Vaaliliittojen muodostaminen kunnallisvaaleissa.

Vaaliliittojen muodostaminen kunnallisvaaleissa ennen vuoden 1933 lainmuutosta tapahtui mutkattomasti siten, että kaikki ne valitsijayhdistykset, jotka halusivat yhtyä keskenään vaaliliitoksi, ottivat saman henkilön ehdokaslistansa ensimmäiseksi ehdokkaaksi. Tässä järjestelyssä oli kuitenkin epäkohtia, jotka eräissä tapauksissa saattoivat tuottaa vaalitoiminnalle haittaa, vieläpä aiheuttaa vaalin tuloksen määräämisessä epäoikeudenmukaisuuttakin. Sen vuoksi kunnallisen vaalilain muuttamisesta maaliskuun 24 päivänä 1933 annetussa laissa vaaliliittojen muodostaminen järjestettiin periaatteessa samalle pohjalle kuin millä se on valtiollisissakin vaaleissa, s.o. valitsijayhdistyksen tulee erikseen päättää vaaliliittoon yhtymisestä. Mutta käytännössä ei vaaliliittojen muodostaminen kunnallisvaaleissa enää ole mikään yksinkertainen tehtävä, niinkuin se oli aikaisemmin. Ensiksikin vaaliliittoon yhtyvien valitsijayhdistysten tulee joko tehdä erikoinen vaaliliittojulkilausuma, jossa valitsijayhdistys ilmoittaa päättäneensä yhtyä vaaliliittoon mainitsemiensa toisten valitsijayhdistysten ehdokaslistojen kanssa, tai tehdä erityinen vaaliliittovaltuutus, jossa valitsijayhdistys ilmoittaa valtuuttaneensa jonkun tai jotkut jäsenensä siitä päättämään. Jälkimmäisessä tapauksessa valtuutettujen tulee sitten tehdä erityinen vaaliliittopäätös, ja lisäksi tarvitaan kummassakin tapauksessa kaikkien vaaliliittoon yhtyvien valitsijayhdistysten asiamiesten allekirjoittama vaaliliittosopimus.

Kuten tästä tarvittavien asiakirjojen luettelosta jo huomataan, ei vaaliliiton muodostaminen kunnallisvaaleissa ole mikään vaivattomasti hoidettava asia. Se on päinvastoin varsin suuritöinen ja lisäksi erinomaista tarkkuutta vaativa. Vaaliliittojen muodostaminen ja niiden hyväksyminen vuonna 1933 toimitetuissa kunnallisvaaleissa tuottikin valitsijoille ja keskuslautakunnille suurta päänvaivaa, kuten jokainen näiden asioiden kanssa tekemisiin joutunut vielä varmaan hyvin muistaa. Erityisen hankalaksi koitui vaaliliittopäätöksen teko valitsijayhdistyksen puolesta, sillä kunnallisen vaalilain 10. 1:n 2. momentin sanamuoto esti vaaliliittovaltuutuksen antamisen valitsijayhdistyksen perustamiskirjassa. Lainsäätäjän tarkoitus ilmeisestikin on ollut, että vaaliliittovaltuutus voitaisiin antaa jo valitsijayhdistyksen perustamiskirjassa, johon viitaten valtuutetuiksi valitut henkilöt sitten olisivat voineet valitsijayhdistyksen puolesta tehdä päätöksensä vaaliliittoon käymisestä. Mutta kunnallisen vaalilain 10. §:ssä säädetään, että vaaliliiton muodostamisesta tulee viimeistään marraskuun 10 päivänä jättää vaaliliittosopimus keskuslautakunnalle, "jolle samalla on annettava valitsijayhdistysten päätökset vaaliliittoon yhtymisestä tai, jos yhdistys on valtuuttanut eräät jäsenistään tästä päättämään, näille annettu valtuutus sekä näiden tekemä päätös liittoon yhtymisestä". Tämä lain sanamuoto tukee varsin selvästi sitä käsitystä, että vaaliliittovaltuutusta ei voida antaa valitsijayhdistyksen perustamiskirjassa, koska silloin sitä ei voida jättää keskuslautakunnalle samalla kuin muut vaaliliittoasiakirjat jätetään, sillä sehän on jätetty keskuslautakunnalle jo aikaisemmin.

Tämä tulkinta, jota viime kunnallisvaaleissa yleisesti noudatettiin, tuottaa kuitenkin, kuten sanottu, suurta hankaluutta ja aikaansaa suorastaan sen, että valtuutettu - systeemillä ei ole ollut mitään käytännöllistä merkitystä. Vaaliliitot on ollut pakko muodostaa sillä tavalla, että valitsijayhdistykset kokonaisuudessaan ovat tehneet päätöksen vaaliliittoon yhtymisestä erityisessä asiakirjassa, johon on täytynyt hankkia kaikkien yhdistyksen perustajien allekirjoitus. Vaaliliittojen muodostaminen on näin ollen ollut kunnallisissa vaaleissa vaikeampaa kuin valtiollisissa vaaleissa, joissa vaaliliittopäätöksen alle vaaditaan vain puolet valitsijayhdistyksen perustajia. Lain tarkoitus: tehdä valtuutettu-systeemin avulla vaaliliittojen muodostaminen helpommaksi, on jäänyt lain epäonnistuneen sanonnan vuoksi saavuttamatta. Kenties vapaampi lain tulkinta hyväksyisikin perustamiskirjassa annetun vaaliliittovaltuutuksen, mutta yhdelläkään valitsijayhdistyksellä ei ilmeisestikään ole ollut varaa sitä kokeilla ja hankkia korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisua asiassa.

Käytännöllinen tarve vaatisi siis välttämättä, että kunnallista vaalilakia sikäli selvennettäisiin, että vaaliliittovaltuutus voitaisiin antaa myöskin valitsijayhdistyksen perustamiskirjassa. Se kävisi nyt hyvin päinsä sen kunnallisen vaalilain muuttamista koskevan hallituksen esityksen yhteydessä, joka on parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä. Kun kunnallista vaalilakia viime keväänä muutettiin vaalikelpoisuutta koskevien säännöksien uusimisen yhteydessä, oli pakko muuttaa myöskin kunnallisen vaalilain 12. §. Kuitenkin on hallituksen esitystä laadittaessa sattunut sellainen huomaamattomuus, mitä eduskunnassakaan ei ole korjattu, että vaalilaista jäi muuttamatta 9. ja 10. pykälät, joissa esiintyivät eräät aikamäärät, jotka olivat tulleet 12. §:n muuttamisen yhteydessä toisiksi. Jotta ristiriitaisuudet aikamäärien välillä saataisiin poistetuksi, antoi hallitus syksyllä eduskunnalle uuden esityksen, tällä kertaa vaalilain 9., 10. ja 48. §§:in muuttamisesta. Nyt voitaisiin sen yhteydessä kivuttomasti saada 10. §:än sellainen muutos, joka tekisi vaaliliittovaltuutuksen käyttämisen perustamiskirjassa nimenomaisesti sallituksi. Kunnallisvaalien muutenkin monimutkaisten valmistavien toimenpiteiden yksinkertaistajana sellaisella muutoksella olisi huomattava merkitys.