Vietnam on sydämenasia.

Israelin armeijan ent. ylipäällikkö on käynyt Vietnamissa ja julkaissut selonteon havainnoistaan. Lopputulemana on, että USA on Vietnamissa voittamaton tämän sanan molemmissa merkityksissä: sitä ei voida voittaa, mutta se ei liioin voita. Kenraalin perustelut ovat tehneet Liimataiseen vaikutuksen.

Kun kunnon sotaa ei tällä kertaa ole muualla kuin Vietnamissa, on tämä maa tulvillaan, paitsi muita, joista nyt ei ole kysymys, TK-miehiä kaikkialta maailmasta. Siellä on vuosien mittaan vieraillut myös monia poliitikkoja, kenraaleja ja kirjailijoita, jotka ovat halunneet paikan päällä Etelä-Vietnamissa tutustua sodankäyntiin. Vaikutelmistaan useat heistä ovat kertoneet artikkeleissa tai haastatteluissa. Suomi ei tässä ole jäänyt muista jälkeen.

Haluamatta vähimmässäkään määrin arvostella suomalaisia tähtikävijöitä, tuntuu kuitenkin siltä, että vieläkin paremmat edellytykset Vietnamin kysymyksen sotilaallisen puolen arvioimiseen oli Israelin armeijan entisellä ylipäälliköllä kenraali Mosche Dayanilla, joka viime vuoden elokuussa vieraili parin viikon ajan Vietnamissa. Tämä Siinain sotaretken sankari seurasi sotanäyttämön elämää ja oloja Westmorelandin esikunnasta aina 1. ratsuväkidivisioonan taisteluyksiköihin saakka. Hän julkaisi jo viime syksynä selostuksen havainnoistaan.

Amerikkalaisten strategiana on etsiä vihollinen ja tuhota se. Siten lamautetaan Hanoin taistelutahto. Tätä tarkoittavat myös Pohjois-Vietnamin pommitukset. Kun tätä jatkuu riittävän kauan, on vastarintatahto murrettu ja rauhanneuvottelut voidaan aloittaa lyödyn vihollisen kanssa. Tämä on lyhyesti sanoen USA:n sotilasjohdon noudattaman erittäin agressiivisen sodanjohdon tarkoitus. Etsiessään vihollista amerikkalaiset antautuvat taisteluun kuinka epäedullisten alkuolosuhteiden vallitessa tahansa. He tietävät saavansa nopean avun helikopterijoukkojen ansiosta.

Vietkong menettelee aivan päinvastoin. Sen joukot väistyvät väistymistään ja välttävät yhteenottoa, jolleivat katso olevansa edullisissä lähtöasemissa. Tästä johtuu, että sadasta yhteenotosta vietkong on aloitteentekijänä vain kymmenessä. Amerikkalaiset vastaavat lopuista 90 %:sta, jotka kaikki on siten aloitettu heidän mielestään otollisissa olosuhteissa.

Elokuun 9. päivänä kenraali Dayan oli todistamassa vietkongin rykmentinkomentajan surkeaa erehdystä. Hän oli johtanut joukkonsa suoraan rintamahyökkäykseen havaitsemaansa korealaiskomppaniaa vastaan ottamatta lukuun, että ahdistettu komppania kykeni nopeasti saamaan avukseen voimakkaat lentokone-, tykistö- ja panssariosastot. Hyökkäysjoukot tuhottiin hirvittävällä tuliylivoimalla. Vietkong jätti paikalle 237 kaatunutta.

Kenraali Dayanin arviointi amerikkalaisista joukoista Etelä-Vietnamissa on varsin myönteinen. Upseerit ja sotamiehet ovat hyvin koulutettuja ja kovia ammattisotilaita. Taisteluhenki on moitteeton ja heillä on materiaaliylivoiman ansiosta voitonvarma mieli.

Mutta heillä on vastassaan taistelukykyinen ja fanaattinen armeija. Kenraali Dayan kertoo keskustelustaan USA:n 1. jalkaväkidivisioonan komentajan kenraalimajuri Depuyn kanssa, joka on johtanut divisioonaansa kolmen vuoden ajan eri puolilla Etelä-Vietnamia. Kenraali Depuy ei salannut sitä, kuinka suuresti hän kunnioitti vietkong-joukkojen taistelumoraalia. Hän oli kirjoittanut upseereilleen, että miehet, joita vastaan amerikkalaiset taistelevat, ovat maailman parhaita sotilaita, ja vain tuliylivoiman turvin amerikkalaiset joukot voivat lyödä vastustajansa taisteluissa.

Kenraali Dayan asettaa itselleen kysymyksen, voiko vietkong ajaa amerikkalaiset Vietnamista ja vastaa siihen kieltävästi. Amerikkalaisten joukkojen raskas aseistus ja liikkuvuus (Etelä-Vietnamissa on 1700 helikopteria, joista suurimpien hinta on n. 1 miljardi vanhaa Suomen markkaa) ovat olleet ratkaiseva tekijä. Viime vuoden kuluessa vietkong ei ole kyennyt avoimissa taisteluissa saavuttamaan yhtäkään merkittävää menestystä. USA:n armeijaa Etelä-Vietnamissa ei voida tuhota.

Mutta voiko USA:n armeija saavuttaa päämääränsä Vietnamissa? Siihenkin kysymykseen kenraali Dayan vastaa kieltävästi. Ei näet riitä, että USA:n armeija on sotilaallisesti vahvempi, välttämätöntä on, että siviiliväestö on osattava taivuttaa amerikkalaisten ja pääministeri Kyn puolelle. Mutta miten se tapahtuu? Etelä-Vietnamin oma armeija on sotilaallisesti kelvoton, jonka vuoksi koko varsinainen sodankäynti jää miltei yksinomaan amerikkalaisten huoleksi. Mutta amerikkalaiset taistelevat vieraalla määperällä, vihamielisen siviiliväestön asuttamilla alueilla. Amerikkalaiset joukot kulkevat kuin höyryjyrä: kaikki eteentuleva hävitetään, koska ei ole valinnan varaa. Näin kävi äskettäin Saigonin lähellä sijaitsevassa "rautakolmiossa". Paikalliset siviiliasukkaat sotatoimialueella ovat vihollisia, koska on mahdotonta tietää, kuka heistä ei ole vietkongin kanssa yhteydessä. Mutta tällä sodankäyntitavalla ei väestöä voiteta kenraali Kyn hallituksen puolelle, sen toki amerikkalaiset upseerit hyvin käsittävät.

Tilanne on siis tämä: Amerikkaa ei voiteta, mutta Amerikka ei liioin voita, eikä sitä päästetä irrottautumaan Vietnamista.

Itse vietkongin sodankäynnin suhteen kenraali Dayan esittää kaksi muistutusta. Ensiksikin: vietkongin on muutettava sodan päämäärä, sillä amerikkalaisia ei pystytä voittamaan ja ajamaan mereen. Toinen välttämätön muutos on tehtävä taistelutavassa. Vietkong ei kykene vielä pitkään aikaan käymään säännöllistä sotaa amerikkalaisia sotavoimia vastaan. Mutta jos vietkong palaa sissisodankäyntiin ja terroriin, niin sitä vastaan eivät amerikkalaiset voi käyttää hyväkseen suunnatonta ylivoimaansa ilmassa ja maalla. Vietnamin maasto on kuin luotu sissitoimintaan. Sissisotaa varten ei kannata lisätä amerikkalaisia joukkoja eikä niiden tekninen ylivoimakaan auta. Kenraali Dayan ei usko, että amerikkalaiset voivat rauhoittaa Vietnamia. Sodan amerikkalaistuminen on tuonut sotilaallista menestystä, mutta rauhan, jokapäiväisen elämän amerikkalaistuminen vain antaa vietkongille uutta propaganda-aineistoa vieraita joukkoja vastaan.

Kenraali Dayan lopettaa raporttinsa:

"Vietkongin suosio väestön keskuudessa ei johdu kommunistisesta ideologiasta, vaan käytännön politiikasta, joka kohdistuu suurtilojen takavarikoimiseen ja maan jakamiseen entisille vuokraajille, lahjottavien virkamiesten korvaamiseen rehellisillä virkamiehillä sekä Pohjois- ja Etelä-Vietnamin yhdistämiseen.

Amerikkalaiset taistelevat vietkongia vastaan sotilaallisin ja teknisin keinoin. Tällä tavoin on mahdollista tappaa, tuhota ja tilapäisesti myös voittaa. Sillä on tietenkin huomattava merkitys. Mutta se ei ole suinkaan kylliksi. Pommeilla ja tykistötulella ei Ho Tshi-minhin tietä voida koskaan sulkea."

*

Kenraali Dayan kertoo olleensa saapuvilla, kun amerikkalainen tiedustelu-upseeri kuulusteli vangiksi saatua haavoittunutta vietkong-kersanttia. Hän oli pohjoisvietnamilainen 20-vuotias vuokraajanpoika, joka oli liittynyt vapaaehtoisena vietkongjoukkoihin 2 1/2 vuotta sitten. Kuulustelu sujui huonosti, sillä vangittu ei vastannut mihinkään sotilaallista laatua oleviin kysymyksiin. Mutta kun kuulustelija rupesi puhumaan politiikkaa, niin vanki osoittautui halukkaaksi vastaamaan. Kuulustelija mainitsi, että ranskalaiset taistelivat Vietnamin hallitusta vastaan ja kielsivät maan riippumattomuuden. Silloin oli tilanne toinen kuin nyt, jolloin amerikkalaiset joukot eivät tahdo sortaa vietnamilaisia eikä heitä riistää. Vangitun vastaus oli selvä: "Amerikkalaiset ovat imperialisteja ja neokolonialisteja. Kenraali Ky ja hänen klikkinsä ovat pettureita eikä mikään hallitus. He ovat amerikkalaisten ostamia. Te olette täällä tehdäksenne Vietnamista siirtomaan ja sotilastukikohdan."

Lopuksi kuulustelija jyrkin sanoin selitti, että vietkongin sotilaat ovat peloissaan, koska huomaavat, että sota on hävitty. He haluaisivat lopettaa sodan, mutta heidän johtajansa Ho ja Giap istuvat turvallisesti kodeissaan kaukana rintamasta, eivätkä välitä peloissaan taistelevien sotilaittensa toivomuksista, vaan jatkavat jo hävittyä sotaansa.

Kun tulkki oli lopettanut, nousi haavoittunut vanki puoliksi seisaalleen ja puhui: "Sano amerikkalaiselle, että tuo ei ole totta. Me emme pelkää. Amerikkalaiset pelkäävät olla täällä, koska heitä pelottaa kuolema. Meitä ei pelota taistelu eikä kuolema. Tämä on meidän maamme ja meidän sotamme."

Sen jälkeen vanki kääntyi amerikkalaista kuulustelijaansa kohti, sylki häntä vasten kasvoja ja sanoi välinpitämättömällä äänellä: "Nyt voit minut tappaa. Minä en pelkää. Sinä olet se, joka pelkää."