Los Angelesin kisoissa olivat saavutuksemme suurelta osalta tyydyttäviä.

Nurmen asiaa ajettiin vain tarpeellisella eikä liiallisella jyrkkydellä.

Yleisurheilujoukkueemme johtaja, tuomari Urho Kekkonen kertoo olympialaisvaikutelmistaan.

Olympialaisjoukkueemme yleisurheilijoiden johtajana toiminut varatuomari Urho Kekkonen joutui eilen haastateltavaksemme Los Angeles-vaikutelmistaan, joista hän tällöin kertoi m.m. seuraavaa:

- Yleisvaikutelmako saavutuksistamme kisoissa? Niin, puolestani olen sitä mieltä, että meidän suurelta osalta on oltava tyytyväisiä. Asiantuntevissa piireissähän oltiin jo etukäteen tietoisia niistä vaikeista olosuhteista, jotka meillä tällä kertaa olivat voitettavina. Tiedettiin pitkän matkan tuomat rasitukset, vaikeat harjoittelumahdollisuudet sen aikana ja vieraat olosuhteet itse kilpailupaikalla. Oli siis aihetta jo ennakolta olla varovainen positiivisissa laskelmissa, ja myöhemmin voimme todeta, että tähän olikin täysi syy.

- Toiselta puolen täytyi kilpailujen aikana yhä uudelleen tehdä se havainto että tällä kertaa emme voittaneet mitään onnella. Tärkeä "tuuri" ei saavutuksissamme päässyt Los Angelesissa näyttelemään minkäänlaista osaa: kaikki voitot olivat lujan taistelun takana ja miehemme osasivat myöskin taistella. Aivan perusteellisesti harhaanosuvia ovat ne väitteet, ettei miehillämme nyt olisi ollut tavanmukaista sisuaan. Ennen ei tuota sisua tarvittu niin äärimmilleen käyttää: voitettiin kun vastustaja oli heikompi. Nyt täytyi ottaa lujalle ja pojat ottivat. Huono onni on seikka, jota tietenkään ei voi laskea heidän viakseen.

Entä ne kovat harjoitustulokset perillä, Kallen 16 metriä, Larvan 1,200 m. aika j.n.e.?

- Oli turhaa perustaa niihin mitään suuria toiveita. Kalle Järvinenhän on esim. tunnetusti epätasainen kilpailija, "joko-tahi" -mies, jonka menestyminen oli juuri puhutun onnen varassa. Mitä taas tulee 1,500 metriin, oli se suurin pettymyksemme näissä kisoissa. Laskin itse jonkun meikäläisistä sijoittuvan palkinnoille. Tämä sanottuna siitäkin huolimatta, että Larva ei tiettävästi ollut ainakaan voittajakunnossa ja parempana pitämäni Purjeen osakkeitakin laski jo ennakolta hänen harjoitellessa saamansa jalkavamma. Itse kilpailussa en voi moittia miesten taktiikkaa; he juoksivat niin hyvin kuin jaksoivat. Muuten saattanen mainita maileriemme menestyksestä  eräänlaisia ennakkopäätelmiä aiheuttavana sen keskustelun, joka käytiin juoksun aattoiltana Nurmen ja Larvan välillä Paavo nimittäin tuumasi vanhalle seuratoverilleen yksivakaisesti: "Kyll` se niin o vaa, ettes` sä pisteille pärjää huomenna", ja Larva myönsi yhtä lakoonisesti ennustelun oikeuden.

Mitenkäs oikeastaan on sen paljonpuhutun "eristäytymispolitiikan" laita.

- Olen kuullut, että mainittu poikien "ikävystyneen", koska heidät on "estetty seurustelemasta muiden kanssa" ja "koti-ikävä näin saanut vallan joukkueessa". Tämä on kuitenkin turhaa puhetta, jossa tässä mielessä ei ole minkäänlaista perää. Eivät pojat missään kasarmissa aikaansa viettäneet ja virkeällä mielellä he olivat koko ajan. Eri asia on sitten miten joukkueen suhteita kokonaisuudessaan olisi pitänyt järjestää. Tosiasia on nimittäin, että ulkomaalaisten sanomalehtimiesten kohtelu oli huonoa ja vaikutti tämä seikka painavalta osaltaan siihen epäedulliseen arvosteluun, joka meistä annettiin. Herra Ragnar Ohlsin osuudesta asiaan en tällä hetkellä halua puhua enemmälti. Voin kuitenkin mainita, että hänen syykseen kieltämättä voidaan laskea yhtä ja toista, mutta myöskin olen sitä mieltä, että hänen erehdyksiään olisivat toiset Ameriikan oloja enemmän tunteneet voineet hyvin korjata.

- On myöskin mainittu, että mahdollisuutemme olisivat olleet suuremmat, jos joukkueemme olisi saapunut perille aikaisemmin tai sitten aivan kilpailujen lähipäivinä. Jälkimmäinen ajatus on kuitenkin väärään osuva. Ennen kaikkea olisivat kestävyysjuoksijamme varmasti menestyneet huonommin kuin nyt, jos tulomme Los Angelesiin olisi jäänyt myöhemmäksi. Alkupäivinä valittelivat pojat nytkin oudon ilmanalan aiheuttamia pistoksia, jotka sitten joidenkin päivien kuluttua lakkasivat, kun hengityselimet alkoivat mukautua sääsuhteisiin. Liikaharjoittelusta voidaan kyllä puhua, mutta toiselta puolen on sillekin löydettävissä hyvät selitykset. Edessäolevat kilpailut jännittivät nimittäin miesten mieltä ja vastuunalaisuuden tunne oli jokaisessa suuri. Tällaisessa vireessä eivät pojat yksinkertaisesti uskaltaneet olla harjoittelematta ja näin on kaikkinainen liikaharjoitus laskettava yleisen tunnollisuuden tilille. Lisäksi on varmaa, että ilmanala vaikutti niin häiritsevästi juoksijoihin, että he eivät siihen ehtineet tottua. Harjoitellessa ei sitä kyllä huomannut, mutta lujaa vetäessä se vaikeutti menoa.

Nurmi-jutun vaiheista olisi kiinteästi asiassa mukanaolleella varmaankin valaisevaa kerrottavaa?

- Täällä oltaneen jupakasta koko hyvin perillä, mutta siitä huolimatta voin kerrata asian vaiheet lyhykäisyydessään.

- Kaksi päivää ennen kisojen alkua kutsuttiin maisteri Miettinen ja minut olympialaisten toimeenpanevan komitean kokoukseen, missä meille yksinkertaisesti ilmoitettiin, että Nurmen osanotto kielletään "hyvillä ja riittävillä perusteilla". Tähän toimenpiteeseen komitealla muuten sääntöjen nojalla oli oikeus eikä päätöksen tekoon samoin vaadita mitään perusteluita. Tätä muodollista oikeuttaan ei komitea kuitenkaan olisi mielellään käyttänyt ja tämän vuoksi vaativat he meitä ottamaan takaisin Nurmen ilmoittamisen kisoihin. Jyrkkä kielto oli tietenkin ainoa mahdollisuutemme ja samalla lisäsimme, että me pakotamme täten komitean käyttämään itsekin vastenmieliseksi havaitsemaansa valtuuttaan.

- Seuraavana päivänä pidetyssä IAAF:n kongressissa esitimme sitten, että toimeenpanevan komitean menettely otettaisiin käsiteltäväksi, mutta Edström torjui ehdotuksen heti alkuunsa, sallimatta käyttää edes puheenvuoroamme loppuun.

Samana päivänä ryhdyimme asian johdosta puuhaamaan koolle ylimääräistä kokousta ja kaikessa kiireessä saimme anomuksen allekirjoittajiksi Irlannin, Kanadan ja Meksikon. Seuraavana aamuna saapui kuitenkin Edströmin (edellisenä iltana myöhään lähettämä) sähkösanoma, jossa ilmoitettiin, ettei anomukseemme "valitettavasti" voitu suostua.

- Jutun seuraavana vaiheena on pidettävä kisojen lopettajaisten edellisenä lauantaina tapahtunutta Ekelundin ehdotusta. Ekelund nimittäin tuli luokseni kysymään, antaisimmeko Nurmen juosta maratonin kilpailun ulkopuolella, lisäten samalla mahdollisesti voivansa asian näin järjestää. Oivalsin koko ajatuksen: haluttiin saada Nurmi juoksemaan yleisön takia, mutta samalla kyllä järjestää niin, ettei virallista voittoa kultamitaleineen vain Suomen osalle koituisi. Näinollen oli vastaus, että koska Paavoa ei kerran oltu julistettu ammattilaiseksi, oli hän näin ollen oikeutettu juoksemaan itse kilpailussa eikä sen ulkopuolella.

- IAAF:n maanantaisessa kokouksessa otettiin käsiteltäväksi sitten tunnettu liiton lisäoikeuksia suspendoimisen suhteen koskeva pykälä. Suomen taholta vastustettiin lisäoikeuksien myöntämistä kolmessa jyrkkäsanaisessa puheenvuorossa. Kun sitten tunnettu hyväksyminen 13 äänellä 12 vastaan tapahtui ja Edström uskaltamatta näin niukan enemmistön varassa tehdä lopullista päätöstä, lykkäsi asian komitean valmisteltavaksi, oli asia tältä vaiheeltaan päättynyt. Äänestyksessä ilmeni selvästi, että Edström oli tehnyt huolellista ennakkopropagandaa ajatuksensa puolesta suurvaltojen edustajien keskuudessa, jotka sitten melkein poikkeuksetta olivatkin hänen kannallaan. Pienempiä valtioita oli valmistettu ylimalkaisemmin ja siksipä Edström saikin vastaansa näiden edustajista odottamaansa suuremman vähemmistön.

Seuraavana päivänä neuvoston kokouksessa vaati Edström, että suomalainen delegatio diskvalifisoisi Nurmen. Vaatimukseen ei meillä taaskaan voinut olla kuin yksi vastaus: "Meillä ei ole oikeutta eikä halua julistaa Nurmea kilpailukelvottomaksi." Tähän vastasi Edström puolestaan, että neuvosto tulee suspendeeraamaan Nurmen kaikesta huolimatta. Ihmeellisenä todistuksena Edströmin vaikutusvallasta täytyi tällöin todeta, että m.m. Ameriikan urheiluliiton presidentti, joka oli pitänyt neuvoston aikaisempaa päätöstä laittomana, nyt asettui Edströmin kannalle. Asian loppupontena oli minun Suomen puolelta enää vain lisättävä, että katsoimme edelleenkin vain meidän urheiluliitollamme olevan oikeuden Nurmen diskvalifisoimiseen, ja että Nurmi liittomme puolesta tulisi saamaan kilpailuluvan milloin vain katsoimme hyväksi.

- Tässä yhteydessä lienee minun puututtava niihin väitteisiin, joita Jaakko Mikkola Nurmi-jutun hoidosta on esittänyt, mainiten m.m. minun jyrkän esiintymiseni vieneen asian karille. Asiassa oli nyt kerta kaikkiaan esiinnyttävä päättävästi ja jyrkästi, sillä niissä seikoissa, joissa kannanotto tuli kysymykseen, ei meillä muuta mahdollisuutta ollut. Edustajiemme oli kieltäydyttävä noudattamasta näitä laittomia vaatimuksia. Näin emme ottaneet takaisin ensinnäkään Nurmen osanottoilmoitusta. Toiseksi emme tietenkään voineet kannattaa neuvoston laitonta suspendoimispäätöstä ja kolmanneksi emme voineet suostua diskvalifisoimaan Nurmea. Kenelläkään suomalaisella ei varmaankaan olisi tinkimisenvaraa näissä seikoissa.

- Nurmen asiaa käsiteltäessä oli meillä muuten mitä parhaat yhteydet sikäläisiin sanomalehtimiehiin ja he tekivät puolestaan parhaansa saadakseen kirjoituksillaan asian meille suotuisaan ratkaisuun.

- Jos jonkinlaisena "johtajana" toiminut Mikkola olisi lausunut käsityksiään ja arvostelujaan leirialueen puhtaanapidosta, postinkannosta, pyykistä ja saunavihtojen jakelusta, niin minä ottaisin vakavasti hänen lausuntonsa, mutta kun hän puhuu Nurmen asiasta, josta hän ei tiedä mitään, niin minun täytyy samalla tavalla kuin hänen monet muutkin lausuntonsa, jättää ne merkitystä vaille.

- Myöskin täytyy minun ihmetellen kuulla sentapaisista lausunnoista, että urheilujohtomme olisi turhan takia "narrannut" Nurmen pitkälle matkalle mukaan. Tosiasiassa oli Nurmi jo etukäteen täysin selvillä mahdollisuuksistaan saada juosta kisoissa eikä hän lähtenyt matkalle millään varmoilla kilpailuluvilla evästettynä. Nurmen mukanaolosta ei myöskään missään tapauksessa ollut vahinkoa joukkueelle siinä muodossa, että hänen kilpailukieltonsa olisi lamauttanut poikien taistelumieltä: päin vastoin se vaikutti, samoinkuin Paavon läsnäolo jo sinänsä kaikkiin vain terästävästi.

Hillin ja Lehtisen 5.000 m loppu on ollut myöskin yksi kisojen suurimpia puheenaiheita. Kuinka asianlaita todellisuudessa oli?

- Juoksu oli sääntöjenmukainen. Ikävällä sai vain todeta, ettei Lehtinen väsymyksensä takia voinut juosta loppusuoraa sillä tavalla kuin täällä kotona on totuttu näkemään hänen raisusti vetävän. Tapausta sinänsä on paisutettu tarpeettomasti ja ameriikkalaisten sensatiohaluisten lehtien osuuden tässä ymmärtää helposti. Yleisö reageerasi tietenkin nähdessään omansa häviävän, mutta mitään vallan hirveätä näytelmää, kuten täällä on kerrottu, ei kuitenkaan tapahtunut. Jutussa, että joku valokuvaaja esim. olisi lyönyt Lehtistä, ei ole aluksikaan perää. Loppusuoralla ei Lehtinen vilkuillut suinkaan taakseen missään ylimielisyydenpuuskassa. Hän oli yksinkertaisesti vain niin väsynyt, että haki pienintäkin helpotusta vauhtiinsa ja tarkkaili tällöin vastustajansa yllätysmahdollisuuksia. Näin perästäpäin asiaa selkeentyneemmin aivoin ajatellessa käy yhä selvemmäksi Lehtisen täysin reilusti suoritettu juoksu.

Entä kuinka on Suomen ja Ruotsin välisen urheiluyhteistoiminnan laita, siitähän on myöskin puhetta riittänyt?

- Tässä yhteydessä en enää haluaisi asiaan puuttua, mutta myöhemmin on siihen kyllä syytä palata. Dagens Nyheterin julkaisema haastatteluni on monessakin suhteessa harhaanjohtava ja väritetty. Sen osalta riittänee kun mainitsen, että sanoin Tukholmassa nimenomaan uskovani, että Ruotsin ja Suomen väliselle yhteistoiminnalle urheilun alalla tuskin enää on näillä edellytyksillä mahdollisuuksia.