"Hyväntekeväisyysmyynnit"

VELJENPOIKA

17/12 1949

Sanomalehdissä oli suunnilleen samanaikaisesti kaksi uutista, joihin huomiomme töksähti. Toinen niistä kertoi Italian kommunistipuolueen suurista rahatuloista, toisessa tehtiin selkoa Suomessa toimeenpannusta tutkimuksesta ns. hyväntekeväisyysmyyntien alalla epäiltyjen epäkohtien johdosta. Edellisen uutisen mukaan on Italiassa saatu selville, että Italian kommunistipuolueella on kuluvan vuoden alkupuoliskon aikana ollut kolmen miljardin liiran puhdas tulo osuutena niistä kaupoista, joita Italian ja itäblokin valtioiden välillä on tehty tuon ajan kuluessa. Suomalainen uutinen taas tiesi kertoa, että sosiaaliministeriömme on tutustunut hyväntekeväisyysmyyntien järjestämiseen ja havainnut, että mitään väärinkäytöksiä ei niiden yhteydessä ole esiintynyt, mutta teknillistä laatua olevia puutteellisuuksia on tilinpidossa voitu todeta.

  Saadaankohan koskaan esille koko totuutta sodan jälkeen meillä rehoittaneista hyväntekeväisyysmyynneistä ja niiden varjolla suoritetusta suurisuuntaisesta huijauksesta. Muutamien, ehkä monenkin, todella rehellisesti asiansa hoitaneiden kaikin puolin kunniallisten järjestöjen ei ole syytä edellä olevasta lauseesta pahastua, sillä niitä ei tällä tietenkään osoitella. Ja ehkä huijaus-sana onkin liian vahva, mutta sillä tarkoitamme kaikenlaista lainkiertämistä sen erilaisissa muodoissa. Miten juristimme huijaamisen määrittelevät, sitä emme nyt ehdi asiantuntijoilta tiedustella, mutta olettaisimme, että lainkiertämisen avulla suoritettu taloudellisen edun hankkiminen, vaikka se tulisi hyväänkin tarkoitukseen, on joko huijaamista tai puijaamista, siitä sopii sitten valita, mikä kutakin asianosaista eniten miellyttää.

  Hyväntekeväisyysmyyntien idea, mikäli ymmärrämme, on siinä, että ulkomailta saatujen lahjoitusvarojen turvin tänne ostetaan ensi sijassa ylellisyystavaroita, joita omalla valuutalla emme voisi maahan tuottaa. Tällaiset tavarat ovat meillä olleet yleensä hyvin haluttuja ja ne ovat menneet huimalla ylihinnallakin mainiosti kaupaksi. Esim. keväällä 1948 myytiin erään hallitsevan yhteenliittymän ja sitä lähellä olevien järjestöjen hyväksi appelsiineja, joiden hinta alkuperämaassa mahtoi olla 20-30 mk:n välillä kilolta, mutta joiden täkäläinen myyntihinta oli 400-500 markkaa kilolta. Siinä saa olla rahtia, riskiä ja menoja välikäsille vaikka millä mitalla, niin tarkoitukseen käytetystä valuutasta saa yli kymmenkertaisesti virallisen kurssin edellyttämän arvon.

  Eikös tämä ole oikein, kysyy lukijamme. Ulkomainen lahjoittajahan on antanut valuutan siinä mielessä, että lahjan saaja voisi sen vaihtaa mahdollisimman edullisesti Suomen rahaksi, jotta kyseellistä tarkoitusta voitaisiin parhaiten hyödyttää. Aivan oikein, ja näin on varsin monet ja kieltämättä suurimmat hyväntekeväisyysmyynnit todella järjestetty. Mutta julkinen salaisuus on, että tuo "hyväntekeväisyyteen" tarvittu ulkomaan valuutta on monesti hankittu lakia kiertäen. Joko valuutta on ostettu suoraan "mustasta pörssistä" ja täällä selitetty, että "rikas eno" on sen lahjana Suomeen lähettänyt. Tai suomalaisen yrittäjän ulkomailla oleva valuutta on vastoin lakia myyty täällä ylihintaan jollekin järjestölle, joka on sen tavalla tai toisella sitten saanut käyttääkseen tavaraostojen suorittamiseen ja "hyväntekeväisyyteen". Jos esim. suomalaisella agentilla on ollut palkkiota ulkomailla, ei hän sitä - vastoin velvollisuuttaan - ole ilmoittanut Suomen viranomaisille, vaan on myynyt sen "hyväntekeväisyysjärjestölle", joka on sillä tuonut nylon-sukkia, hedelmiä, hedelmäsäilykkeitä, huulipunaa tai muuta Suomessa kalliisti myytävää tavaraa ja ansainnut isot rahat. Mutta pienelle osalle eivät varmaan ole jääneet välikädetkään. Ja kun meidän viranomaisillemme on ennen luvan saamista täytynyt selittää ja todistaa, että nuo tavarat on saatu ulkomaalta lahjaksi tähän hyvään tarkoitukseen, niin siinä ovat kotimaiset seikkailukirjailijat saaneet työtä tarinan keksimiseksi. Sen on näet pitänyt olla sellainen, että viranomaiset hyvällä omallatunnolla olisivat voineet sanoa, että se näyttää uskottavalta. Kukaan heistä ei siihen ole tietenkään uskonut.

  Klassillinen on keväällä 1948 erään hedelmäkaupan yhteydessä esitetty selitys lahjoitukselle. Se kuului jotensakin näin: Suuren italialaisen liikemiehen ainoa poika oli joutunut sotavangiksi Neuvostoliittoon. Perhe suri häntä kuolleena, kunnes hän vuoden 1948 alussa palasi sotavankilähetyksen mukana kotiinsa. Onnelliselle isäpapalleen poika kertoi, että hän saa hengestään kiittää vankileirillä olleita urheita suomalaisia sotavankitovereitaan, jotka oman henkensä uhalla olivat hänet uhrautuvasti kuoleman kidasta pelastaneet. Syvän kiitollisuuden osoitukseksi oli italialainen kunnon isä päättänyt lahjoittaa 100 000 tai 500 000 kiloa, miten vain, vitamiinirikkaita appelsiineja omasta yrttitarhastaan sankarikansan Suomen kunniaksi ja ylistykseksi. (Muuten, mikä oiva kertomus isänpäivän nimettömälle päätoimikunnalle!) Varmemmaksi vakuudeksi oli tämä pienoisromaani varustettu monilla luotettavilla leimoilla ja nimikirjoituksilla. Ja "hyvä tarkoitus" sai kymmenet miljoonansa. Saiko asianomainen välittäjä omansa pois, siitä ei tarina kerro.

  Tähän tapaan ovat pyörineet Suomen kansan ikiomat hyväntekeväisyysmyynnit. Kansa on sotavuosien nuusan ja niukkuuden jälkeen tarvinnut ylellisyystavaroita ja ostanut niitä mihin hintaan tahansa. Suomessa on taas ollut puuhakkaita toimihenkilöitä ja toiminimiä, jotka ovat tunteneet "hyväntekeväisyysmyynnin" tekniikan sen viimeisiä hienouksia myöten sekä ne instanssit, joiden suopea lupa järjestelyihin on tarvittu. Niin ovat nousseet lastenkodit ja rukoushuoneet, sairaalat ja koulutalot, siitä on saanut osansa mitä moninaisin aatteellinen toiminta, puoluetouhuilu ynnä muu valistava ja jalostava ja rakentava työ sodan runteleman yhteisen isänmaamme parhaaksi ynnä onnellisemman tulevaisuuden luomiseksi tälle kovia kokeneelle katajaiselle kansallemme. Heijuuh! Eikä ihme, jos syvästi kiitollinen järjestö on ollut valmis omasta puolestaan tunnustamaan raskaan käytännöllisen työn suorittajien ansiot, paitsi reilusti maksamalla oikeutetun  rahallisen palkkion, myös huolehtimalla siitä, että arvonimet ja kilisevat ritarimerkit koristaisivat niitä, joille ne näistä  isänmaallisista sankaritöistä (huom.! "Kasvaako maine tanterilla vaan, jot` uljaan urhon veri kostuttaa") kuuluvat paremmin kuin niille, joiden ainoana ansiona on hiljainen nuhjailu valtion palveluksessa ynnä monet nälkäiset virkavuodet.

  Vakavasti puhuen: hyväntekeväisyysmyynnit ovat olleet avoin haava yhteiskuntamme ruumiissa. Se on ollut haava, joka on ollut "konsulien" tiedossa. Mutta sen parantamiseksi ei ole käytetty tulessa kuumennettua leikkausveistä, koska liian monen hyöty liittyy haavan jatkuvaan olemassaoloon ja siitä vuotava visva on pelastavaa nektaria monelle vaikeuksissa kamppailevalle ylevälle ajatukselle. Kenties liian monen paita on myös pyykissä.