Valtiovierailujen puolustus

Puheenjohtaja on ollut valtiovierailulla.

  Kansalaisten parissa on uutterasti keskusteltu, ovatko nämä vierailut huvitusta vai työtä, onko niistä maalle hyötyä vai pelkkää rahanmenoa. Nämä kaikki ovat kysymyksiä, joihin jokaisen on helppo ottaa kantaa, vaikka se usein saattaa määräytyä matkustavan miehen eikä matkustettavan matkan perusteella.

  Jos aluksi tarkastelemme tuota huvituspuolta, niin siitä meillä on monia yhtäpitäviä ja luotettavia todistuksia. Näillä matkoilla näet seuraa tavallisesti joukko suomalaisia lehtimiehiä ja -naisia. Heidän tehtävänään on kertoa lukijoille, mitä vierailun aikana tapahtuu. He yleensä palaavat henkilaitoina matkoilta, sillä paljon on ollut ohjelmaa, kulkemista ja kuulemista. Valtiovierailujen ohjelmat ovat yleensä sullotut niin täyteen käyntejä, syöntejä ynnä keskusteluja, että ns. vapaalle ajalle ei todella jää tilaa. Kun isännät sitä paitsi edeltä käsin tietävät, että meidän päämiehellemme ei jokin 10 kilometrin kävely ole kuin suupala, niin he tavallisesti jättävät ohjelmantekijäin mielikuvitukselle täydet riehumamahdollisuudet.

  On tietenkin selvää, että vierailu ulkomailla, vierailu meille oudossa maassa on erittäin mielenkiintoinen. Tavalliselle turistille, joka saa jossakin määrin vapaasti valita kohteensa ja päättää ajastaan, tuollainen käynti voisi olla suorastaan levoksi. Mutta valtiovierailun osalta voitaneen sanoa, että se tosin on vaihtelua, mutta ei lepoa eikä huvittelua.

  Miten sitten on hyödyn laita?

  Yleisesti ottaen Suomi on suhteellisen tuntematon maa maailmalle. Me omahyväisyydessämme kuvittelemme, että sankarikansan maine on kiirinyt kaikkialle ja Suomen nimi loistaa kirkkaana tähtenä etäisimmässäkin maailmankolkassa. Kyllähän talvisodan aikana Suomesta kirjoitettiin paljon ja kunnioituksella, se on totta. Tämä asia muistetaan yhätikin kiitettävän hyvin, mutta siitä aikoinaan kiinnostunut sukupolvi alkaa vähitellen häipyä kuvasta. Tosiasia on, että Suomi ja suomalaiset ovat vähän tunnettuja meitä suhteellisen lähelläkin olevissa maissa. Äskettäin suoritettiin tutkimus, mitä meistä tiedetään eräiden Suomen kanssa vilkkaissa kauppasuhteissa olevien maiden liikemiesten parissa, ja tulos oli masentavan kehno.

  Virallinen valtiovierailu levittää maan ja sen olosuhteiden tuntemusta isäntämaan valtiollisen ja taloudellisen elämän johtomiesten sekä suuren yleisön keskuudessa tehokkaammin kuin mikään muu tähän verrattava, esim. näyttely, taiteilijavierailu, luentotilaisuus tms. Sellainen määrä maan reklaamia, mikä pelkästään olosuhteiden pakosta joudutaan vierailun yhteydessä saamaan, ei ole suurellakaan rahalla ostettavissa. Esimerkkinä voidaan mainita, että Pariisissa oli arviolta viikon ajan keskikaupungin näkyvimmillä paikoilla Suomen liput liehumassa valtiovierailun aikana. Suurlehdet olivat varanneet runsaasti palstatilaa Suomen olojen myötämieliseen esittelyyn. Tavarataloissa oli suomalaisten tavaroiden näyttelyjä jne. Kenties emme ole valtiovierailusta osanneet ottaa kaikkea irti varsinkaan kaupallisessa suhteessa, mutta tämä on ollut meille uusi kilpailulaji, jonka oppiminen ottaa oman aikansa.

  Toinen luokka ja oma liikutuksensa - Juutas Käkriäistä lainaten - on ollut varmaan sillä seikalla, että Kremlin lipputangossa on valtiovierailun aikana hulmunnut Suomen sinivalkoinen.

  Merkityksensä puolesta eivät kaikki valtiovierailut ole tietenkään samanarvoisia. Neuvostoliittoon tehdyt vierailut liittyvät uuden ulkopoliittisen suuntauksemme vahvistamiseen. Englantiin, Yhdysvaltoihin ja Ranskaan suuntautuneiden vierailujen päämerkitys oli poliittisella tasolla: puolueettomuuspolitiikallemme hankittiin hyväksyminen ja tunnustus. Skandinavian maat ovat olleet ohjelman kärjessä hyvin ymmärrettävistä läheisistä syistä.

  Ei tietenkään voida välttyä siltä, että vähemmän tärkeitäkin vierailuja tulee tehdyksi. Kun Tunisian presidentti Habib Bourgiba ulotti Skandinavian retkensä yhteydessä vierailunsa Suomeen, oli sen seurauksena vastavierailu Tunisiaan. Matka sellaisenaan oli suomalaiselta kannalta heikosti perusteltavissa, sillä yhteisiä poliittisia ja taloudellisia pyrkimyksiä ei sanottavasti ollut löydettävissä. Mutta vierailu oli ensimmäinen Afrikkaan suuntautuva, sen yhteydessä voitiin puhua kehitysavusta ja antaakin sitä. Jos vierailua pidetään pelin avauksena yhteydenpidolle kehitysmaihin, niin hyvä, että matka tehtiin.

  Valtiovierailu on tapahtunut myös Afrikkaan. Egypti on arabimaailman johtava maa, jonka näyttelemä osa maailmanpolitiikassa saattaa olla ristiriitaisten arviointien kohteena, mutta jolla on pelkästään maantieteellisen sijaintinsa perusteella mitä suurin merkitys. Vuodesta 1954 on presidenttinä ja valtion todellisena johtajana pitänyt valtaa käsissään everstiluutnantti Gamal Abdel Nasser, mies, joka pyrkii rakentamaan nykyaikaisen Egyptin.

  Egypti on köyhä maa, mutta kediivien ja kuninkaitten aikana se tarjosi harvalukuiselle yläluokalle loisteliaan elämän. Upseerivallankumous vuonna 1952 pani alulle yhteiskunnallisen muutoksen, joka jatkuu uusjärjestelyineen. Egyptin talouselämä perustuu valtion omistukseen kaikilla tärkeillä aloilla: teollisuus, ulkomaankauppa, voimatalous, kuljetukset, pankit, vakuutustoimi jne. Silti sallitaan kaikkialla myös yksityisyrittäjiä, joiden toiminta on kuitenkin tarkaksi tarkoitetun valtion valvonnan alainen. Nasserin luoma talousjärjestelmä on sovellettua sosialismia, joka etsii lopullista muotoaan. Nasser on sanonut: "Emme hyväksy kapitalismin ja feodalismin paluuta, koska ne edustavat vähemmistön valtaa. Emme liioin hyväksy köyhälistön diktatuuria ja kommunismia, koska myös se merkitsee pienen ryhmän ylivaltaa."

  Nasserin ulkopolitiikka oli aluksi länttä suosivaa. Sanotaan, että vuonna 1955 pidetyn Bandungin konferenssin jälkeen Nasser erityisesti Nehrun vaikutuksesta loittoni lännestä. Hän aseisti maansa Tshekkoslovakian avulla ja kansallisti Suezin kanavan. Tämän jälkeen hän joutui yhä kauemmas läntisistä sympatioista. Nasser on jyrkkä "imperialismin ja neokolonialismin" vastustaja ja ajankohtaisissa maailmanpoliittisissa riitaisuuksissa hän yleensä on tuominnut Englannin ja Yhdysvaltojen politiikan. Yhteistyö Neuvostoliiton kanssa on sitä vastoin läheinen. Kotimaiset kommunistinsa Nasser säilyttää vankilassa. Nasser määrittelee ulkopolitiikkansa puolueettomaksi, mutta se ei estä häntä asettumasta erotuomariksi tai tuomitsijaksi suurten välisissä erimielisyyksissä.

  Nasser teollistaa maataan suurisuuntaisesti. Pohjan tälle luo Assuaniin rakenteilla oleva suurvoimalaitos, jota on rakennettu jo muutama vuosi venäläisten johdolla. Assuanin kokonaistehoksi tulee 2100 MW, joka on yhtä kuin kymmenen kertaa Imatran voimalaitoksen teho. Ensimmäiset kaksi Assuanin voimalaitoksen kahdestatoista koneistosta valmistuvat kuluvan vuoden loppuun mennessä.

  Assuanin padosta on syytä kirjoittaa täällä senkin vuoksi, että sen yhteydessä suoritetaan voimajohtotöitä myös suomalaisten toimesta. Suomen Kaapelitehtaalla on sopimukset lähes 1000 kilometrin pituisten voimalinjojen rakentamisesta. Ne tulevat pääasiallisesti Kairosta pohjoiseen olevalle delta-alueelle. Osa linjoista on jo valmiina, osa vielä aloittamatta. Valtiovierailun aikana lienee tarkoitus sopia eräistä rakentamisen yhteydessä ilmenneistä seikoista. Jos tämä onnistuu, on matka maksanut jopa vaivansakin. Egypti on lisäksi Suomen toiseksi suurin kauppakumppani Afrikassa.

  Virallisen vierailumatkan yhteydessä sopii tehdä pari epävirallistakin. Jugoslavian presidentti marsalkka Tito pitää presidentti Kekkosta vieraanaan pari päivää Brionin saarella ja paluumatkalla viivähdetään pari päivää Bulgariassa. Erityisesti marsalkka Titon tapaaminen on hyödyllistä nimenomaan informaatiomielessä. Tito on valtiomies, joka tuntee syvällisesti kommunististen valtioiden politiikan, mutta hän on sitä paitsi erittäin hyvin selvillä lännessä vallitsevista katsantokannoista.

  Mehän näemme, että jotakin uutta on eurooppalaisessa politiikassa tapahtumassa, ainakin uudet ajatukset etsivät toteutumisteitään. Juuri tällaisena aikana ulkopolitiikkamme johtajille on tärkeää tutustua maailmanpoliittisiin näköaloihin monelta eri taholta valaistusta saaden. Sekä Tito että Nasser ovat ns. neutralistisen ryhmän tunnustetut johtajat, joiden tiedot ja mielipiteet ovat hyvin hyödylliset monessa suhteessa toisenlaista puolueettomuuspolitiikkaa harjoittavan maan poliittisille johtomiehille.