkittu. Kuvaus tässä sanomalehtikirjoituksessa on kirjoitettu erittäin elävästi. Me olemme kirjoittajan mukana näkevinämme koko tapauksen, ja m.m. - niin kirjoittaja mainitsee - sen näki eräs insinööri. Tosiasia kuitenkin on, että tapauksesta on tiennyt kertoa ainoastaan eräs helsinkiläinen naisinsinööri, kukaan muu ei ole siitä tietoinen, enkä erehtyne, jos oletan, että sillä henkilöllä, joka tässä kirjoittaa, että "tapahtuman totesi m.m. eräs rannalla ollut insinööri", oli syytä epäillä, että kyseessäoleva insinööri oli ainoa henkilö, joka asiasta tiesi. Mutta tärkeintähän tässä on, että putosiko "Maratin" ampuma keskijäreä harjoituskranaatti veteen noin 20 metrin päähän Seiskarin etelärannasta. Kysymyksessä oleva naisinsinööri on kertonut myöhemmin tapahtuneessa kuulustelussa seuraavaa: "Olin torstaina 14 päivänä heinäkuuta 1938 hiekkarannalla Seiskarin Inkerin puoleisessa päässä. Luullakseni oli vähän matkan päässä myös eräs mieshenkilö muuten olin yksin. Seiskarin itäpuolella suoritti eräs venäläinen taistelulaiva ammuntoja ja kun kello 15:n aikaan kuulin pamahduksen, nousin ylös ja havaitsin samalla vesipatsaan, sellaisen kuin olisi heittänyt ison kiven mereen, jonkin matkan päästä rannasta itä-etelä suuntaan. Matkaa on vaikeata arvostella, kun en ole tottunut etäisyyksiä arvioimaan merellä, mutta päälle 100 m siihen ei olisi pitänyt olla rannasta. Itse olin maalla myös noin 100 metrin päässä rannasta, mutta ei aivan havaitsemani vesipatsaan yläpuolella, vaan vähän sivulla. Pelästyin tapahtumasta niin että heti poistuin rannasta. Kun noin puoli tuntia myöhemmin katselin tähystystorniin huomasin, että siellä oli tähystäjä. Aikaisemmin en huomannut katsoa torniin. En ilmoittanut asiasta merivartiolaitoksen asemalle, koska pelkäsin, että se johtaa sellaisiin kuulusteluihin, jotka estävät minua lähtemästä Seiskarista seuraavana päivänä, jotta en myöhästyisi työstäni."

Tämä kertomus tuli merivartiolaitoksen tietoon noin 4-5 päivää myöhemmin, ja asianomainen merivartiolaitoksen paikallinen päällikkö ryhtyi ottamaan asiasta selvää. Tällöin oli tämä rannalla auringonkylpyjä ottanut naishenkilö ennättänyt lähteä pois Seiskarista, eikä kukaan tuntunut tietävän asiasta muuta, kuin että oli kuullut kerrottavan, että erään kesävieraan olisi pitänyt nähdä kranaatin putoavan lähellä rantaa. Merivartiolaitoksen tähystystornista oli ammuntoja pidetty tarkoin silmällä, eikä tällöin ollut havaittu mitään erikoista. Lisäksi asianomainen merivartiolaitoksen päällikkö sanoi tulleensa tapausta tutkiessaan täysin vakuutetuksi sen perättömyydestä eikä näin ollen ollut tehnyt siitä mitään ilmoitusta.

Merivartiolaitoksen esikunnan käsitys on, että asianomainen rannalla auringonkylpyjä ottanut naishenkilö oli niin paljon pelästynyt tykkien pamauksista, ettei hän ole selvillä siitä, onko joku heittänyt kiven mereen, vai onko hän tosiaan nähnyt harjoituskranaatin putoavan, joka silloin on voinut olla kaukana rannasta huomioon ottaen Seiskarin loivan rannan ja asianomaisen henkilön tottumattomuuden etäisyyksien arviointiin.

Nämä tässä käsittelemäni yksityiskohdat ovatkin ainoat - Airiston tapausta lukuunottamatta -, jotka olivat perusteena kirjoituksen loppuosassa esitettyyn kirpeään arvosteluun rajavartio-oloistamme. Rajavartiostossamme, mikäli on kysymyksessä nimenomaan merirajan vartiointi, saattaa olla puutteita erityisesti sen vuoksi, että merivartiolaitos, niinkuin kaikki edustajat tietävät, on perustettu ja toimii etupäässä salakuljetuksen vastustamiseksi. Mutta jos merivartiolaitoksen oloja arvostellaan, ei arvostelu sentään saisi perustua vääriin taikka väritettyihin tietoihin.

Kannaksen merenrannikon ja itäisten saariemme asukkaiden levottomuuden ja huolestumisen rauhattomien rajaolojen vallitessa hyvin ymmärtää. Hallituksen toimesta on kuitenkin juuri viime aikoina monella eri muotoa ryhdytty toimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on rajarauhan turvaaminen. Mikäli tiedän, on näitä toimenpiteitä rajaseudulla yleensä tervehditty tyydytyksellä. Hallituksen pyrkimyksistä huolimatta on rajalla kuitenkin Suomesta riippumattomista syistä sattunut tapauksia, jotka ovat saattaneet paikalliset asukkaat levottomiksi. Mutta asiaa ei suinkaan paranneta sillä, että sen sijaan, että tyydyttäisiin ankarastikin tuomitsemaan todistetut rajaloukkaukset, joista, sen pahempi, ei ole ollut puutetta, lisäksi levitellään vääriä tai vähintään epävarmoja tietoja rajaloukkauksista ja sillä tavalla kasvatetaan levottomuutta muuallakin maassa.

Minä olisin omasta puolestani erityisesti toivonut sitä, että eduskunnassa ei haluttaisi esittää syytöksiä, jotka ilmeisesti, niinkuin olen pyrkinyt esittämään, suurelta osalta perustuvat tietoihin, jotka eivät pidä yhtä tosiasioiden kanssa.