Rikospoliisimme uudelleen järjestelyn suuntaviivoja

Poliisiolojen laiminlyöty tila

Turun Sanomat 287/3.10.1926

Se julkinen keskustelu, jota poliisimestari Honkasen äskettäin antaman haastattelun perusteella on maan sanomalehdistössä virinnyt erikoisesti valtiollisen poliisimme, etsivän keskuspoliisin olomuodosta ja siinä sivussa poliisiolojemme kaikinpuolista uudelleenjärjestelystä, ei ole ollut hetkeäkään liian aikaista. Itsenäistymisemme jälkeen ei meillä tähän asti ole ryhdytty mihinkään mainittavampaan uudistukseen poliisihoidon alalla, vaikka juuri poliisi oli Venäjän vallan aikana joutunut erittäin surkeaan tilaan. Sen palveluksessa oli etupäässä venäläismielisiä, sortohallitukselle uskollisia ja nöyräselkäisiä henkilöitä, useissa tapauksissa Venäjän alamaisiakin. Tästä oli seurauksena, että yleisön ja poliisin välit pysyivät kylminä, jopa vihamielisinäkin. Poliisin ammattitaito pysyi tavattoman alhaisena erityisesti mitä tuli rikostutkimukseen, sillä länsi-Euroopan maissa suoritettu poliisitieteen ja -tekniikan voimakas kehittäminen jäi meillä kokonaan tuntemattomaksi. Se seikka, että poliisia käytettiin Venäjän hallituksen aseena suomalaisten käymässä laillisuustaistelussa sen kaikkinaisten ilmenemismuotojen tukahduttamiseksi, oli syynä siihen, että poliisi muodostui kansan käsityksessä jonkinlaiseksi välttämättömäksi pahaksi. Tahdottiin kokonaan unohtaa, että poliisin vaikea - ja tärkeä - tehtävä oli suojella yhteiskuntaa rikollisilta hankkeilta ja saattaa sellaiset rangaistaviksi.

Vakiintunut käsityskanta poliisin luonteesta jonakin halveksittavana ja hyljeksittävänä laitoksena on tuonut leimansa meidän suhtautumisellemme poliisitaitoihin itsenäisyytemmekin aikoina. Poliisiolot ovat jätetyt suunnilleen samaan kuntoon kuin missä ne olivat Venäjän valtion aikana. Luonnollisesti muutamia henkilövaihdoksia on olojen pakosta täytynyt tapahtua, mutta suuri uudelleenjärjestely, joka yksin olisi voinut epäkohdat tällä alalla parantaa, on jäänyt eräiden poliisiasioista kiinnostettujen piirien toteutumattomaksi haaveeksi. - Kun tästä näkökulmasta tarkastelee rikollisuuden huimaavaa nousua maassamme, niin ei tätä ilmiötä ole pidettävä niinkään kummeksittavana, sillä voimaton ja heikko poliisivalta omalta osaltaan on rikollisuuden leviämisen aiheuttaja, tällainen olotila kun viekottelee vähäisen kiinnijoutumisen vaaran vuoksi rikollisia luonteita rikoksentekoon. Ja kaikkein suurin syy siihen, että maassamme jää niin huolestuttavan paljon suuriakin rikoksia selvittämättömäksi, on, paitsi ammattitaidon puutetta rikospoliisin palveluksessa olevan henkilökunnan keskuudessa, siinä, että meillä ei ole muodostunut poliisin ja suuren yleisön välille sitä luottavaista suhdetta, mikä on nykyään kerrassaan välttämätöntä poliisin menestyksekkäälle työskentelylle ja mikä juuri länsi-Euroopan maissa on saavuttanut varsin korkean tason ja suomalaisiin oloihin tottunutta kummastuttavan kiinteyden.

Ensimmäinen parannusehdotus.

Ensimmäinen alote poliisiolojemme uudistamiseksi tapahtui viime vuonna, jolloin silloinen hallitus tulo- ja menoarvioesitysten yhteydessä teki sitä kartoittavan ehdotuksen. Sen perusprinsiippi oli keskittäminen, mikä ilmeni erikoisesti kahdessa kohdassa: sisäasiainministeriö piti jaettaman kahteen osastoon, yleiseen osastoon ja poliisiasiain osastoon ja etsivä keskuspoliisi piti muodostettaman poliisiasiain osaston olennaiseksi osaksi, jonka tehtävänä olisi tullut olemaan toimia koko maan jäljittävänä rikospoliisina, ei yksinomaan valtiollisia rikoksia varten, vaan myöskin suurempia ja laajemmalle ulottuvia tavallisia rikosjuttuja varten. Lisäksi oli sen huolehdittavaksi ajateltu myöskin tuntomerkkikokoelman ja rikollisluettelon pitäminen.

Tämä hallituksen esittämä poliisiolojen keskittämissuunnitelma ajautui kuitenkin eduskunnassa karille, osittain sen valtio-oikeudellisessa katsannossa epäilyttävän esittämisjärjestyksen vuoksi. Kuitenkin on hallitus viime helmikuun 27 päivänä antamassaan asetuksessa toteuttanut ensimmäiseksi mainitun osan poliisihoidon keskittämissuunnitelmastaan; sisäasiainministeriö näet jaettiin silloin yleiseen osastoon ja poliisiasiain osastoon. Mikäli julkisuuteen on päässyt, lienee sisäasiainministeriössä parhaillaan pohdinnan alaisena poliisiorganisation jatkuva kehittäminen.

Epäilemättä oli maamme poliisiolojen kehitykselle edullista, että edelläselostetulle Tulenheimon hallituksen ehdotukselle ei saatu eduskunnan hyväksymistä. Jos olisi uskottu maan rikospoliisin kehittäminen etsivän keskuspoliisin käsiin, ei se olisi antanut suinkaan parasta taetta siitä, että rikospoliisimme saadaan länsi-Euroopan poliisin tasolle. Siihen olisi ollut vaikuttamassa monet syyt, joista tärkein se, että Etsivällä keskuspoliisilla ei ole takanaan suuren yleisön kannatusta siinä määrässä kuin on tarpeellista nykyaikaiselle rikospoliisille, jonka työskentelyn menestyminen tarvitsee niin arvaamattomassa määrässä osakseen yleisön hyväntahtoista apua ja myötämielisyyttä.

Mutta se keskittämisohjelma, joka ilmeni Tulenheimon hallituksen esityksessä etsivän keskuspoliisin vakinaistuttamisena ja sen toimialan laajentamisena käsittämään myös suuremmat rikosasiat, perustui oikeaan tosiolojen arvioimiseen nimenomaan siinä suhteessa, että rikospoliisiolomme kaipaavat kipeästi juuri keskittämistä. Hallituksen esityksen päämäärä oli kannatettava, ja hyvä, mutta keinojen valinta ei ollut oikeaan osunutta. Nyt olisi poliisiolojamme uudistettaessa edelleen pidettävä silmämääränä keskittämistä, johon vain olisi pyrittävä toisia teitä kuin tähän asti.

Suuntaviivoja rikospoliisin keskittämisessä.

Kun ryhdymme tarkastelemaan, miten rikospoliisimme keskitys olisi saavutettavissa, on meillä varsinaisesti kaksi eri organisaatiomahdollisuutta tarjona. Toinen niistä on erikoisrikospoliisiviraston luominen. Tämä merkitsee sitä, että tähänastinen rikospoliisi, siis kaupunkien etsivät osastot, säilyttäisi nykyisen olomuotonsa ja tehtävänsä, mutta sen lisäksi perustettaisiin erilainen keskusrikospoliisi, jolla olisi itsenäinen, välittömästi sisäasiainministeriön alainen päävirasto Helsingissä ja paikallisia piirivirastoja ympäri maan. Tämä keskusrikospoliisivirasto tutkisi kaikki suuremmat ja tärkeämmät rikosjutut, se olisi organisatoorisessa suhteessa täysin erossa etsivistä osastoista ja poliisilaitoksista, sen järjestysmuoto vastaisi siis suunnilleen etsivän keskuspoliisin nykyistä järjestysmuotoa. Tämä viraston yhtenäisyys, kun kaikki poliisivirastot olisivat saman johdon alaisia ja alituisessa yhteydessä sekä keskenään että pääviraston kanssa, olisi oivallisena takeena työskentelyn kiinteydelle, toiminnan kaikenpuoliselle tehokkuudelle ja kehityksen samanaikaisuudelle kaikkialla maassa. - Ranskassa on rikospoliisi järjestetty näille perusteille ja alussa mainittu Tulenheimon hallituksen poliisiohjelma noudatti samoja periaatteita.

Toinen mahdollisuus rikospoliisihoidon keskittämisessä ja yhtenäistyttämisessä on laajentaa maan pääkaupungin poliisilaitoksen etsivän osaston ja suurempien maaseutukaupunkien poliisilaitosten etsivien osastojen valtuuksia erikoisesti alueellisessa suhteessa ja alistaa nämä etsivät osastot nimenomaan suuremmissa rikosasioissa yhteisen johdon alaisiksi. Käytännöllisesti tämä merkitsisi sitä, että Helsingin poliisilaitoksen etsivä osasto tulisi edelleen tähänastiseen tapaan huolehtimaan rikospoliisitoiminnasta pääkaupungissa, mutta sen lisäksi sen tehtäväksi tulisi toimia rikospoliisikeskusvirastona koko Suomea varten tärkeämmissä ja laajakantoisimmissa rikosasioissa. Sitä varten olisi pääkaupungin poliisilaitoksen etsivää osastoa tuntuvasti suurennettava, sen riippuvaisuus Helsingin poliisimestarista tehtävä nykyistä vähäisemmäksi, sen toimiala laajennettava alueellisessa suhteessa koko Uudenmaan lääniä koskevaksi ja sen johtajaksi saatava täydellisen kriminalistikoulutuksen saanut henkilö, joka pystyisi johtamaan koko maan rikospoliisin toimintaa ja huolehtimaan sen kehittämisestä ja kohottamisesta. Suurempien maaseutukaupunkien poliisilaitosten etsiviä osastoja tulisi myös laajentaa, niiden toiminta-alue ulottaa läheistä maaseutua käsittäväksi ja niiden johtoon asettaa lainopillista sivistystä saaneet kriminalistit. - Tässä esitetyille periaatteille on rikospoliisi rakennettu Saksassa. Esim. Preussissa on Berliinin rikospoliisipäällikkö samalla koko valtion "Landeskriminalpolizein" päällikkö ja kunkin suuremman kaupungin rikospoliisi paikallisen toimintansa ohella huolehtii erittäin vaarallisten rikosten tutkimisesta kaupungin rajojen ulkopuolella, sille erityisesti määrätyllä alueella.

On tietenkin varsin vaikeaa mennä sanomaan, kumpi edelläesitetty järjestysmuoto olisi meidän maassamme tehokkain ja sopivin, mutta jos otamme huomioon asian taloudellisen puolen, niin on ilmeistä, että jälkimmäinen vaihtoehto tulee toteutettuna olemaan huomattavasti halvempi taloudellisilta kustannuksiltaan kuin edellinen. Muutenkin se näyttää soveltuvan parhaiten Suomen oloihin, sillä on otettava huomioon, että kahden rikospoliisiviraston rinnakkainen toiminta tulisi meillä tuottamaan varmastikin varsin suuria vaikeuksia ja epäkohtia.

Urho Kekkonen