Suomalaisuuden rintamalta

Suomalainen Suomi 2/1934

Monesta on varmaankin näyttänyt vallan käsittämättömältä se suorastaan intomielisen vilkas kielipoliittinen keskustelu, joka viime aikoina on ollut vireillä niinhyvin ruotsinmaalaisessa lehdistössä kuin täällä Suomessakin. Ilman minkäänlaista näkyväistä aihetta on yht`äkkiä puhjennut ruotsalaisuuskysymyksemme perusteita käsittelevä pohdinta, jonkalaista voisi yleensä ajatella mahdolliseksi ainoastaan sellaisena ajankohtana, jolloin suomalaisuusohjelma on tällä niemellä toteutettu snellmannilaisessa mielessä. Kun nyt ei kuitenkaan ole esiintynyt minkäänlaisia sellaisia toimenpiteitä, joilla olisi pyritty ratkaisemaan ruotsalaisten vastainen asema Suomessa, niin tuntuu aloitettu keskustelu ruotsalaisten asemasta ja sen perusteista jonkin verran tehdyltä. Ei voida näet otaksua, että niiden lähtökohtana olisivat olleet nk. ruotsalaisuuden päivän katurähinät Helsingissä viime marraskuussa taikka konservatorion kerhohuoneiston vuokrasuhteita koskeneet keskustelut eteläsuomalaisten ylioppilaiden ja täkäläisen ruotsalaisen siirtokunnan jäsenten välillä, joista molemmista sattumuksista ruotsinmaalaiset lehdet levittivät verta tihkuvia kuvauksia ruotsalaisparkojemme sorretusta ja hädänalaisesta asemasta. (Mikä pahinta, Ruotsin lehdistö estyi suomalaiskysymyksen esiinryntäyksen vuoksi ajoissa lopettamasta niiden tärkeiden kansallisten probleemien käsittelyä, kuten esim. onko käytettävä yöpaitaa vaiko pyjamasta, jotka ovat koko viime talven pitäneet Ruotsin kansaa jännityksessä.) Tämän kuin yhteisestä sopimuksesta kaikilla suunnilla alkaneen melun aiheuttaja täytyy hakea sittenkin jostakin muusta.

Erehdymmekö, jos väitämme, että tämä suomalaisuusasian yht`äkkinen esillevetäminen niin hyvin täällä Suomessa kuin Ruotsissakin on hyvin läheisessä yhteydessä sen odottamattoman aktiivisuuden kanssa, jota Ruotsin nykyinen hallitus on osoittanut Itämeren ympärillä asuvien kansojen kokoamiseksi tiettyyn ulkopoliittiseen yhteistoimintaan. Näyttää siltä, että Ruotsin hallituksen tarkoituksena olisi jonkinlaisen skandinavialais-baltilaisen valtioryhmityksen muodostaminen, jonka johdossa luonnollisesti tulisi olemaan asukasluvultaan suurin ja taloudellisilta edellytyksiltään mahtavin sopimusvalloista, Ruotsi. Latvian ja Suomen ulkoministerien vie-railut Tukholmassa eivät suinkaan ole tapahtuneet ainoastaan tavan vuoksi, vaan aiheena on täytynyt olla juuri tuollaisen läheisen keskinäisen yhteistoiminnan suunnittelu. Sitäpaitsi tiedetään, että hänen ylhäisyytensä Sandler, Ruotsin kuninkaallinen sosialistinen ulkoministeri, saa-puu pian Suomeen ja matkustaa ehkä täältä Baltian maihin. Nämä matkustelut ovat todistuksena Ruotsin ulkoasiainjohdon aktiivisuudesta, eikä niiden takana tavallisen järjen mukaan voine olla mikään muu kuin Ruotsin johdolla solmittavan poliittisen yhteistoiminnan luominen.

Siinä asiassa on kuitenkin yksi mutta, ja se on Suomen kansallisuuskysymyksen järjestäminen. Niin kauan kuin suomalaisuusliikkeellä on suomalaisen kansan yleisessä tietoisuudessa se keskeinen sija, mikä sillä nykyään on, niin kauan ei voi tulla kysymykseenkään läheinen poliittinen yhteistyö Ruotsin ja Suomen välillä Ruotsin johdolla, ellei Ruotsi samalla luovu siitä holhoojan asenteesta, jonka se aina tähän asti on ottanut Suomen ruotsalaisten suhteen. On kyllä totta, että poliittiset mahdollisuudet meillä tällä hetkellä ja ehkäpä jatkuvastikin olisi olemassa tuollaisen "sydämellisen liiton" luomiseksi Ruotsin ja Suomen välille, kun suomenruotsalaiset yhdessä sosialidemokraattiemme ja edistysmielisten kanssa määräävät maamme virallisesta politiikasta, mutta tuollainen suuri poliittinen suunnitelma, josta tässä on kysymys ja jonka maamme hallitus lienee hyväksynyt, tarvitsee voimaantullakseen ja voimassapysyäkseen muutakin kuin enemmän taikka vähemmän salaiset sopimukset: se tarvitsee taakseen yleisen mielipiteen. Ja sen luominen, mielialan muokkaaminen suomalais-ruotsalaiseen yhteistyöhön skandinavialais-baltilaisen valtioliiton puitteissa, se on ollut takana kaikella sillä suunnattomalla sanomalehtikirjoittelulla, esitelmätoiminnalla ja muulla hälyllä, joka kielikysymyksestämme on virinnyt niinhyvin täällä kuin Ruotsissakin. Ajattomalla ajalla synnytettyä kohua ei voi muuten ymmärtää.

Tätä suurpoliittista taustaa vastaan on tarkasteltava ulkoministeri Hackzellin käyntiä Ruotsissa ja sen yhteydessä annettuja lausuntoja, joiden tarkoituksena oli eräältä osalta saada ruotsalaiset vakuutetuiksi, että mitään kielellistä sortoa ei Suomessa suunnitella ruotsalaisia vastaan ja samalla saada ruotsalainen mielipide hieman paremmin kuin tähän asti tottumaan sellaiseen kuohuttavaan ajatukseen, että suomen kielestä Suomessa aikaa voittaen joskus tulisi vallitseva kieli. Sama tarkoitus: saada ruotsinmaalainen yleinen mielipide uskomaan, että Suomen valtio pitää edelleen suurena onnenaan saada suojata täällä olevia ruotsalaisia aivan erityisellä rakkaudella sekä että siitä huolenpidosta luopumatta suomen kielen asemassa voidaan joitakin pieniä parannuksia tehdä, on ollut nuorimman valtioneuvoksemme, professori E.N. Setälän lähetystoimella Tukholmassa. On sanalla sanoen luotava sovelias ilmapiiri Suomen lähentämiselle Ruotsin poliittiseen talutusnuoraan. Ellei se ole ollut kaiken tämän touhun takana, on touhu ollut mielettömyyttä.

Mutta ruotsinmaalainen sanomalehdistö ja eräät johtavat henkilöt siellä eivät omahyväisyydessään ja kiihkomielisyydessään näytä voivan noudattaa niitä suuntaviivoja, joita maan hallitus on viitoittanut. Olisi kuulunut suunnitelmaan, että ruotsalainen lehdistö olisi suhtautunut jonkinlaisella myötämielisyydellä näihin nähtävästi Ruotsin hallituksen tilauksesta annettuihin suomalaisiin lausuntoihin, kuitenkin luonnollisesti samalla ankarasti varoittaen, ettei Suomessa saa esiintyä minkäänlaista ruotsalaisvastaista toimintaa. Tällainen yhtenäinen menettely olisi ollut omiaan luomaan perustusta ruotsalais-suomalaiselle valtiolliselle yhteistyölle niinhyvin Ruotsissa kuin myöskin Suomessa, meillä niissä piireissä, jotka sellaisessa politiikassa näkevät maamme pelastuksen ulkoapäin uhkaavalta vaaralta. Myötämieliset sanomalehtilausunnot Ruotsissa olisivat aiheuttaneet myötämielisyyttä täällä ja siten olisi "sydämellisen liiton" suunnitelma saanut lujaa pohjaa jalkojensa alle.

Kuitenkin suuri osa ruotsalaista lehdistöä suhtautui perin varovaiseen suomalaisuuden asian tehostamista käsittäneeseen ulkoministerimme lausuntoon, jonka täytyi edeltäkäsin olla tunnettu ja hyväksytty myöskin Ruotsin hallituspiireissä, hämmästyttävällä vihamielisyydellä. Näytti aivan siltä kuin Ruotsin oma lehdistö löisi maahan ulkoasiainsa johtajan suuren suunnitelman ruotsalaisen hegemonian luomisesta Itämeren ympärille. Lehdille ei liene annettu ajoissa ohjeita, miten on kirjoitettava hänen ylhäisyytensä [ulkoministeri] Hackzellin käynnin yhteydessä esiintyvistä asioista, sen takia arvostelu oli aluksi luonnollinen ja vailla poliittisia laskelmia. Mutta kaikesta voi päätellä, että nyt myöhemmin, kun lehdille ilmeisesti on ehditty toimittaa oikeat tiedot hra Sandlerin lopullisista tarkoituksista, ensi kiireessä annettuja lausuntoja aletaan tasoitella ja ryhdytään tukemaan hallitusvallan tähtäilyjä.

Mutta yksi on, joka ei juonta tajua. Se on Tukholman ent. pormestari Lindhagen.

Kun hävyttömyys ja sokeus yhtyvät, niin lopputulokseksi saadaan entisen pormestari Lindhagenin välikysymys Ruotsin valtiopäivien toisessa kamarissa Suomen kielikysymyksestä. Jokainen suomalainen, joka luki tuon hämmästyttävän uutisen, varmaan hieroi kotvan silmiään, voidakseen uskoa, että hän todella oli valveilla eikä nähnyt unta. Mutta epäilyt olivat turhia, välikysymys oli todella jätetty ja hyväksytty annettavaksi asianomaisen hallituksen jäsenen vastattavaksi. Nyt saadaan sitten vesi kielellä odotella Suomen kielikysymyksen käsittelyä siinä instanssissa, jolle tämä asia tietenkin kaikkein läheisimmin kuuluu, nimittäin Ruotsin valtakunnan valtiopäivillä.

Suomalaisuusasian yhteydessä on paljon puhuttu kiihkomielisyydestä, jota mukamas esiintyy suomalaisten keskuudessa. Mutta koskaan ei sellaista tyhmyyden ja kiihkomielisyyden ilmausta ole meikäläisissä piireissä esiintynyt, kuin mitä osoittaa tuo ikälopun ruotsalaisen sosialistin tekemä välikysymys. Hänkö tässä tosiaankin on kutsuttu ja valittu tuomaan vapahdus kielellisen sorron alla nääntyvälle suomenruotsalaiselle asujaimistolle, jolta on viety valtiolliset vapaudet niin tyystin, että sille ei valtakunnan hallituksessakaan enää ole taattu muuta kuin kolme ministerin paikka ja sellainen tavanomaisen oikeuden luoma valta, että mitään asiaa ei valtioneuvostossa ratkaista vastoin heidän tahtoaan. Kyllä todellakin aikana, jolloin Suomen pääkaupungin oikeusistuimeen ei oteta muita kuin ruotsinkielisiä ja -mielisiä tuomareita, on vihdoin viimein Suomessa harjoitettuun kielisortoon puututtava oikein kuninkaallisen Ruotsin valtakunnan voimilla, ja ellei Suomen valtio ryhdy paremmin kohtelemaan täällä olevaa ruotsalaista kansallisuutta, niin ei liene Ruotsilla muuta mahdollisuutta kuin joko pukea päälleen Kaarlo XII:n rensselit taikka sitten lopettaa ainakin kaupalliset suhteet tänne, jolloin me menettäisimme kauppatuttavan, joka ostaa meiltä hyvin vähän, mutta myy meille tavattoman paljon.

Ei ole ihme, että Ruotsi on menettänyt sen suurvalta-aseman, jonka suomalainen miekka oli sille hankkimassa, kun sen oma diplomaattinen taitavuus ilmeisesti kolmattasataa vuotta sitten on ollut yhtä heikko kuin nyt Lindhagenin päivinä. Mutta ehkäpä Ruotsi onkin nöyrää poikaa, kun on kyseessä jokin sitä itseään mahtavampi valtakunta, jonka vuoksi se sitten ottaa vahingon takaisin päästessään tekemisiin valtakunnan kanssa, jota se pitää itseään vähäisempänä ja heikompana.

Nousee kysymys, millä tavoin me suhtaudumme ruotsalais-suomalaiseen liittoajatukseen, joka näyttää astuvan hyökkäävän ruotsalaisen ulkopolitiikan toimesta päivänpolttavaksi kysymykseksi. Asia on liian laaja kokonaisuudessaan näillä palstoilla käsiteltäväksi, jonka vuoksi lienee tyydyttävä vain muutamaan näkökohtaan. Niin kauan kun Ruotsi pysyttäytyy jyrkästi erillään sotilaspoliittisesta yhteistoiminnasta kanssamme, niin kauan ei meillä ole mitään syytä solmia suhteita sinne käsin. Yhteinen pohjola ei merkitse meille yhtään mitään, ellei se ole juhlapuheen korulausetta todellisempi, ellei se muutu sanoista teoiksi. Tällä edellytyksellä me voimme lähteä neuvottelemaan jostakin yhteistoiminnasta. Ja silloinkin me vaadimme, että maamme kieliolot jätetään keskustelujen ulkopuolelle.

Kysymys maamme kieliolojen järjestämisestä on totta vieköön meidän oma asiamme. Se - jos mikään - on maan sisäinen kysymys, joten me suhtaudumme etukäteen mitä jyrkimmästi torjuen kaikkiin niihin yrityksiin, joiden tarkoitus on ulkomailta käsin päästä vaikuttamaan kannanottoihimme tämän asian järjestämisessä. Me tuomitsemme päättävästi sellaisen menettelyn, johon Suomen hallituksen jäsen on voinut erehtyä, ryhtyessään ulkomailla ikäänkuin puolustautumaan asiassa, jolle me emme koskaan tule pyytämään Ruotsin hyväksymistä. Me emme yksinkertaisesti piittaa siitä, mille kannalle ruotsalainen mielipide saadaan kieliasiassamme asettumaan, sillä se ei tule merkitsemään mitään sinä ajankohtana, jolloin suomalaisuus saatetaan tässä maassa sille luonnostaan kuuluvaan asemaan.

Ainoastaan yhdessä katsannossa on meidän syytä tunnustaa, että ruotsalaisten kannanotto voi vaikuttaa kielikysymyksemme ratkaisuun. Jos nimittäin ruotsalaisella taholla turvaudutaan niihin taistelukeinoihin, joille pormestari Lindhagenin välikysymys osoittaa tietä, niin kiihtymys suomalaisten keskuudessa saavuttaa sellaiset mittasuhteet, että oikeudenmukaisuus kieliolojen järjestelyssä ei parhaistakaan ponnisteluista huolimatta voi tulla toteutetuksi. On luonnollista, että jos suomalaista kansallistuntoa ja suorastaan suomalaisten itsemääräämisoikeutta loukataan niin törkeästi kun tässä mainittu tapaus todistaa, niin on moisen menettelyn esiinnostamana välttämättömänä seurauksena se, että ruotsalaisten asia joutuu yhätikin huonompaan asemaan. Se menettää täällä puolustajiensa joukosta sellaiset tähän asti maltilliset suomalaiset, joille lindhagenilaiset tapaukset osoittavat, kuinka ehdottomasti tarpeellista on saada kielioloissamme aikaan järjestely, joka ottaa jalat alta Suomea halventavilta toimenpiteiltä. Jos noita ruotsalaisia mielialoja ja riikinruotsalaista toimekkuutta arvostelisimme yksinomaan suomalaisuuden asian kehityksen kannalta, niin voisimme niistä sanomattomasti iloita, sillä mikään ei sen enemmän tee työtä kiihkosuomalaisuuden kasvattamiseksi kuin riikinruotsalainen, sopimattomassa muodossa tapahtuva puuttuminen meidän asioihimme. Mutta on suoraan sanottava, että silloin kun päämääränämme on luoda oikeudenmukainen ja kestävä kielellisten olojen järjestely, kaikkein pahimpana esteenä siihen on se taistelumieliala, jonka ruotsalaisten oma, mieletön taktiikka näinä ratkaisevina vuosina eritoten nuoressa suomalaisessa polvessa nostattaa. Sitä eivät ymmärrä ne vanhat huuhkajat, jotka nyt kotiruotsalaistemme politiikasta määräävät, vaatiessaan, että suomalaiselta taholta lopetetaan kielitaistelu ja pannaan esiintymään mies, joka sen pystyy tekemään, niinkuin lapseksi jälleen tullut vapaaherra R.A. Wrede on äskettäin kirjoittanut. Sitä miestä ei ole vielä syntynyt, joka keskeyttää voitollisen suomalaisuustyön, sillä kun siihen ei pystynyt "Jumalan valitsema kansanjohtajakaan", niin siihen ei pysty kukaan muukaan.

*

Tätä kirjoitettaessa ei ole tiedossa, minkä kannan maan hallitus taikka oikeammin sanoen siinä olevat ruotsalaiset komissaarit ottavat yliopistokysymyksessä, senjälkeen kuin Åbo Akademin vastaus: non possumus, on uudelleen saapunut. Viime katsauksessamme oletimme, että hallituksella on jo ennen uutta tiedustelua ollut hyvin selvillä, millaisen vastauksen Åbo Akademi tulee antamaan uudistettuun tiedusteluun siitä, voiko se ottaa huolehtiakseen maan ruotsinkielisestä yliopisto-opetuksesta. Kielteinen vastaus vahvistaa olettamustamme. Mutta nähtäväksi jää, millainen oli se suunnitelma, jonka tukemiseksi komissaarit hankkivat uuden lausunnon Åbo Akademilta. Yliopistokysymys on parhaillaan ministerivaliokunnassa, jonka johtavin mies on komissaari Witting ja jossa hänen kuljetettavanaan ovat, paitsi pääministeriä, myöskin Y.W. Puhakka, Akateemisen Karjala-Seuran hallituksen entinen jäsen.

Eräässä aikaisemmassa katsauksessa luulemme voineemme osoittaa, että ruotsinmaalainen taktiikka, joka suunnitteli lujittavansa ruotsalaisten asemaa Helsingin yliopistossa järjestämällä tunnetun ensimmäisen tiedustelun Åbo Akademille tilattuine, kielteisine vastauksineen, merkitsi ruotsalaisuudelle auttamatonta takaiskua. Olisi luullut, että ruotsalaiset vahingosta viisastuneina olisivat toki jättäneet enemmät tiedustelut, sillä yleinen mielipide niiden vaikutuksesta kääntyy ruotsalaisia vastaan. Mutta ei. Komissaarit panivat opetusministerin tiedustelemaan toivotonta asiaa uudelleen Akademilta, ja opetusministeri, jonka ruotsalaisihailu on peräti hymyilyttävää ainakin siinä valaistuksessa, että hän taitaa kuuleman mukaan perin heikosti tuota sivistyskieltä, teki työtä käskettyä. Sama vaikutus, mikä oli aikaisemmalla kielteisellä vastauksella yleiseen mielipiteeseen, uusiutui nytkin. Yksinpä Helsingin Sanomatkin, joka on aina edustanut tiettyä mietosuomalaista suuntaa, kirjoitti aivan hurjan pääkirjoituksen, jossa ruoski ruotsalaisiamme heidän sokeutensa takia. Olipa nyt mikä tahansa komissaarien tarkoituksena, niin nämä manööverit, joita he ovat ennen suunnitelmansa julkisuuteen saattamista suorittaneet, ovat arvaamattomalla tavalla vaikeuttaneet niiden onnistumista, jotka lyödään sokeudella, koska heidät on määrätty tuhoutumaan.

*

Maan hallitus on suomalaisuuden asiaa joutunut ajamaan monella eri muotoa. Nyt se on häätynyt laatimaan ja antamaan kielilain muuttamista koskevan eduskuntaesityksen. Todellisella mielenkiinnolla tarttuu tuohon asiakirjaan, sillä kielilakien alalla ovat epäkohdat niin suuret, että kaikki järkevät kansalaiset ovat jo pitkät ajat odottaneet niihin korjauksia. Mutta hallituksen esitys on lajissaan valitettavasti niitä kaikkein heikoimpia. Ensiksikin sen perustelut ovat niin kömpelöt ja huonosti kirjoitetut, että meillä saadaan sellaista turhaan etsiä. Ja entäs asiallinen sisältö! Uudistukset ja korjaukset ovat tosiasiassa niin vähäiset, että niiden merkitys on miltei yhtä tyhjän kanssa. Täytyy todella ihmetellä, että moista tekelettä kehdataan eduskuntaan lähettää. Ilman sitäkin ovat olosuhteet jo käytännön pakosta vastoin lakia kehittyneet monessa asiassa pitemmälle kuin mitä esityksessä luvataan. Mutta todellista korjausta, joka olisi lopettanut virkatoimessa tavattavan liiallisen kaksikielisyyden, ei muutosesitys sisältänyt. Kuvaavana näytteenä siitä saivarennylkemisestä, jota lakiehdotuksen valmistaja on omiaan suorittamaan, mainittakoon, että diarimerkinnät ovat edelleen sikäli tärkeitä ruotsalaisuuden aseman kannalta katsoen, että niitä ei ole tehtävä suomenkielisiksi, vaan ne on suoritettava asiakirjan kielellä. Hyvät herrat, ettekö te huomaa omaa naurettavuuttanne? Te taistelette toivottoman asian puolesta ja saatatte mielettömillä vaatimuksillanne itsenne ja asianne umpikujaan, josta te ette kunnialla selviä. Teillä on nyt valta, mutta kuinka kauan. Suomen kansa löytää kerran itsensä ja isäntämielensä, ja kuta typerämmin te valtanne päivinä olette pitäneet kiinni etuoikeuksistanne ja saavutuksistanne, jotka ovat vahingoksi kokonaisuudelle, sitä varmemmin teiltä otetaan pois sekin, minkä te ehkä ansaitsisitte omistaa.

Helsinki, 22.3.1934

Mies Suomalainen