Vanhat vaalilakia tekemässä

Oikeusministeri Aarre Simonen, jonka vahvuutena ja lankeemuksena on poikkeuksellinen älykkyys sekä ylisanoihin ampaiseva pureva ivallisuus, on aivan oikein kuvaillut edustajanvaaleja koskevan lainsäädännön tiellä olevia vaikeuksia. Tyydyttävän vaalilain aikaansaaminen eduskunnassa on hänen mielestään mahdotonta sen vuoksi, että ojassa on 200 omaa lehmää.

    Vaalilakia säädettäessä on puolueilla huolenaan laumansa pelastaminen, mutta sen rinnalla on yksityiselle kansanedustajalle tärkeää, että vaalilaista tulee hänen kannaltaan tarkoituksenmukainen. Tietenkin kaikissa asioissa, jotka tavalla tai toisella liittyvät tuleviin edustajavaaleihin, on jokaisella kansanedustajalla oma lehmä ojassa. Mutta aivan erityisen korostetusti tulee tämä näkökohta esille vaalilakia valmisteltaessa. Sille on saatava sellainen sisältö, että lakia säätämässä olevan edustajan valituksi tuleminen seuraavissa vaaleissa tulee mahdollisimman hyvin turvatuksi.

    Puolueiden välinen taistelu vaalilakia tällä kertaa uudistettaessa tapahtui ensi sijassa vaalirenkaiden kohdalla. Kysymys oli siitä, onko puolueiden välisiä vaaliliittoutumia edistettävä vai onko vaalilaki siltä osalta pysytettävä nykyisellään. Presidentti vastusti tällaista muutosta, koska se hänen käsityksensä mukaan olisi ajan mittaan johtanut kaksipuoluejärjestelmään, mitä hän ei vastoin 1930-luvulla esittämäänsä käsitystä pitänyt suotavana. Suuret puolueet taas olivat nykyisen käytännön kannalla, koska ne pelkäsivät asemiensa vaarantuvan pienten puolueiden vaalirengasyhteistyön vuoksi. Eduskunnan enemmistö oli näin ollen vaalirenkaita vastaan.

    Niihin vaalilain teknisiin yksityiskohtiin, jotka liittyvät puolueiden väliseen taisteluun edustajanpaikoista, kuuluu myös hallituksen esityksessä ollut määräys, että sama henkilö ei saa olla ehdokkaana kuin yhdessä vaalipiirissä. Tähän saakka vastaavanlaista kieltoa ei vaalilaissamme ole ollut, mutta suhteellisen harvoin sama henkilö on ollut ehdokkaana useammassa vaalipiirissä. Kun tällainen kielto nyt otettiin vaalilakiin, oli se tähdätty nimenomaan Vennamoa vastaan. Sanotaan, että keskustapuolueelle erityisesti oli tämä lainkohta rakas. Yleensä on pidetty sääntönä, että periaatteellisesti tärkeitä lakeja ei laadita tilapäisiä seikkoja varten. Vaikka vaalilakiin nyt otettua kieltoa voidaan pitää perusteltuna sen järjestelmän perusteella, että maa on vaaleja varten jaettu useihin vaalipiireihin, on hyvin kyseenalaista, tarvittiinko sitä erityisesti Vennamoa varten. Hänen henkilökohtainen rientonsa on painumassa hänen persoonaansa vastaaville lukemille, kunnes ne aikanaan saavuttaa.

    Vaalirengasasiasta pidettiin eduskunnassa suurta ääntä. Vaalilaki jopa äänestettiin yli vaalien, vaikka turhaan, sillä uusi esitys oli tuotapikaa edustajien pöydällä. Kansanedustajia henkilökohtaisesti paljon enemmän kiinnostava vaalilain yksityiskohta oli sittenkin kysymys ehdokkaiden lukumäärästä vaaliliittojen sisällä. Vuodesta 1906 lähtien on vaaliliitto saanut asettaa yhtä monta ehdokasta kuin vaalipiiristä valitaan edustajia. Nyt oli käsillä esitys, että ehdokkaiden määrä olisi voitava kaksinkertaistaa. Tätä on erityisesti perusteltu sillä, että nuoret saisivat vaalilistoille enemmän kuin tähän mennessä omia ehdokkaitaan. Tässä ei enää ollut kysymys puolueiden välisestä taistelusta, sillä kaikilla olisi ollut samat mahdollisuudet. Taistelu käytiin tosiasiassa vanhojen ja nuorten välillä. Tai oikeammin, se oli nyt istuvien kansanedustajien puolustustaistelua oman puolueensa nuoria (tai vanhoja) kilpailijoita vastaan. Asian tästä puolesta ei ole haluttu puhua julkisuudessa, jonka vuoksi tyytyväisyys on ollut edustajapiireissä varsin yleinen, kun huomio on saatu kohdistetuksi vaalirengasjupakkaan.

    Siinä ei tietystikään ole mitään ihmettelemistä, jos eduskunnan jäsen yrittää torjua järjestelyjä, jotka asettavat narun hänen kaulaansa tai - vähemmän veristä runokuvaa käyttääksemme - estävät hänet nostamasta oman lehmän ojasta. Mutta tätä hyvin luvallista päämäärää esitettäessä on kuitenkin pidettävä mielessä, miten pitkälle keinojen valinnassa saa mennä.

    Eduskunnan jäsenet lähtivät siis siitä, että ehdokkaiden lukumäärä vaaliliitoissa on pidettävä mahdollisimman pienenä elikkä ennallaan. He näet olettivat, että jos ehdokkaiden määrä olisi kaksinkertaistunut, se olisi käytännössä merkinnyt niin monen uuden ja vaarallisen kilpailijan ilmestymistä ehdokaslistoille, että vanhojen läpimeno olisi joutunut vaaravyöhykkeeseen. Mutta olisiko näin käynyt? Eikö päinvastoin uusien ja vähemmän tunnettujen osanotto olisi tiennyt äänien hajoamista siinä määrin, että vanhojen tekijöiden olisi onnistunut vähentyneinkin äänin pysyä kärjessä ja turvata edustajapaikkansa. Tosin jonkun Tuomiojan ja Taipaleen kunnallisvaaleissa aiheuttama yllätys on aina mahdollinen, mutta enemmän todennäköistä sittenkin on, että ehdokkaiden luvun lisääntyessä vanhojen, kansanedustajina tunnettujen ehdokkaiden edellytykset olisivat suorastaan parantuneet. Siihen eivät nykyiset kansanedustajat kuitenkaan luottaneet; he ajattelivat, että varma on varma ja rajoittivat kilpailijoiden määrän vaaliliiton sisällä siihen, mikä se tähän asti on ollut.

    Täydellisyyden vuoksi on kerrottava, että koko eduskunta ei ollut ehdokkaiden lukumäärän rajoittamisen kannalla, sillä keskustapuolueen ja pienempien puolueiden edustajat äänestivät lukumäärän kaksinkertaistamisen puolesta. Tälle ihmeelle löytyy kyllä luonnollinen selitys. Pienten puolueiden edustajat kannattivat ehdokkaiden lukumäärän lisäämistä, koska se olisi ollut omiaan laajentamaan näiden puolueiden kannatuspohjaa. Toisaalta taas valiokuntakäsittelyn aikana oli selvinnyt, että eduskunnan vankka enemmistö on ehdokkaiden lukumäärän rajoittamisen kannalla. Tämän jälkeen kepun piirissä voitiin suuremmatta vaaratta äänestää kaksinkertaistamisen puolesta, koska tiedossa oli, että se kanta häviäisi. Mutta jos ratkaisu olisi riippunut kepulaisista, varmaakin varmempaa on, että rajoittava kanta olisi heidän piiristään saanut riittävän kannatuksen. Omissa asioissa on edustajien keskuudessa hyvä ammattiyhdistyshenki.

    Kaikkien puolueiden nuoret protestoivat, mutta kaikkien puolueiden nuorille on annettu turpiin.