Puhe YYA-juhlassa 6.4.1954

Saatetaan tietenkin asettaa kyseenlaiseksi, onko syytä vuosittaisiin juhliin Suomen ja Neuvostoliiton välillä 6 päivänä huhtikuuta 1948 solmitun ystävyys- ja avunantosopimuksen merkeissä, kun tunnettua on, että Suomen kansan tapoihin ei mainittavammin kuulu kohota arkisista askareista juhlien viettoon. Mielestäni on kuitenkin hyvin paikallaan ja tarpeellista, että tämän maamme politiikan kannalta elintärkeän sopimuksen solmimisen vuosipäivää ei unohdeta. Merkkipäivän vietto näet kohdistaa huomion ei vain tähän historialliseen sopimukseen ja sen merkitykseen vaan myös Suomen ja Neuvostoliiton kansojen ystävyyteen, joka on samalla kertaa tämän sopimuksen perusta ja päämäärä. Vuosittain järjestettävät juhlatilaisuudet muistuttavat samalla mieliin, kuinka tärkeää on huolehtia siitä, että ystävyyssopimuksen edellyttämää politiikkaa jatkuvasti toteutetaan. Suomen kansallisten etujen kannalta on erittäin tähdellistä, että meillä vahvistuu tietoisuus siitä, kuinka tärkeä merkitys Suomelle on hyvillä suhteilla Neuvostoliittoon.

Vaikka ystävyys- ja avunantosopimukseen sisältyy sotilaallista avunantoa koskevia artikloja on tämä sopimus tarkoitukseltaan ja hengeltään rauhan turvaamiseen ja lujittamiseen tähtäävä sopimus. Ne kuusi vuotta, jotka sopimus on ollut voimassa, antavat vakuuttavan todistuksen siitä, että tämä sopimus on Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteiden kannalta merkinnyt rauhan ja ystävyyden politiikan vahvistumista. Mutta sopimuksella on varmasti ollut laajempaakin kantavuutta. Nykyisenä maailmanpoliittisesti levottomana aikana tämä sopimus on osoituksena siitä, kuinka suuri ja pieni kansa sellaisessakin tapauksessa, että niiden valtio- ja talousjärjestelmät rakentuvat erilaisten periaatteiden pohjalle, voivat noudattaa keskinäisissä suhteissaan rauhan ja keskinäisen luottamuksen politiikkaa. Onkohan maailmassa tätä nykyä toista rajaa kuin se, joka alkaa Suomenlahdelta ja jatkuu pohjoisessa Norjaan saakka, joka on todistamassa sosialistisen ja kapitalistisen järjestelmän rauhanomaisen rinnakkaisen olemassaolon mahdollisuuden. Vielä enemmän, se on raja, jonka molemmilla puolilla olevat valtiot harjoittavat keskinäisen sovinnon politiikkaa. Sen molemmilla puolilla asuvat kansat pyrkivät rehellisesti lujittamaan keskinäiseen ystävyyteen ja arvonantoon perustuvaa naapuruutta. Niille miljoonille ja kymmenille miljoonille ihmisille kautta maailman, jotka vihaavat sotaa ja palavasti toivovat rauhaa, yksikin tällainen raja on varmaan kuin tuore öljypuunlehti kyyhkysen suussa, merkki ja lupaus siitä, että yleinen rauha on aikaansaatavissa keskinäisen sovinnon tietä.

Se sopimus, jonka merkkipäivää olemme kokoontuneet viettämään, on siinä suhteessa varmaan ainutlaatuinen, että vaikka se sisältää sitoumuksen sotilaallisesta avusta, toinen osapuoli, Suomi, on saanut tunnustetuksi pyrkimyksensä pysyä suurvaltojen välisten eturistiriitojen ulkopuolella. Tuskin on olemassa yhtäkään muuta valtioiden välistä sopimusta, jossa pienemmälle osapuolelle olisi jätetty tällainen puolueettomuuspiiri. Se on osoituksena siitä suopeasta suhtautumistavasta, jota Neuvostoliiton valtiojohto on meitä kohtaan osoittanut ja joka erityisesti tuli esille generalissimus Stalinin usein toistetussa puheessa kuusi vuotta sitten. Mutta meille suotua maailmanpoliittisten ristiriitojen ulkopuolella pysyttäytymistä on tarkasteltava ystävyyssopimuksen yleisen, rauhan turvaamista tarkoittavan hengen mukaisesti. Silloin on muistettava, että Suomella saattaa olla kansainvälisessäkin politiikassa valvottavana omia etujaan, jotka vahvistavat sen asemaa ja rauhan yleisiä edellytyksiä Pohjolassa. Ei ole myöskään oman etumme kannalta väärin, jos mielenkiinnolla seuraamme niitä pyrkimyksiä, joiden tarkoituksena on rauhan turvaaminen Euroopassa ja koko maailmassa.

Kun tarkastelemme Suomen ja Neuvostoliiton välisten poliittisten, taloudellisten ja kulttuurisuhteiden kehittymistä ystävyys- ja avunantosopimuksen aikana, voimme mielihyvin todeta niissä tapahtuneen merkittävää edistymistä. Sivistyksellinen vuorovaikutus on vuosien mittaan laajentunut ja monipuolistunut. Viime vuosi oli siinä suhteessa erittäin merkittävän molemminpuolisen lisääntymisen vuosi. On toivottavaa, että kehitys tällä alalla saavuttaisi jatkuvasti yhä kauniimpia tuloksia.

Me annamme myös erityistä arvoa taloudellisten suhteiden alalla tapahtuneelle kehitykselle. Sodanjälkeisinä vuosina ennen ystävyyssopimusta oli Neuvostoliitto jo kohonnut toiselle tilalle kauppakumppaniemme joukossa. Vuonna 1950 tapahtui Neuvostoliittoon suuntautuvan vientimme rakenteessa ja määrässä merkittävä muutos, kun vapaa vientimme tuli käsittämään huomattavan määrän metalliteollisuutemme tuotteita. Tämä uusi kehityssuunta vahvistettiin lopullisesti samana vuonna solmitussa kaupallisessa viisivuotissopimuksessa, jonka puitteissa kauppamme Neuvostoliiton kanssa vuodesta 1951 lähtien - syksyllä 1952 tehdyllä lisäsopimuksella täydennettynä - tapahtuu. Vuosi vuodelta on sopimuksissa edellytetyt tuonti- ja vientiarviot kuitenkin tuntuvasti ylitetty, vaikkakin eri vuosien tuloksissa saattaa huomata milloin nousevaa, milloin laskevaa kehitystä kulloinkin vallitsevien hintasuhteiden mukaisesti. Viisivuotissopimus edellyttää Suomen viennin jatkuvaa, asteittaista laajenemista 13,4 miljardista markasta v. 1951 18,6 miljardiin vuonna 1955, mihin tulee v. 1952 lisäsopimuksen vuosina 1953-55 edellyttämä vuosittainen lisäys 10 miljardia markkaa. Näin on sopimuksissa vientimme kuluvana vuonna vahvistettu 27,8 miljardiksi markaksi. Viime marraskuussa tehdyssä tavaranvaihtosopimuksessa on kuitenkin päädytty 32,6 miljardin markan suuruiseen vientiarvioon. Tuontimme taas edellyttää viisivuotissopimuksessa nousevan 9,8 miljardista v. 1951 22,8 miljardiin markkaan v. 1955, lisäsopimuksen edellyttämä tuonti mukaanluettuna. Kuluvan vuoden eritelty tuonti on kuitenkin tavaranvaihtosopimuksessa arvioitu 23,1 miljardiksi markaksi sopimuksissa vahvistetun 22,2 miljardin asemesta. Neuvostoliiton viimevuotinen osuus koko ulkomaankaupastamme oli yli 23 %, jolloin se myös saavutti ensimmäisen sijan kauppatuttaviemme joukossa. Vuonna 1952 vastaava prosenttiluku oli 14,6 % ja v. 1951 8 %.

Neuvostoliiton viennissä on metalliteollisuuden tuotteilla varsin merkittävä osa. Tänä vuonna voimme arvioida metalliteollisuuden tuotteiden osuuden nousevan lähes 50 prosenttiin. Kun muistaa, että tämän teollisuudenhaaran työntekijäin luku Sotevan toiminnan aikana on kasvanut 44.000:sta 84.000:een, ymmärtää, mikä merkitys nykyisellä Neuvostoliiton kaupalla on metalliteollisuuden tuotannon ja työllisyyden ylläpitämisessä. Myös ne markkinat, jotka puunjalostusteollisuutemme on Neuvostoliitossa hankkinut, ovat huomionarvoiset. Erityisesti huomattakoon, että yli 80 % puutaloteollisuutemme sodanjälkeisestä tuotannosta on mennyt Neuvostoliittoon antaen jatkuvasti työtä yli kolmelle tuhannelle työntekijälle.

Maittemme välisen kaupan tuonti taas on tunnetusti jo sodanjälkeisistä vuosista lähtien turvannut meille suuren osan välttämättömistä tarvikkeista, mainitakseni vain viljan, sokerin, nestemäiset polttoaineet ja väkilannoitteet. Suomen vienti-intresseistä Neuvostoliittoon ja toisaalta maamme rajoitetusta kulutuskyvystä johtuen on kaupan tasapainoittamisessa esiintynyt jossakin määrin vaikeuksia. Tätä taustaa vastaan on erityisellä mielihyvällä todettava, että kuluvan vuoden kauppavaihdon tasoittamiseksi on päästy sopimukseen Suomen vientiylijäämän korvaamisesta osittain kullalla ja länsivaluutoilla.

Koska Suomen ja Neuvostoliiton välillä solmittu viisivuotissopimus päättyy v. 1955 loppuun mennessä, on tärkeää - kun nimenomaan otetaan huomioon Neuvostoliitossa vallitseva suunnitelmatalous - että hyvissä ajoin luodaan suuntaviivat tämän Suomelle niin elintärkeän kaupan vastaiselle jatkumiselle.

Hyvät kuulijat.

Kokoontuessamme juhlatilaisuuteen Suomen ja Neuvostoliiton välisen ystävyys- ja avunantosopimuksen vuosipäivän merkeissä, olemme halunneet tunnustaa tämän sopimuksen historiallisen merkityksen ja korostaa Suomen ja Neuvostoliiton välisen ystävyyden ja luottamuksen politiikan tärkeyttä. Olemme vakuuttuneita siitä, että kun se henki, se atmosfääri, joka tulee esille ystävyys- ja avunantosopimuksessa, saa antaa leimansa maittemme välisille suhteille, kaikki Suomea ja Neuvostoliittoa yhteisesti kiinnostavat kysymykset voidaan ratkaista menestyksellisesti ja molempien maiden kansallisia etuja vastaavalla tavalla.