Titokriisi.

Uutta maailmansotaa pelkäävän maailman katseet ovat viime aikoina suurella levottomuudella kiinnittyneet ensi sijassa Berliinin kriisiin ja Moskovan verkkaisiin neuvotteluihin. Mutta sen ohella on jatkuvaa huomiota kohdistettu yllättäviin tapahtumiin Jugoslavian vaiheilla. Kominformin pannajulistus Jugoslavian kompuoluetta ja sen johtajaa marsalkka Titoa vastaan tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, vaikka se vakava ristiriita jonka ilmauksena Kominformin raju syytöskirjelmä ynnä Jugoslavian ainakin yhtä kirpeä vastaus olivat, onkin jo puoli vuotta vanha asia, joskin se oli onnistuttu pitämään hyvin salassa.

Jugoslavia on varsin erikoislaatuinen maa, joka on monesti ollut alkuna suurille maailmanhistoriallisille tapahtumille. Ensimmäisen maailmansodan syttyminen Sarajevon laukauksien johdosta on varmaan kaikkien muistissa. Oma osuutensa on Jugoslavialla myöskin toisen maailmansodan kehitykseen ja sen saamaan ratkaisuun. Hitler jo luuli keväällä 1941 juonitelleensa Jugoslavian liittolaisekseen, mutta asiat saivatkin yllättäen uuden käänteen ja hänen piti kiireellisesti siirtää idän sotaretkeä varten keskittämiään divisioonia vastapuolelle siirtyneen Jugoslavian kukistamiseen. Tämä tapahtui tosin salamavauhtia, mutta otti sittenkin niin kauan aikaa, että hyökkäys Neuvostoliittoa vastaan oli siirrettävä muutamalla viikolla. Ne viikot muodostuivat käänteentekeviksi sille armeijalle, joka juuttui liejuun, lumeen ja pakkaseen Moskovan edustalla vuoden 1941 lopulla. Tämän vuoksi ei ole suinkaan perusteeton se usein esitetty väite, että Jugoslavian asettuminen Saksaa vastaan v. 1941 oli eräs merkittävä siemen Saksan häviölle idässä.

Jugoslavian armeijan sotilaallinen vastarinta muserrettiin muutamassa päivässä, mutta sota Jugoslaviassa ei ole päättynyt siihen. Kansa jatkoi sissitaistelua Jugoslaviassa saksalaisten ja italialaisten lopulliseen karkoittamiseen asti. Koko sodan ajan täytyi Hitlerin pitää Jugoslaviassa monia muualla välttämättömiä, korvaamattomia divisioonia, jotka saivat käydä herkeämätöntä sotaa Mihailovitshin ja Titon johtamia sissijoukkoja vastaan. Jugoslavia muodostui kuukausi kuukaudelta yhä tärkeämmäksi sotanäyttämöksi, jossa kansan vastarinta mursi rautaisen armeijan ja systemaattisen sodankäyntitaidon. Tässä taistelussa kunnostautui erityisesti kommunistijohtaja Tito, joka sodan päätyttyä alisti koko maan valtansa alle. Säälimättömän diktatuurin avulla hän puhdisti Jugoslavian vastustavista aineksista ja maasta tuli ensimmäinen ns. kansantasavalta, yhtä vihattu lännessä kuin ylistetty edelläkävijämaana idän piirissä.

Ja nyt yhtäkkiä Jugoslavia saa osakseen kaikkien oikeaoppisten kommunistipuolueiden tuomion, joka jyrkkyydessään etsii vertaansa. Tämä Kominformin "päätös tilanteesta Jugoslavian kommunistisessa puolueessa" on viime aikojen mielenkiintoisimpia poliittisia asiakirjoja. Muutamat viittaukset sen sisältöön ja johtopäätökset sen perusteella todistanevat tämän väitteen.

Kominformin päätös osoittaa ensiksikin, kuinka kiinteäksi se yhteistoiminta on suunniteltu, jota tämän Kominternin seuraajaksi perustetun järjestön piirissä noudatetaan. Se osoittaa myöskin, kuinka ehdottomassa riippuvaisuussuhteessa Kominformiin kuuluvat puolueet ovat Neuvostoliiton kompuolueesta. Sitä vakavampana on nyt syntynyttä ristiriitaa pidettävä, kun arvatenkin kohta toisella arvosijalla mestarin jälkeen oleva kommunistipuolue erotetaan pyhien yhteydestä.

Kominformin suuntaviivoja, niin on eräs puolalainen kommunisti sanonut, ei hyväksytä ainoastaan ulkopuolisen kurin vuoksi vaan sisäisestä vakaumuksesta. Tämä on ideologisen koulutuksen tulos, ja tarvitaan jatkuvaa koulutusta, jotta vieraat, vastakkaiset ideologiat eivät hämäännyttäisi mieliä. Tällaisena oppikurssina onkin Jugoslaviaa koskevalla päätöksellä aivan erikoinen arvonsa. Nimenomaisesti siinä tulee esille oikeauskoisen kommunismin suhtautuminen talonpoikaisväestöön.

Tito ei ole näet toteuttanut maatalouden kollektivisointia, vaan hän on päinvastoin tukenut itsenäistä maaviljelijäluokkaa. Siihen on ollut varsin luonnolliset syyt. Ensiksikin Jugoslaviassa on verrattain vähän suurviljelystä ja noin 80 % talonpoikaisväestöstä on pienviljelijöitä. Toiseksi on otettava huomioon, että juuri pienviljelijäväestöstä Tito sai sissiarmeijansa varsinaisen rungon ja voiman. Näissä olosuhteissa olisi maatalouden sosialisointi ollut poliittisesti epäviisas ja taloudellisesti varsin haitallinen toimenpide. Sen vuoksi Tito ei sille tielle lähtenyt. Tämä poikkeaminen marxilais-leniniläiseltä linjalta on ideologiselta kannalta katsoen tuomittu mitä raskaimmaksi erehdykseksi. Kominformin päätöksessä sanotaan, että Jugoslaviassa on menetelty väärin, kun on säilytetty maan yksityisomistus, sillä se synnyttää väistämättömästi kapitalismia. Maatalouden joukkomittaisen kollektivisoimisen pohjalla voitiin Neuvostoliitossa hävittää viimeisin ja runsaslukuisin riistäjäluokka, suurtilalliset, ja sitä kokemusta on myös muualla käytettävä hyväksi. Mutta kun Jugoslavian kompuolue väittää, että talonpoikaisto on Jugoslavian valtion lujin peruste, on tämä avoimessa ristiriidassa sen Leninin perusteesin kanssa, että työväenluokan, proletariaatin on oltava johtajana kansan taistelussa täydellisen demokraattisen kumouksen puolesta. Tähän vedoten päätös toteaa: "Talonpoikaistoon nähden on sanottava, että sen enemmistö, so. köyhät ja keskivarakkaat, voi olla liitossa työväenluokan kanssa, mutta johtava osuus tässä liitossa pysyy työväenluokalla."

Se on selvää puhetta ja antaa ajattelemisen aihetta myös muissa maissa kommunismin linjaa seuraaville itsenäisille maanviljelijöille.

Mutta, kysyy varmaan ajatteleva lukija, tämänkö dogmaattisen riitakysymyksen vuoksi Neuvostoliitto on nostanut avoimen taistelun Titoa vastaan? Tähän on vastattava, että ristiriidan todelliset syyt ovat varmaankin kokonaan toisella taholla. Mitään luotettavaa selvitystä niistä ei tähän mennessä ole saatu, mutta väärään ei osuttane, jos sanotaan, että ne ovat poliittista, vieläpä suurpoliittista laatua. Neuvostoliitto haluaa turvata ehdottoman vaikutusvaltansa Balkanin alueella nykyisen arkaluontoisen maailmanpoliittisen tilanteen vallitessa ja tästä näkökulmasta lienee Titokriisiä arvosteltava. Neuvostoliitto teki aikoinaan kaikkensa, voidakseen torpedoida Churchillin suunnitelman toisen rintaman avaamisesta Balkanilla, ja Rooseveltin avulla se siinä onnistuikin. Tästä johtui Balkanin putoaminen Neuvostoliiton käsiin sodan loppuvaiheissa, eikä tätä saavutusta haluta millään muotoa menettää tai edes vaarantaa. Tito on ilmeisesti osoittanut sellaista itsenäisyyttä ja kansallisten näkökohtien asettamista Neuvostoliiton etujen edelle, että nopeat ja tehokkaat vastatoimenpiteet ovat osoittautuneet tarpeellisiksi. Sen takia syytetään nyt Jugoslaviaa siitä, että se katsoo kapitalististen valtioiden merkitsevän vähäisempää vaaraa Jugoslavian riippumattomuudelle kuin Neuvostoliitto. Edelleen syytetään Jugoslaviaa Neuvostoliiton maassa olevien edustajien vakoilemisesta ja häpäisemisestä.

Miten tämä ristiriita ratkeaa? Neuvostoliitto on pannut arvovaltansa vaakalaudalle, sen vuoksi on vaikea kuvitella Kominformin pyörtävän pyhiä sanojaan. Mutta toisella puolen on Tito, voimakastahtoinen mies, maansa vapauttaja, joka pitää puoluettaan ja maataan rautaisin kourin otteessaan, kuten Jugoslavian kompuolueen vuosikokous heinäkuun lopulla osoitti. Ja Tito on selvillä, että alistuminen tietää hänelle samaa kuin niille muille, joita aikaisemmin on syytetty trotskilaisuudesta tai buharinilaisuudesta. Hänen korvissaan varmaan kaikuvat Albanian kompuolueen äskettäin antaman julistuksen pahaa ennustavat sanat: "Jugoslavian kommunistisen puolueen johtajat, kurjat trotskistit, ovat pettäneet Jugoslavian sankarillisen veljeskansan pyhän asian ja johtavat sitä tuhoon."

Näennäisestä hiljaisuudesta huolimatta valmistautuu Neuvostoliitto ilmeisesti toimintaan Titon nujertamiseksi. Sisäinen hajoitustyö on pantu alulle, eikä lainkaan huonoin tuloksin, kuten Titon sodanaikaisen esikuntapäällikön kenraalieversti Jovanovitshin yritys siirtyä Romaniaan osoittaa, yritys, joka maksoi Jovanovitshin hengen. Toisten kansandemokratioiden aloittama kauppasaarto on myös rengas ketjussa. Asiaan saataneen pian palata.

Veljenpoika.